Polvijärvi

Emäntä Heli Mutasella on miehensä kanssa lypsykarjatila Polvijärvellä. Päärotu ayrshiren ohella tilalla on ollut myös kyyttöjä yhtäjaksoisesti vuodesta 1996 lähtien. Tilan kyyttöhistoria alkoi vuonna 1996, jolloin maakuntalehti Karjalaisessa oli ilmoitus Ilomantsin ammattiopiston itäsuomenkarjan myynnistä. Niinpä lähdettiin katsomaan kahta hiehoa, jotka oli kuitenkin ehditty luvata muualle, ja kun ei haluttu palata kotiin tyhjin käsinkään, lähti Ilomantsista mukaan 14.10.1995 syntynyt kyyttövasikka Juolukka. Tummasilmäinen vasikka taisi kotona tehdä vaikutuksen koko perheeseen, kun yksi lapsista totesi ”Nyt sie et äiti ainakkaan pääse ikinä lehmistä erroon”.

Jo ennen Juolukan hankkimista ajatus kyytöistä oli kaihertanut Helin mielessä. 1990-luvun puolivälissä Suomen liittyessä EU:hun myös tilalla tehtiin valintoja: siirryttiin luomuun, hankittiin maatiaiskanoja ja lopulta myös kyyttövasikka. Kiinnostus kyyttöjä kohtaan liittyy Helillä voimakkaasti myös kulttuurihistorian säilyttämiseen. Kyytöt näet muistuttavat myös ihmisen kohtaloista, siirtolaisten ja lehmien yhdessä kulkemasta evakkotaipaleesta, josta muut lehmärodut eivät olisi selviytyneet.

MTT:n erikoistutkija Juha Kantanen on toimittanut tilalle v. 1998 maatalouden ympäristötuen erityistukea varten tarvittavan Juolukan polveutumistodistuksen. Juolukan isä oli ISK-sonni Hurtti-Eemeli, ja Pankakoskella Helmi Oinosen karjassa syntyneestä emänisästä todetaan seuraavaa:

”Oinosen karja on rekisteröity geenipankkirekisteriin 1988. Tällöin karjassa oli 3 itäsuomenkarjan eli ns. kyyttölehmää, 1 noin vuoden ikäinen kyyttösonni ja 1 noin 2-vuotias kyyttösonni. Karjassa ei käytetty koskaan keinosiemennystä. 1960-lopppupuolelta alkaen lehmät astutettiin omilla kyyttösonneilla, sitä ennen käytettiin myös naapureiden sonneja. Kyseessä on siten isoloitunut [eristynyt] karja. Oinosen karjasta ei ollut havaittavissa eläinten fenotyypin, so. karvapeitteen värin, koon ja rakenteen, perusteella risteytymistä muihin karjarotuihin. Karjan aitoutta selvitettiin veriryhmä-, proteiini- ja DNA-tutkimuksin. Näiden tutkimusten perusteella ei myöskään havaittu risteytymistä kaupallisiin eläinrotuihin. Oinosen eläimiä pidetään puhdasrotuisina itäsuomenkarjan yksilöinä. Karjasta polveutuu yksi keinosiemennyskäytössä oleva itäsuomenkarjan sonni (Sikrenvaaran Eko).”

Puhdasrotuisesta Juolukasta polveutuvat tilan kaikki myöhemmät kyytöt, joita on tällä hetkellä viisi lehmää, yksi aikuinen sonni, kolme nuorta sonnia ja kaksi lehmävasikkaa. Helin tietojen mukaan Juolukan Venla-niminen emä elää yhä yli 20-vuotiaana Ilomantsissa.

Kun kyyttöjä on vain joitakin satoja yksilöitä, on rotupuhtauden vaalimisen lisäksi otettava huomioon myös geeniaineksen kapeus. Nautakarjanjalostuspalveluihin erikoistunut FABA toteuttaakin yhdessä Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen MTT:n kanssa alkuperäisrotujen suojeluohjelmaa, jonka keskeisenä tavoitteena on säilyttää geenipohja mahdollisimman laajana sekä vaalia rodun alkuperäistä käyttötarkoitusta eli maidontuotantoa. Tämän ohjelman mukaisesti FABA lähettää itä- ja pohjoissuomenkarjan kasvattajille vuosittain sonnisuosituslistan, jossa jokaiselle karjan lehmälle on nimetty kaksi siemennyssonniehdotusta. Näin pyritään käyttämään tasaisesti useita erisukuisia sonneja sekä varmistamaan seuraavan sukupolven mahdollisimman alhainen sukulaisuusaste. Tämä sukusiitosaste ilmoitetaan prosentteina (F%), ja yleisesti suositellaan korkeintaan 6,25% astetta. Tällä hetkellä tilalla olevan aikuisen sonnin sukusiitosaste on 0% eli sen isä ja emä eivät ole lainkaan sukua toisilleen. Tämän ominaisuuden ja mahdollisen siitoskäytön vuoksi sonnia onkin pidetty tilalla yli-ikäiseksi.