Suomenkarjan jalostus

Tavoitteenani on tutkia suomenkarjan jalostusta pääasiallisesti maitotuotoksen kannalta ja selvittää, millä keinoin edellä mainittua pyritään parantamaan ja on jo parannettu. Käytän lähteinäni eri lehtiartikkeleita, koska niissä on ajankohtaisimmat tiedot. Tutkimusongelmana käsittelen pääosin suomenkarjan vähäistä maitotuotosta. Mistä se johtuu ja miten sitä on edistetty jalostuksen kannalta? Suomenkarjasta löytyvä tieto on aika vähäistä, koska suomenkarja kuuluu Suomen alkuperäiskarjaan ja on jäänyt isojen tuotantorotujen ”jalkoihin” ajan saatossa. Pyrin selvittämään, mistä edellä mainitut ongelmat johtuvat ja millä keinoin suomenkarja saataisiin tuottavaksi.

Suomenkarja nykypäivänä

Suomenkarjaa pidetään nykypäivänä enimmäkseen maisemanhoitajina ja terapiaeläiminä, koska ne eivät pysy ns. tehotuotantorotujen, kuten ayshiren tahdissa mukana. On silti olemassa suomenkarjan puolesta puhujia, kuten Miina Äkkijyrkkä ja tiloja, jotka haluavat nostaa alkuperäisrodun taas matotilojen suosioon. Vuonna 2004 julkaistiin uudistettu kansallinen geenivaraohjelma, jonka säilytysosan koordinaatiosta huolehtii MTT. Tavoitteena on kannustaa kotimaisia kotieläinrotuja, niiden kestävää käyttöä ja ylläpitoa.

Suomenkarjan kansallinen geenivaraohjelma

In situ - eläimet maatiloilla: Säilytysohjelmaa, jota toteutetaan tuotannon yhteydessä, kutsutaan in situ -ohjelmaksi. Ohjelman ensisijainen tarkoitus on pyrkiä säilyttämään eläimet luontaisessa elinympäristössään eli tuotannossa maatiloilla. Kyseessä olevassa suomalaisessa alkuperäisrotujen suojelutyössä omana erityispiirteenä on yhteistyö vankila- ja koulutilojen kanssa. Nykypäivänä itäsuomenkarjaa säilytetään Kainuun ammattiopistossa Seppälän koulutillalla sekä Ahlmanin ammattiopistossa Tampereella. Ahlmanilla on myös länsisuomen- ja pohjoissuomenkarjaa ja oppilaitoksen valttikorttina on suosittu raakamaidonmyynti omasta ”Maitobaarista”, koska suomenkarjan maito on tunnettu hyvästä koostumuksestaan. Pohjoisuomenkarjan oma elävä geenipankki sijaitsee Pelson vankitilalla Vaalassa.

Ohjelman tavoitteena on lisätä eläinmääriä siten, etteivät rodut olisi enää uhanalaisia. Tuotostason nostaminen on ISK-lehmien ja PSK- lehmien kannalta hyvin haastavaa, sillä eläinmäärät ovat pieniä ja liian vähän tiloja kuuluu kyseiseen tuotosseurantaan. Todennäköisesti syynä on, että tiloilla vallitsee ayshire- ja friisiläisrodut, ja suomenkarjaa on vain muutama niin sanotusti vain huvin vuoksi.

Onneksi länsisuomenkarja on yksi maailman korkeatuottoisimmista maatiaisnautaroduista ja yleisin Suomen alkuperäiskarjaroduista. Kohtuullisen jalostustyön mahdollistaa vuonna 2009 tuotosseurantaan kuuluneet 2000 LSK – lehmää, silti länsisuomenkarjan populaatio on laskenut koko ajan. Ayshire- ja friisiläisrodut vastaan suomenkarja voisi verrata esimerkiksi suomalaiseen Marimekko-brändiin.  Suuret tuotannot ovat syrjäyttäneet pienemmän tuotannon, jonka tuotos on vähäistä, mutta silti laadukasta. Enemmän halvalla on tehotuotannon yksi tunnusmerkeistä, joka tehoaa kuluttajiin.

