Karjan elämä ennen
Tekijä: Erika Luhtanen (2012)
Itä-Suomen karjan elämää 1920-1960 luvun Etelä-Karjalassa
Olen haastatellut äitiäni Viivi Luhtasta ( synt.1935 os. Salakka) ja hänen sisariaan Liisa Freundlichia (synt.1924) ja Hanna Raijasta (synt.1945). Salakan perhe asui Etelä-Karjalassa Ruokolahden Pohja-Lankilan kylässä. Perheeseen kuului äiti Emilia (kuoli 1945), isä Matti ja kahdeksan lasta. Äidin kuoltua perheen ja karjan hoito jäi vanhimpien sisarien harteille nuorimman ollessa vasta parin kuukauden ikäinen. Haastateltavien mukaan kyytöt pitivät perheen lapsikatraan hengissä köyhissä oloissa. Kyyttöjen määrä vaihteli kahdesta-neljään. Perheellä oli myös hevonen, jolla isä kävi rahdissa sekä lampaita ja kanoja.
Kyyttöjen elämää
"Lähe läävä läämimähän, raavahat ravitsemahan"
Lehmät oli hankittu taloon lähiseudulta. Navetta eli läävä sijaitsi "kujassa", joka oli pitkänomainen rakennus, jossa sijaitsi hevosen talli, sian karsina ja paikat lampaille ja kanoille. Talvisin lehmät pidettiin pääasiassa sisällä, mutta ennen vesijohtojen saamista lehmät vietiin juomaan kaivolle n. sadan metrin päähän kujasta. Kaivo sijaitsi alamäessä ja oli helpompaa viedä karja juomaan kuin kantaa vettä ylämäkeen. Eläimet saivat samalla jaloitella. Talvet olivat ankaraa aikaa myös eläimille. Ravintona kyytöille annettiin ensisijaisesti olkia ja heiniä. Joskus tehtiin myös apetta. Siihen tuli ruumenia, olkisilppua, leseitä ja jauhoja jos niitä oli. Ainekset sekoitettiin veteen. Myös kaurajauhoista ja suolasta tehtiin sekoitusta lehmien ravinnoksi.Perunoitakin syötettiin,mutta ne piti halkaista, etteivät lehmät tukehtuneet.
Läävässä lämmityksenä toimi lehmien oma sonta, jota ei korjattu pois. Keväällä sontaa oli niin paksu kerros, että lehmien selät hipoivat kattoa. Sonnat poistettiin vasta keväällä, kun lehmät vietiin ulos. Köyhien talvien jälkeen eläimet olivat kevään tullessa niin heikossa kunnossa, että niille rakennettiin "elämälauat", että kestävät pystyssä ulos laskettaessa. Eläimet vietiin pihapiiriin syömään heinää ja tuettiin laudoista rakennetuilla 'kehikoilla', etteivät kaadu syödessään!
Kesäisin lehmät ajettiin lypsämisen jälkeen aamuisin mehtään ja iltaisin ne tulivat omia aikojaan kotiin.Yönsä lehmät viettivät pihalla olevassa aitauksessa. Lehmät saattoivat olla pitempiäkin aikoja metsissä ja etsiä ravintoa. Varsinkin sieniaikaan arveltiin niiden syövän tatteja, koska viihtyivät erityisen pitkään metsissä. Lehmien maidontuotanto ei ollut niin runsasta, että niitä olisi tarvinnut lypsää joka päivä aamuin illoin. Kesällä lypsämisen yhteydessä tehtiin "otelemista" eli huiskittiin runsaita kärpäsparvia kauemmas lehtipuun oksalla.Lehmiä juotettiin tarvittaessa kaivolla eli talutettiin sinne riimussa. Lehmät kävivät juomassa myös järvistä ja kahlasivat usein rantaveteen jäähdyttämään utareitaan. Syksyisin lehmät söivät äpäreessä tuoretta apilaa ja ne täytyi sitoa riimulla kiinni, etteivät söisi liikaa.Talvea varten tehtiin heinää karjan ravinnoksi talven varalle.
