Nukula

Kasvin erikoinen suomenkielinen nimi juontuu nokkosesta käytetystä nimityksestä ”nukulainen”. Nokkosta muistuttavan lehtimuotonsa vuoksi nukulaa on aikaisemmin kutsuttu myös hamppunokkoseksi, vaikka yksityiskohtaisesti verrattaessa kasveja toisiinsa, ne eivät muuten juurikaan toisiaan muistuta. Nukulainen -nimityksen ohella kasvia on kutsuttu myös ulkomaanviholaiseksi, mikä puolestaan johtunee kasvin ulkomaisesta alkuperästä. Lisäksi esimerkisi Elias Tillandz on kutsunut kasvia ”Sydämen Wahwistus Yrtiksi” sen sydänvaivoihin tehoavien rohdosominaisuuksien vuoksi. Myös Elias Lönnrot on suositellut kasvia 1800-luvulla ”lääkkeeksi päänkolottajaa, reväisintä ja sydänkipuavastaan” (Rikkinen 2011, 136). (Luontoportti n.d.)

Nukulan ulkomuoto

Ulkomuodoltaan nukula on jäykkä ja hentokarvainen ruoho. Korkeudeltaan kasvi on noin 50 –130 cm korkea. Nukulanvarsi on yläosastaan haarova, 4-särmäinen ja lyhytkarvainen tai lähes kalju. Kasvin varsi on yleensä osittain violettiin vivahtava. Ruodilliset lehdet ovat varressa vastakkain, lehden lapa on puikea ja herttamainen yleensä 5-liuskainen ja laidaltaan isohampainen. (Luontoportti n.d.) Kasvin vaaleanpunertavat, lähes valkoiset pienet ja hieman karvaiset kukat puhkeavat lehtihankoihin. Nukula kukkii pitkään kesäkuusta syyskuulle saakka ja on myös hyvä mehiläiskasvi, joka lisäksi houkuttelee kohtalaisesti yöperhosia. Kasvi mainitaan uhanalaisen tarhasulkaperhosen ainoaksi tunnetuksi ravintokasviksi. (Hyötykasviyhdistys ry n.d.)

Hämeen ammattikorkeakoulun Lepaan kampuksen yrttinäytemaalla kasvavan rohtonukulan tuleentunut kasvusto 17.8.2018. Näytemaallaa kasvava kasvi oli noin 160 cm korkea. Kuva: Pirkko-Liisa Heinänen

Nukulan perinteiset kasvupaikat

Nukula viihtyy aurinkoisella ja puolivarjoisella kasvupaikalla kalkkipitoisessa, tuoreessa maassa. Suomessa kasvia on tavattu monenlaisilla kasvupaikoilla: puutarhoissa, tienvarsilla, metsiköissä, raunioilla ja kaatopaikoilla. Luonnonvaraisena nukula kasvaa Keski- ja Etelä-Euroopassa, josta kasvi on levinnyt viljelytulokkaana laajemmalle alueelle. Kasvia levitettiin Suomeen erityisesti ns. hyödyn aikakaudella eli 1700-luvulla. Nukula on mainittu jo vuonna 1673 julkaistussa Tillandzin1) kokoamassa Turun ympäristön kasveista kootussa latinakielisessä luettelossa (Rikkinen 2011, 136).

Alkuperältään nukula on ollut vanhojen luostaripuutarhojen rohdoskasvi, joka Suomeen levitettynä paikoin jopa villiintyi erityisesti Etelä-Suomessa (Galambosi, Galambosi, Latvus & Kaarlas 1999, 8). Kasvi on Suomessa nykyisin suhteellisen harvinainen, vaikka sitä onkin esiintynyt Etelä-Suomesta aina Oulun korkeudelle saakka vakiintuneena uustulokkaana (Helynranta & Kurtto 2011, 208). Nukulan kasvupaikat ovat usein olleet vanhahtavia, arvokkaita miljöitä, mikä osaltaan heijastaa kasvin viljelyhistoriaa. Vielä 1900-luvun alkupuolella kasvia kasvoi melko runsaasti erilaisilla kulttuurikasvupaikoilla, mutta sittemmin kasvin on todettu harvinaistuneen (Yrttitarha n.d.; Kasviatlas 2017).

Nukulan käyttö

Kasvin rohdoshistoriaa ilmentää Suomessa käytetty nimitys rohtonukula, jolla nimikkeellä kasvin siemeniä myydään tänä päivänä esimerkiksi Hyötykasviyhdistys ry:n verkkokaupassa. Kasvilla on ollut monenlaisia käyttötarkoituksia ja aikoinaan se on ollut tärkeä lääkeyrtti (Alanko & Kahila 1992, 118). Nukulan kuivattuja kukkalatvoja on hyödynnetty teenä, mutta kasvin latvaversoja on käytetty myös rauhoittavana rohtona, jonka vaikutus on perustunut kasvin lievästi verenpainetta alentavaan ominaisuuteen (Hyötykasviyhdistys ry n.d.).

