ISK jalostus

Rakenne, ominaisuudet

Rakenne kyytöillä on melko siro. Väritykseltään ne ovat nykyään lähes aina kyytön värisiä, mikä tarkoittaa raidallista tai juovikasta. Tunnusomainen väritys rodulle on vaalean ruskea pohja, selän päällä kulkee valkea juova. Joskus myös vatsanalus saattaa olla valkea. Eläimet ovat pitkärunkoisia suhteessa säkäkorkeuteen. Jalkarakenne on hyvä ja kestävä. Itäsuomen karjalle ominaisia piirteitä ovat niukka maitoisuus, terveys, sitkeys ja pitkäikäisyys. Maito tuotos on niukkaa, mutta toisaalta eläin tulee toimeen vähemmällä kuin ayrshire ja holstein eläimet. Maidon rasva- ja valkuaispitoisuudet ovat myös korkeampia. Luonteeltaan eläimet ovat aktiivisia ja uteliaita, toisaalta myös hyvin jääräpäisiä. (Suomenkarjan jalostuksesta 2010.)

Jalostus ja periytyminen

Itäsuomenkarja, puhekielisesti kyyttö on maatiaiskarjasta ensimmäisenä erotettu suomalainen karjarotu. Vastaperustetun rodun ulkomuodoksi valittiin nupo punakyyttö. Itäsuomenkarjalle perustettiin oma rotuyhdistys ja kantakirja vuonna 1898.  Itäsuomenkarjan jalostuksen alkaessa 1900-luvun alussa Savon ja Karjalan kyyttövaltaisessa karjassa tavattiin kymmenkuntaa eri värisävyä ja -yhdistelmää. Tavallisin väri oli punakylkinen, mutta myös mustakylkisiä ja lähes täysin mustia, punaisia, hallavia, voikkoja ja valkeitakin esiintyi. Suurin osa eläimistä oli sarvellisia. Jalostustavoitteeksi otettiin vuonna 1925 nupous ja punainen, kyyttöväritykseksi kutsuttu väritys. Vanhojen uskomusten mukaan punaiset lehmät lypsivät parhaiten, joten tämä oli helppo yhdistää jalostustavoitteeseen.  

Väärän väriset ja sarvelliset yksilöt pyrittiin karsimaan kokonaan pois. Samalla kuitenkin menetettiin suuri määrä terveitä yksilöitä ja hyviä karjasukuja. Näin saatiin kuitenkin aikaiseksi itäsuomenkarjan nykyinen yhtenäinen ulkonäkö: nupo punakyyttö. Määrätietoisesta värijalostuksesta huolimatta rotu ei kuitenkaan ole täysin vakiintunut yhdenmukaiseksi, vaan vieläkin voi syntyä väriltään poikkeavia kyyttöjä.  (Itäsuomen karja, 2010.) Vuonna 1930 kantakirjavaatimuksia lievennettiin ja kantakirjatuksi eläimeksi kelpasi myös muun värinen kuin punainen kyyttö. Itäsuomenkarjasta yritettiin 1900-luvun mittaan jalostaa tehokasta lypsyrotua, mutta se osoittautui maidontuotoltaan heikoimmaksi suomenkarjan kolmesta rodusta eikä se pystynyt kilpailemaan maitomäärissä muiden kotimaisten saati tuontirotujen kanssa. Karjatalousviranomaiset päättivät silloin lakkauttaa itäsuomenkarjan yhdistämällä kaikki kolme suomenkarjarotua yhdeksi, pääsuunnaksi valittiin punainen länsisuomalainen. ). Itäsuomenkarjan sonnit hävitettiin keinosiemennysasemilta 1970-luvulla eikä niiden pakastettua spermaa annettu enää käyttöön karjanomistajien pyynnöistä huolimatta. Kyytöt alkoivat hävitä nopeasti, sillä tiloilla ei ollut juurikaan omia sonneja. (Itäsuomenkarja, 2010.)

Jalostuksen tavoitteet nykypäivänä

Suomenkarjan kaikkia muotoja jalostettaessa on huomioitava, että rotujen geneettinen monimuotoisuus säilyy. Tärkeimpiä jalostuskohteita ovat maitomäärä ja maidon valkuainen. Jalostusvalinnassa painotetaan eläinten terveyttä, kestävyyttä, hedelmällisyyttä ja hyvää rakennetta. Mikäli ISK-lehmä ei sovellu jalostukseen, sitä voidaan käyttää maatilamatkailussa, maisemanhoidossa, imettäjäemona ja tutkimuslehmänä. Uhanalaisuutensa vuoksi ISK-lehmiä ei saa hävittää vain siksi, että eläin ei täytä jalostusvaatimuksia. (Suomenkarjan jalostuksesta, 2010.)

Suojelu ja tulevaisuus

Nykyään kyyttö on luokiteltu uhanalaiseksi nautaroduksi. Rodun edustajia arvellaan löytyvän Suomesta noin 500 yksilöä. Alimmillaan kyyttöjen lukumäärä on käynyt 40 eläimessä. (Ukkonen, Kyyttö palaa suomalaismaisemaan, 2009.)  Rotu on jakautunut nykyään jalostettuun haaraan sekä maatiaishaaraan, joiden väliset erot ovat suuret. Jalostetun itäsuomenkarjan suvussa on käytetty keinosiemennystä 1960–70-luvuilla. Jalostettua itäsuomenkarjaa on jäljellä kahdeksan sukua. Varsinaista maatiais- eli alkuperäishaaraa on jäljellä kuusi sukua kahdesta karjasta: kiuruvetisen Helvi Tossavaisen aikoinaan säilyttämästä karjasta ja kiteeläisen Vieno Nenosen karjasta. Tunnetuin "tossavaiskarjan" kasvattaja on kuvataiteilija Miina Äkkijyrkkä joutui kuitenkin luopumaan kyytöistään Skatan tilan menetyksen yhteydessä. Äkkijyrkän kyytöistä ainakin osa on Frugårdin kartanossa Joroisissa. Itäsuomenkarjaa ja etenkin sen jalostuslinjoja säilytettiin ja jalostettiin Sukevan vankilaan kuuluvan Iskolan vankilan karjatilalla. Vuonna 2007 Sukevan vankilan tila kuitenkin suljettiin ja kyytöt siirrettiin Kajaanin Seppälään, Kainuun ammattiopiston luonnonvara-alan koulutilalle vuonna 2008. Suurin osa rodun yksilöistä on yksityisten karjanomistajien hallussa. (Itäsuomen karja 2010.) Moni tila ottaa kyyttöjä tilansa maskotiksi tai imagon luojaksi. Etenkin maatilamatkailua harjoittavat tilat ottavat kyyttöjä. Kirsti Hassinen heittää ilmoille ehdotuksen kirjassaan Maatiaisten matkassa (ilmestynyt 2006) eräänlaisesta kummilehmätoiminnasta, jossa kaupunkilainen voisi ottaa itselleen kummilehmät, jota voisi käydä halutessaan hoitamassa ja seuraamassa sen elämää. Kummilehmä toimisi samalla tapaa kuin hoitohevonen. (Hassinen, 51.)