Ex situ - geenit pakkasessa: Edellä mainitusta tuotannosta erillään olevaa säilytysohjelmaa kutsutaan ex situ -ohjelmaksi, jonka tärkein menetelmä on pakastussäilytys. Ohjelma turvaa geevarojen pitkäaikaisen säilytyksen. 

Ohjelma on mielestäni tärkeä, etenkin itäsuomenkarjan huonon tilanteen kannalta. Sonnin sperma kyllä säilyy pakkasessa pitkään, mutta ongelma tulee siementämisen yhteydessä, koska suomenkarja tiinehtyy huonommin kuin esimerkiksi ayshire.

Operaatio Suomenkarjan tuotospotentiaalinen kasvatus

Suomenkarjan hyvä jalkarakenne ja poimikiset ovat niiden valtteja. Myös yleinen elinvoimaisuus, joka näkyy terveytenä, esimerkiksi poikimahalvauksia on harvoin, tekee suomenkarjasta hyvän lehmän. Tämä tarkoittaa myös pienempiä elinkustannuksia. Eläimen pieni koko. Talouden kannalta plussapuoleksi voi laskea maidon hyvät pitoisuudet, sekä alkuperäisrotutuen (270 euroa eläinyksikköä kohden). Tuotos ja rakenne ovat negatiivisesti keskenään yhteydessä ja tämä tekeekin näiden yhtäaikaisen jalostamisen haasteelliseksi. Suomenkarjan hyvän rakenteen takia tuotos on jalostuksen ykköskohde.

Ruokinta tuotospotentiaalin mukaan

Suomenkarja ei kykene kilpailemaan valtarotujen kanssa maitotuotoksen määrässä, mutta suomenkarja kuluttaa vähemmän rehua. Tämä johtunee karjan pienestä koosta, tai suomenkarja ei vaan yksinkertaisesti tule ikinä pärjäämään niin sanotuille tehotuotantoroduille, koska suomenkarjaa tullaan aina vertaamaan näihin. Suomenkarja on lähtöisin karuista olosuhteista ja on jäänyt tälle aikakaudelle.

Energian ja OIV:n saannin lisääntyessä rehuissa, ylimääräinen siirtyy helposti elimistöön rasvaksi suomenkarjalehmillä. Vaatimattomilla rehuilla suomenkarjan rehun hyväksikäyttö on parhaimmillaan, jolloin taloudellinen puoli on myös järkevämpää. Johtopäätöksenä tämän perusteella suomenkarjaa tulisi ruokkia vain osittain siten kuin sen ominaisuuksien ja tuotantokapasiteetin ominaisuuksien kannalta olisi edullisinta. Kuntoluokitus on toistaiseksi paras mittari kuvaamaan eläimen energian saannin ja tarpeen kuvaamista oikeassa suhteessa. 

Niinkuin edellä on mainittu, suomenkarjaa on usein vain muutama valtarotujen seassa navetassa. Muiden rotujen suuren määrän painostus aiheuttaa suomenkarjan ruokinnan ohjautumisen niiden ruokinnan mukaan. Miksi navetoihin sitten otetaan muutama suomenkarja? Vastaus löytyy todennäköisesti suomenkarjan persoonallisesta luonteesta ja helppohoitoisuudesta. Maidon hyvän pitoisuuden kannalta ei ole vaikutusta valtarotujen maitomäärän seassa. Suomenkarja menee mielestäni pilalle tälläisissa navetoissa.  Niille pitäisi olla omat navetat, niinkuin Suomessa on jo muutamalla tilalla, joissa keskityttäisiin vain suomenkarjan potentiaalin mukaiseen ruokintaan ja jalostukseen.

Elonet (1952): Suomen karja ja sen jalostus 14 min.