Evakkokyyttö Rannikki

Taina Salo haastatteli 6.4.2005 isoäitiänsä Olga Kettua, joka omisti karjaa jo ennen sotavuosia Karjalassa.

Rannikki

Haastattelu jäi yhteen lehmään, jonka mummini muisti hyvin. Ymmärrettävästi aika on haalistanut muistoja noilta ajoilta, mutta kuulemma eläinten tekemiset muistaa hyvin. Isoäidilläni oli jo ennen Talvisotaa kyyttölehmä Rannikki, joka sitten sodan sytyttyä lähti muun perheen mukaan evakkoon Salmista, Laatokan rannalta, itärajan tuntumasta.Evakkomatka vei Kaavin ja Leppävirran kautta Temmekselle. Leppävirralla Rannikki kantakirjattiin. Sodan tauottua oli aika palata kotiin. Temmekseltä oli ostettu pieni musta lehmä lisämaitoa antamaan, ja kotikulmille päästyään, reen perässä kulkiessaan, alkoi Rannikki ammumaan kotipihaan päin ja puskemaan mustaa lehmää vierestään pois, ikään kuin sanoen että sinä et kuulu tänne.

Jatkosota syttyi ja taas sitä mentiin, lehmät mukana matkassa. Tällä kertaa matka kulki Temmeksen kautta Teuvalle. Rannikki oli matkan varrella hävinnytkin ja joutunut Parkanoon, mutta joku oli sen siellä tunnistanut ja sanonut että tässä on Ketun lehmä, ja niin se haettiin sieltä kotiin. Teuvalla asuessaan mummini muisti erään hauskan tarinan tästä viisaasta lehmästä. Heille oli tullut kylän naisia vieraisille, ja sen takia iltalypsy viivästyi. Rannikki tuli vanhan tuvan eteiseen sisälle huutamaan että tulehan sieltä lypsylle. Yleisesti se tuli aina ensimmäisenä lypsylle ja asetteli itsensä lypsyjakkaran eteen hyvään asentoon. Kun kelloa oltiin laittamassa, puski se muut lehmät pois ja tahtoi kellon omaan kaulaansa. Viisas lehmä se oli, oman arvonsa tunteva ja lapset sitä hieman pelkäsivätkin.