Maidontuotanto
Kyytöt lypsettiin n. 12 tunnin välein. Poikimisen jälkeen lehmä voitiin lypsää päivälläkin. Poikineelta lehmältä saatiin jopa ämpärillinen kerrallaan n. 2-3 kuukauden ajan, sen jälkeen maidon määrä väheni. Muuten maitoa saatiin kolmelta lehmältä n. ämpärillinen päivässä. Jokin lehmistä oli lähes aina ummessa. Kaikki maito käytettiin perheessä ja vasta 50-luvulla maitoa vietiin meijeriin. Maito jäähdytettiin saunassa, siivilöitiin ja separaattorilla erotettiin maito ja kerma. Kurri juotettiin vasikoille tai sioille.
Maidon jäähdyttämiseksi Matti-isä keksi omatekoisen jäähdytyssysteemin. Kylmää vettä laskettiin letkulla suoraan kaivosta saaviin, jossa oli reikiä. Saavissa oli maitotonkka ja kun kylmää vettä laskettiin kaivosta, lämmennyt vesi tuli ulos saavin rei`istä ja maito jäähtyi ja säilyi kylmänä.Maito kuljetettiin meijeriin maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin. Matti Salakka sai Valiolta kunniakirjan hyvälaatuisesta maidosta juuri nopean jäähtymisen ansiosta. Valiolta tuli myös palkinto itse tehdystä voista. Meijeriltä pystyi hankkimaan myös edullisesti tuotteita omiin tarpeisiin. Erityisesti sisarukset muistavat herkullisen paimenjuuston ja voin.
Sota-aika
Sota-aika oli vaikeaa myös kyytöille. Rintama ei ollut kaukana Etelä-Karjalasta ja sodan vaikutus tuntui kylällä. Lehmille syötettiin sota-aikana selluloosaa, jota saatiin lähiseudun paperitehtaasta.Talvisodan syttyessä Hiitolan kylän Pukin kartanon lehmät tuotiin evakkoon Pohja-Lankilaan, mutta jouduttiin tappamaan ruuan loputtua. Salakan talon kujassa teurastettiin lehmiä, joiden veri jäätyi lattialle ja suli vasta kevään tullessa. Lihat jaettiin ohikulkeville evakoille.
Jatkosodan aikana myös Pohja-Lankilasta lähdettiin evakkoon Orimattilan seudulle. Myös osa lehmistä otettiin mukaan, mutta osa jäi kylälle ja Liisa jäi niitä hoitamaan. Kylälle tuli runsaasti evakkolehmiä, jotka liikkuivat haassa ja metsissä. Lehmiä lypsettiin muutaman kylälle jääneen naisen voimin pitkin päivää. Separaattori oli päällä lähes jatkuvasti ja maitoa ja voita oli runsaasti. Esikunta majaili kylässä ja osti tuotteita.
Sota-aikana lehmiä kuoli runsaasti, koska kaikki mahdollinen ravinto käytettiin. Kaikki kylän pellot ja pientareet oli syöty ja talven tullessa lehmiä palentui ja niitä tapettiin. Luurankoja oli ympäriinsä ja erityisesti Liisan ja Viivin mieliin on jäänyt läheisen Ruokojärven rannoilla runsaat määrät lehmien luurankoja ja pääkalloja. Ohikulkevat evakot myös möivät lehmiään; Salakatkin ostivat Kulta-nimisen hiehon. Välirauhan aikana ja sodan jälkeen osa evakoista tuli hakemaan lehmiä takaisin. Lehmistä saattoi tulla riitoja epäselvien maksuasioiden takia ja osa kyläläisistä vaati evakoilta syöttörahaa. Puhuttiinkin lehmänkaupoista, jotka siis eivät ole ihan rehellisiä kauppoja.