Kansanlääkinnässä nukulaa on käytetty alun perin sydän- ja verisuonitautien hoidossa, mutta myöhemmin sitä on hyödynnetty myös rauhoittavien vaikutuksiensa vuoksi. Kasvissa on vaikuttavia aineita, jotka muun muassa alentavat verenpainetta sekä tehoavat niin hermostollisiin kuin toiminnallisiinkin sydänvaivoihin. Kasvia on käytetty sen kouristuksia laukaisevien ominaisuuksien johdosta ja myös hyödynnetty rohtona, joka naisilla edistää kuukautisia ja auttaa vaihdevuosioireisiin. Näiden ohella kasvia on käytetty kilpirauhasen liikatoiminnan hoidossa. Nukula sisältyy FIMEA:n ylläpitämän lääkeluettelon kasveihin ja rohdosten valmistaminen kasvista myyntiin on mahdollista ainoastaan lääketehtaissa. Suurina annoksina nukulasta keitetty tai haudutettu rohdos on myrkyllistä. Lisäksi kasvi voi kosketeltaessa ärsyttää herkkäihoisia. (Luontoportti n.d.; Yrttitarha n.d.)

Taloudellisesti rohtonukulaa ei pidetä erityisen merkittävänä rohdoskasvina. Suurimmaksi osaksi rohdoksissa käytetty raaka-aine kerätään luonnossa kasvavista kasveista. Pienimuotoisesti kasviaviljellään Unkarissa ja Puolassa. Venäjällä nukula on kuitenkin tärkeä rohdos jota käytetäänöljyuutteissa. Myös nukulan viljelyohjeita löytyy venäläisistä yrttiviljelykirjoista. (Galambosi 2017, 146.)

Nukulan lähilajit

Suomessa nukulasta esiintyy kaksi eri lajia, jotka eroavat toisistaan hieman ulkomuotonsa osalta. Lounais-Suomessa esiintyy lännennukulaa (ssp. cardica) ja idässä villanukulaa (ssp. villosus). Näistä itäinen villanukula on nimensä mukaan lehdiltään karvaisempi ja sen arvellaan olevan myös lännennukulaa nuorempi tulokas (Rikkinen 2011, 36). (Luontoportti n.d.) Suomessa myynnissä olevat siemenet ovat eri alueilta kotoisin olevista kannoista kerättyjä siemeniä, sillä varsinaista meillä jalostettua nukulalajiketta ei ole. Ainoa kasvista jalostettu lajike on lähtöisin Unkarista ja se on nimeltään ’Leonore’.

Myös eripuolilla maailmaa kasvaa erilaisia nukulan lajikkeita, joita on käytetty hermostoa ja sydäntä rauhoittavina rohtoina (Yrttitarha n.d.). Esimerkiksi yksivuotinen kiinalainen rohdoskasvi, siperiannukula (Leonorus sibiricus), muistuttaa ulkomuodoltaan hyvin paljon monivuotisena kasvavaa rohtonukulaa. MTT:n vuosina 2000-2002 tekemässä tutkimuksessa, jossa kartoitettiin ja testattiin kiinalaisten rohdoskasvien viljelymahdollisuuksia suomessa, testattiin myös siperiannukulan soveltuvuutta viljelyyn. Siperiannukula kuului viljelykokeessa hyvin menestyneiden lajien joukkoon, jolla ei kokeissa ole havaittu juurikaan tuholaisia tai kasvitauteja. (Jokela & Galambosi 2004, 17, liite 3)

1) Elias Tillandzoli Ruotsissa syntynyt lääkäri, joka aloitti kasvien tutkimisen Suomessa toimiessaan Turussa lääketieteen professorina vuodesta 1670 lähtien. Tillandz perusti Turkuun pienimuotoisen rohdoskasvitarhan, joka kuitenkin jäi rappeutumaan Tillandzinkuoltua vuonna 1693. (Lindström n.d.)

Noin viiden viikon kuluttua kylvämisestä taimien kasvu kuitenkin oli pikkuhiljaa päässyt vauhtiin ja siirsin osan taimista kasvamaan avomaalle, osan siirsin omiin ruukkuihinsa jatkamaan kasvuaan parvekkeella. Parvekkeelle ruukkuihin jättämäni taimet kasvoivat selkeästi nopeimmin ja rehevimpinä kuin avomaalle istutetut, mutta osasyy avomaan taimien heikkoon kasvuun oli varmasti kesänpoikkeuksellisen helteinen sää. Avomaalla kasvaneet taimet kastelin keskimäärin kerran viikossa.

Leonurus cardiaca. Piirros: Jacob Sturm, 1796.