Kyyttö

Tekijät: Satu Marttila ja Sanna Jokela (2011)

Maidon hyvät juoksettumisominaisuudet johtuvat kappakaseiini B:stä. Kyyttö on värityksestä tuleva nimi, muistuttaen kyykäärmettä. Punavalkoiset kyljet, valkoinen selkä. Syntymänupo mutta ennen vanhaa oli myös sarvellisia kyyttöjä. Sarvet ovat jalostettu pois (Michelson 2016). Tärkeimpiä jalostuskohteita: maitomäärä, maidon valkuaispitoisuus, maidon valkuaismäärä (Wikipedia). Geenipankissa sonneja 38, vapaassa käytössä 6 (Suomen alkuperäiskarja ry. 2011).  Suomenkarjan lehmät eivät ruokintaa lisättäessä tuota enempää maitoa vaan lihovat poiketen pidemmälle jalostetuista lypsykarjaroduista.

Kyyttö nykypäivä

Kolmesta suomenkarjarodusta on itäsuomenkarja ollut aina uhanalaisin. Ilman asialle aikoinaan intohimoisesti omistautuneita ihmisiä olisi hyvinkin mahdollista että rotu olisi tänä päivänä sukupuuttoon kuollut. Onkin toivottavaa, että nykypäivänä ajettaisiin kyyttö asiaa vielä aktiivisemmin eteenpäin ja se nähtäisiin tuotantolehmänä muiden rotujen joukossa.  2000- luvulla kyyttö on saavuttanut uudelleen suosiota toimimalla maisemoitsijana, emolehmänä ja lemmikkinä. Sitä voisi jopa kutsua "muoti-ilmiöksi" ja tästä asemasta on sekä hyötyä että haittaa. Harva maatilanpitäjä ajattelee sitä  enää maidontuottajana vaan juuri maisemoitsijana ja emolehmänä.  Tähän kuitenkin pyritään tekemään muutosta ja muuttamaan pinttyneitä näkökulmia, jotta se saataisiin takaisin täysipäiväiseksi tuottajalehmäksi millaiseksi se on alunperin luotukin.  Kyyttö omaa monia hyviä puolia verrattuna tehotuottaja rotuihin ja ei ole mitään syytä miksei se pystyisi saamaan jälleen jalansijaa maito- ja lihatuotannossa. (Harri Ala-Kapee) 

Kyytön ominaisuuksia

+ Maidon tuotantokyky alhaisempi mutta elinikäismaitomäärä suurempi
+ Pidempi ikäisiä
+ Hyvä hedelmällisyys
+ Kestävä rakenne
+ Syö vähemmän, käyttää suuremman osan ravinnosta hyödyksi
+ Pienikokoinen
+ Yleisesti terveempiä (eivät koko ajan maksimaalisen tuotannon rasittamia) (Knuutila, 2009) 

Eläingeenivaraohjelma

Suomen Maa- ja elintarvikevirasto, MTT aloitti uudistetun eläingeenivaraohjelman toteutuksen vuonna 2004. Ohjelman tavoitteena on kannustaa kotimaisten eläinrotujen ja niiden geenivarojen käyttöä ja ylläpitoa. Alkuperäisrotujen sukupuutto tarkoittaisi tärkeän geneettisen vaihtelun ja kansallisen kulttuuriperinnön katoamista ja tutkimusaineiston menettämistä. (MTT). Maa- ja elintarvikeviraston tekemä tutkimus, jossa vertailtiin kolmeakymmentäviittä eri pohjoismaalaista, baltialaista ja puolalaista nautarotua , osoitti että itäsuomenkarjalla on näistä  suurin geneettinen suojeluarvo. Itäsuomenkarjan sukupuutto kaventaisi pohjoiseurooppalaisen nautakarjan geneettistä vaihtelua enemmän kuin minkään muun rodun katoaminen. (Tammenlastuja, 2009)

Jalostuksen historiaa 

Kotieläinjalostus alkoi eläinten rekisteröimisellä ja kantakirjaamisella. Tällöin eläin sai korvamerkin ja sen tiedot yhdistettiin sen vanhempien tietoihin. Kantakirjaan määriteltiin rodun ulkomuoto ja rakennestandardi. 1898 Suomessa järjestettiin kolme karjanäyttelyä vuoden sisällä ja niissä levitettiin ideaa jalostamisesta ja sen periaatteista. Samalla täsmennettiin rotujen ominaisuuksia ja arvioitiin eläinten muotoa ja painoa. Näyttelyiden pohjalta syntyi karjanjalostusyhdistyksiä, joista ensimmäinen oli Itä- Suomen karjanjalostusyhdistys. Yhdistys perustettiin vuonna 1898. Itä- Suomen karjanjalostusyhdistys kantakirjasi itäsuomenkarjan ja määritteli sen näin:

”Pyrittävä keskikokoiseen, karvaltaan hallavan punaiseen tai hallavan ja punaisen kirjavaan, selväpiirteisesti lypsytyyliseen ja hienorakenteiseen lypsylehmään.” Rodun tuotanto- ominaisuudet kärsivät nopeasti, koska tiukka valinta keskittyi muoto- ominaisuuksiin. 1800- luvulla jalostuksessa painotettiinkin eläinten ulkoisia ominaisuuksia kuten väritys, pään muoto, sarvet/ sarvettomuus. Eläinten valinta jalostukseen tapahtui ulkomuodon perusteella. Jalostustavoitteeksi otettiin vuonna 1925 nupous ja punainen kyyttöväritys. Nupoutta perusteltiin helppohoitoisuudella ja punaväristen lehmien maidon uskottiin olevan laadultaan parasta. Koska ulkonäköseikoissa oltiin pitkään ankaria, menetettiin suuri määrä terveitä ja elinkelpoisia yksilöitä ja karjasukuja, vain sen vuoksi etteivät ne täyttäneet ankaria ulkonäkövaatimuksia.

Ulkomuotoon perustuvan jalostuksen vaikutukset tuotokseen eivät kuitenkaan olleet toivottuja. Jalostustyötä kohdistettiinkin enemmän tuotanto- ominaisuuksiin, joita jo 1800- luvulla kirjattiin ylös ja tarkkailtiin. Aluksi tarkkailtiin lypsykauden pituutta, mutta jo 1930- luvulla kiinnitettiin huomiota lehmien kestävyyteen. Karjantarkkailun piirissä Suomessa oli 1920- luvulla noin viidennes karjasta. Sen suosio kasvoi 1970- luvulla ja vuonna 1995 lehmistä 70 % oli tarkkailun piirissä. 1920- luvulla valintakriteeriksi otettiin mukaan tuotoskyky. Seuraavilla vuosikymmenillä huomiota kiinnitettiin myös eläinten kestävyyteen sekä hedelmällisyys- ja terveysominaisuuksiin. Maidon valkuaispitoisuutta pyrittiin kohottamaan ja rasvapitoisuutta pienentämään 1950- luvulta lähtien. Suomen tasavallan presidentti Kyösti Kalliokin on harrastanut kyyttökasvatusta kotitilallaan Nivalassa. (Elävä Arkisto)

Itäsuomenkarjasta yritettiin jalostaa 1900- luvun mittaan tehokasta lypsykarjarotua. Se osoittautui heikoimmaksi maidontuottajaksi suomenkarjan kolmesta rodusta ja karjatalousviranomaiset päättivät yhdistää kaikki kolme rotua yhdeksi roduksi, jonka perustyypiksi valittiin länsisuomenkarja. Itäsuomenkarjan sonnit hävitettiin keinosiemennysasemilta eikä niiden pakastettua spermaa annettu karjanomistajien käyttöön.  (FABA, http://kupuramiekka.blogspot.com). 

1990-luvulla alkoi itäsuomenkarjan elpyminen jalostuksessa. Sen ollessa aluksi pienimuotoista suuri muutos kuitenkin tapahtui. Tästä saamme kiittää kyyttö- aktiiveja kuten Miina Äkkijyrkkää sekä Leino Lehtoa, jotka vuonna 1991 lahjoittivat omien itäsuomenkarja kasvattiensa spermaa Keinosiemen yhdistyksille. (Miina Äkkijyrkkä, 2011)

2000- luvulla alkoi itäsuomenkarjan suosio taas nousemaan ja sen erilliseen kasvatukseen alettiin jälleen panostaa. Nykypäivänä sillä on jälleen oma kantakirja ja -kirjaus.  2004 aloitetulla uudistetulla eläingeenivaraohjelman avulla on rodun alkioita ja spermaa pakastettu geeni-ja kulttuuriperimän säilyttämiseksi ja tutkimiseksi. Alkioilla ja spermalla on käytössä oma varmuusvarasto, jonka avulla pyritään estämään sukusiitostaantumaa sekä suojaamaan rotua vakavilta eläintaudeilta. Nämä ovat yleinen uhka liian pienimääräisillä roduilla. (Tammenlastuja, 2009) 

Lähteet

Ala-Kapee Harri. Ahlmanin koulutila 2011. Haastattelu
Elävä Arkisto  http://www.yle.fi/elavaarkisto
FABA
Knuutila, Annikaisa: Kyyttö - Geenit & Gourmet. Business Tampereen Seuru 2009
MTT
Suomen alkuperäiskarja ry
Tammenlastuja. Suomen kulttuurirahasto., lehti 2/2009
Wikipedia