Humala

Tekijä: Ida Kauppinen (2005); Emmi Uusitalo (2010); Sanna Piirainen (2016)

Humala (Humulus lupulus) on vanha hamppukasveihin kuuluva puutarhakasvi, ja se on ollut myös vuoden maatiaiskasvi vuonna 2006. Köynnösmäinen humala kasvaa Euroopassa, Aasiassa ja Amerikassa lauhkeilla vyöhykkeillä, ja se kuuluu myös suomen alkuperäiskasvistoon. Humalaa hyötykäytettiin jo muinaisessa Roomassa, ja sen viljely lisääntyi etenkin Ranskassa ja Saksassa.

Suomessa humalaa alettiin viljellä jo ajanlaskumme ensimmäisinä vuosisatoina, jolloin humalalla maustetun oluen valmistustapa rantautui Suomeen. Alkuperäiset humalaesiintymät voivat olla jopa 8000 vuotta vanhoja. Myös Kalevalasta löytyy humalan kasvatuksesta kertova runo, jonka kielen tutkijat ovat ajoittaneet viikinkiaikaan. Tuolloin olut oli kansan tärkein juoma ja nautintoaine ja humalaa jouduttiin tuomaan ulkomailta. Humalan kulutus saattoi olla vuosittain keskimäärin 9 kiloa henkeä kohti ja kauppatavarana humala oli varsin kallista. Naula humalaa (425g ) maksoi tynnyrillisen (47 kg) maltaita, mistä syystä valtiovalta alkoi kiinnittää huomiota humalan viljelyn edistämiseen jotta päästäisi omavaraisuuteen. Ensimmäiset määräykset humalan kasvattamisesta löytyy vuoden 1347 Maunu Eerikinpojan maalaista. Vuonna 1442 säädetyssä Kristoffer-kuninkaan uudistetussa maalaissa humalan viljely määrättiin pakolliseksi ja vuonna 1474 lakia parannettiin määräämällä tarhojen seiväsluvuksi 200. Vasta kun Kustaa Vaasa ryhtyi tiukkoihin toimiin, maalakia alettiin noudattaa tarkemmin. Humala kuului niihin tuotteisiin, joilla maksettiin veroja ja sen viljelyksen laiminlyönneistä sakotettiin, lisäksi ympäri maata rakennettiin kuninkaan kartanoita, joissa viljeltiin esimerkillisesti humalaa. Suomessa riitti humalaa jopa vientiin. Nämä lait kumottiin vasta 1900-luvun alkupuolella. Nykyään humalan viljely lähes hävinnyt ja tällä hetkellä kaikki olutteollisuuden tarvitsemat humalat tuodaan jälleen ulkomailta.

Luonnonvaraisena tai villiintyneenä humalaa esiintyy lähes kaikkialla lauhkean vyöhykkeen alueilla Euroopassa, Aasiassa ja Amerikassa. Humala kasvaa luonnonvaraisena varjoisissa, kosteissa puronvarsilehdoissa Suomessakin aina Rovaniemen korkeudelle asti.

Viljelykokemukset

Valitsin kasvikseni humalan, sillä se on mielestäni käytännöllinen ja mielenkiintoinen kasvi. Lisäksi isovanhempieni pihassa on kasvanut humala niin kauan kuin muistan. Talo on rakennettu 1940 ja 1950 lukujen vaihteessa kesäasunnoksi arvostetun sotilaspäällystöön kuuluneen miehen lapsille, ja tiettävästi pihaan on jo tällöin tehty kaunis ja runsas puutarha. Tätä puutarhaa isovanhempani hoitivat ja pitivät yllä monia vuosia. (Uusitalo, 2010).

Viljelytekniikka

Humala Hankasalmella

Vanha humalakantamme on poikkeuksetta emiyksilöitä, sillä se muodostaa oluen maustamiseen käytettäviä ”käpyjä”. Viljellyt humalat ovat aina emiyksilöitä, mutta luonnossa tavataan myös siitepölyä tuottavia hedeyksilöitä. Jos humalaa viljellään oluen mausteeksi, lähistöllä ei saa olla hedetaimia, koska pölyttyneitä emitähkiä ei voida käyttää oluen maustamiseen. Emitähkät poimitaan vaalean kellanvihreinä, ennen ruskettumista ja niiden annetaan kuivua levällään lämpimässä paikassa. Uusia käpyjä kerätään vuosittain, sillä osa vaikuttavista aineista haihtuu jo vuoden kuluessa. Ennen vanhaan kasvit irrotettiin tukipuustaan ja kuljetettiin kotiin perattavaksi. Sadonkorjuun jälkeen pidettiin humalapidot. (Ida Kauppinen)

Humalaa kasvatetaan yleisesti seinustalla säleikössä tai naruilla tuettuna, perinteiseen tapaan salossa tai puuhun kiipeilemässä. Ennen vanhaan humalaa kasvatettiin myös kuistien ja huvimajojen verhona. Humala tarvitsee tuoreen, ravinteikkaan maan. Aurinkoisella ja kuivalla seinustalla humala viihtyy yleensä huonosti ja saa helposti tauteja ja tuholaisia riesakseen. Humalaa voidaan lisätä irrottamalla keväällä vanhan kasvin reunimmaisia nuoria versoja siten, että juurta tulee mukaan.