Kyytöt yksilöinä
Lehmät olivat yksilöitä ja omanlaisiaan persoonallisuuksia. Kaikilla oli tietysti nimet; Ihana, Lemmikki, Ystävä, Alkuna, Oma. Omasta muistetaan, että sillä oli harvinaisen isot utaret ja se oli kova hyppimään aitojen yli ja karkailemaan. Siitä seurasi repeilleitä utareita ja isä-Matti hermostui usein Omaan. Jokaisella kyytöllä oli erilainen luonne ja perhe oli kiintynyt niihin. Sisaret muistelevat olleensa välillä erityisen kyllästyneitä lehmien hoitoon. Viivi olisi kuitenkin halunnut karjakkokouluun, mutta ei voinut lähteä ja jättää omaa karjaa hoitamatta. Vasikoista pidettiin kovasti ja lapsista oli surkeaa, kun vasikoita tapettiin, jos oli juhlia tulossa.
Taikauskoa
Lehmien hoitoonkin käytettiin taikavoimia ja uskottiin varsinkin hyppimiseen ja potkimiseen olevan taikakeinoja. Sisaret eivät kuitenkaan muistaneet, mitä nuo konstit olivat. Lampaisiin liittyi taika, jota tehtiin pääsiäisyönä. Pääsiäisaamuna Salakalla huomattiin, että lampaan pää oli käyty kerihtemässä. Taialla toivottiin pahaa lampaan omistajalle ja taikaa tehostettiin viemällä villat hautausmaalle.
Muut talon eläimet
"Laur lampaat kerihtöö" - Laurin päivänä kerittiin lampaat.
Talossa oli Nelly-hevonen, jolla isä Matti ajoi rahtia. Nellystä löytyy valokuvakin, toisin kuin kyytöistä, joita ei oltu kuvattu. Nellystä muistetaan, että sitä pidettiin pihalla vapaan ja se tuli aina hakemaan leipää. Lampaita ja sikojakin oli. Lampaille syötettiin heinän lisäksi lepän ja haavan vastaksia. Sianporsasta pidettiin aina ensin tuvassa ja vasta isompana siirrettiin karsinaan. Salakalla oli useita koiria ja kissoja, mutta erityisesti muistetaan Penu koira koira.
Kyyttöjen terveydenhoito
Lehmät olivat perheelle elintärkeitä ja niiden terveydestä oli ainainen huoli. Vanhin sisar Liisa muistaa 20-30-luvulla heillä olleen kaksi kyyttöä, joista toinen kuoli punatautiin ja haudattiin pihanperälle. Lehmien keskimääräinen ikä oli 10-12 vuotta.Lehmät sairastelivatkin ja hädän tullessa ja omien konstien loputtua kutsuttiin paikallinen agronomi paikalle. Potatin eli perunan juuttuminen henkitorveen oli tavallista, jos perunoita ei pilkottu pienemmiksi. Agronomi avasi henkitorven ruutalla. Ylensyönyttä lehmää hoidettiin kävelyttämällä ja työntämällä pullo lehmän takapuoleen ylimääräisen ilman poistamiseksi. Lehmiä käytettiin naapurissa härillä ja maksu oli 50 penniä. Vasikointi sujui kyytöillä pääasiassa hyvin. Poikimahalvausta pelättiin, mutta sitä ei onneksi tullut. Utaretulehdukseen tilattiin lääkettä apteekista, jonka linja-auto toi kylälle.
(Erika Luhtanen, 2012)
Liisa muistaa tapauksen, jossa perunapeltoon päässyt lehmä oli syönyt itsensä turvoksiin ja makasi pellolla jalat oikosenaan. Lääkkeeksi sekoitettiin 1/2 kahvikupillista lamppuöljyä ja vettä. Lehmän suuhun laitettiin halko, jolla pakotettiin suu auki ja saatiin juotettua neste lehmälle. Lääke auttoi tuvotukseen ja lehmä selvisi. Liisa kertoi myös lehmästä, joka oli nuollut kylläsaineella käsiteltyjä puhelinpylväitä ja turvonnut, jolloin soitettiin apua eläinlääkäriltä. Puhelimessa eläinlääkäri oli kuullut, että lehmä söi puhelinpylvään ja antoi ohjeet, miten toimia!