Ominaisuudet

Humala kasvaa parhaiten kalkkipitoisilla, kuohkeilla mailla. Se viihtyy parhaiten varjossa, tosin menestyy myös aurinkoisilla paikoilla. Kuivalla ja aurinkoisella paikalla tuholaisten riski on suurempi. Humalan lehtien väri riippuu kasvupaikasta: varjossa tummat kuin havumetsä, valossa ruohonvihreät.

Kaksikotinen, tuulipölytteinen humala kasvaa mieluiten salossa tai säleikössä, parhaimmillaan jopa 7 metriä pitkäksi. Lehdet ovat yleensä 5-jakoiset ja karheat, mutta pienet lehdet voivat olla myös 3-jakoisia tai täysin ehyitäkin. Mausteeksi kasvatettavia käpymäisiä hedelmiä haviteltaessa kasvatetaan vain emikasveja, hedekasveja ei siis saa kasvaa lähettyvillä, sillä siementenkehitys heikentää mausteominaisuuksia. Kasvin maanpäälliset osat kuolevat talvella, mutta nopean kasvunsa vuoksi se pääsee taas seuraavana kesänä täyteen mittaansa.

Humalan käyttö

Humalaa on käytetty teenä rakkovioissa, munuaistaudissa, maksataudissa, keltataudissa, unettomuudessa, naistentaudeissa, matolääkkeenä ym. Humalaveden on uskottu hoitavan kaljua ja humalanlehtiä on käytetty mustelmien hauteena. Lammilla uskottiin että kävely humalistossa yöaikaan auttaa hammassärkyyn. Niin kuin huomataan käyttötarkoituksia on ollut monia, joista osa sopii vielä nykypäivänkin hoitoihin. Unettomuuden hoitoon humala soveltuu edelleenkin. Tyyny täytetään emitähkillä, joista erittyvät haihtuvat eteeriset öljyt antavat syvät unet ilman sivuvaikutuksia. Öljyssä on metyylibutenolia, joka väkevöityy varastoinnin aikana. Eläinkokeissa sen on havaittu lamaavan keskushermostoa. Humalan emitähkiä voidaan käyttää rohdoksena myös lieviin jännitystiloihin, kiihtymykseen, levottomuuteen ja ruokahaluttomuuteen. Humalan alkoholiuutteella on todettu olevan voimakas kouristuksia laukaiseva vaikutus. Humalan sisältämät karvasaineet sisältävät bakteereja tuhoavia aineita mitkä edistävät mahanesteen eritystä ja saavat aikaan oluen karvaan maun. Humala lisää myös virtsan eritystä. (Kauppinen)

Oluen maustamisen lisäksi humalaa voi käyttää myös paperin valmistukseen ja koritöihin, ravinnoksi parsan tavoin sekä rohtona. Rohtokäytössä humala parantaa ruuansulatusta, edistää virtsan erittymistä, poistaa ilmavaivoja sekä auttaa ummetuksessa, stressissä, unettomuudessa, rauhattomuudessa yms. (Uusitalo, Emmi, 2010)

Mausteena ja herkkuna

Emitähkät sopivat hyvin sisältämänsä karvaan lupulonin vuoksi mallasjuomien mausteeksi. Perinteiset oluen mausteet, suomyrtin ja suopursun, humala syrjäyttin 1800-luvulla. Oluen valmistuksessa humalan emitähkät sekoitetaan vierteeseen, jota keitetään pari tuntia aromiaineiden irroittamiseksi. Humalaa tarvitaan noin 100-400 g vierrehehtolitraa kohti. Humalasta on aina tehty monia muitakin herkkuja kaljan maustamisen lisäksi. Belgialaisten suurta herkkua ovat valkaistut humalan idut. Niitä voidaan kerätä keväällä ulkoa, jossa humalan taimet on peitetty maalla, turpeella tai muuten jotteivät ne tule vihreiksi. Tai vaihtoehtoisesti taimet istutetaan syksyllä kasvihuoneisiin, josta niitä voidaan kerätä pitkin talveakin. Iduista otetaan korkeintaan 7 cm verran, ne huuhdotaan ja kiehautetaan pari minuuttia miedossa suolavedessä, johon on lisätty hieman sitruunan mehua jotta idut pysyvät valkoisina. Idut tarjoillaan lämpimän, kevyen kermakastikkeen kera. (Kauppinen, 2005)

Tutustu myös Mustialan humalakokoelmaan.

Piirainen, Sanna: Humalan jalostus. Geneettinen monimuotoisuus HAMK 2016.

(Emmi Uusitalo, 2010)

Kesä 2005, Hankasalmella. Villi humala kasvaa Paanalansaaressa hävinneen asumuksen ympäristössä, mistä on siirretty humalaa Venekoskelle. (Ida Kauppinen, 2005)

Kesä 2005, Hankasalmi. (Ida Kauppinen, 2005)

Lähteet

Alanko, P.& Kahila, P.2003.Köynöskasvit.Jyväskylä:Tammi, 146-147.
Alanko, P.& Kahila, P.1994.Ukonhattu ja ahkeraliisa.Keuruu:Otava, 261-262.
Arkko, S., Hämäläinen-Forslund, P., Koskinen,ym.1999. Hyvä hyötytarha. Porvoo: WSOY, 202-203.
Haavisto, Päivi: Maatiaisolut säilyttää humalan geenit. MTT Elo 2013
Luontoportti. Humala (2010)
Maaseudun Tiede: Sitkeä humala 4/2013
Maatiainen ry. Humala (2010)
Yrttitarha - humala 1.9.2005
Yrttitarha - kansanperinne 1.9.2005