Soinnut

soinnut ja intervallit

Kuten intervallit-osiossa kävimme läpi, intervallit ovat merkittävässä osassa sointujen rakentumisessa. Soinnut perustuvat sävelten välisille suhteille, eli intervalleille. Kävimme läpi, että esimerkiksi duurisointu muodostuu siten, että pohjasävelen päälle lisätään aina suuri terssi (s3) sekä puhdas kvintti (pu5). Mollisoinnuissa taas vastaavasti pohjasävelen päällä on aina pieni terssi (p3) sekä puhdas kvintti (pu5).

Käytetään vaikka esimerkkinä tuttua c-säveltä. Muodostaaksemme C-duurisoinnun tarvitsemme pohjasävelen C, johon suhteutamme suuren terssin (s3) sekä puhtaan kvintin. Suuri terssi muodostuu lisäämällä sävel e ja puhdas kvintti muodostuu kun lisäämme sävelen g = c e g.

Käytännössä intervallit tulisi tuntea, jotta osaa rakentaa duuri- tai mollisoinnun oikein sävellajissa kuin sävellajissa. Toki soittaessa korvalla pärjää onneksi alkuun melko pitkälle, varsinkin jos löytää soittimesta pohjasävelen. Tällöin kokeilemalla ja korvan avulla voi löytää oikean duuri- tai mollisoinnun.

SOintutehot

Tonaalisessa musiikissa meillä on kolme perustehoa, jotka ovat:

• Toonika, eli ensimmäinen aste (I)

• Subdominantti, eli neljäs aste (IV) sekä

• Dominantti, eli viides aste (V).

  • Dominanttisoinnut esiintyvät usein septimisointuina, sillä niillä on tapana purkautua takaisin ensimmäiselle asteelle, eli toonikaan.

Myös sointutehot perustuvat intervallisuhteille. Toonikalla tarkoitetaan sävellajin pohjasointua, eli esimerkiksi D-duurin toonika on D-duurisointu. Subdominantti löytyy, kun siirrymme neljännelle asteelle, eli neljä säveltä eli puhtaan kvartti (pu4) ylöspäin. D-duurissa tämä tarkoittaisi G-duurisointua. Dominanttiteho taas löytyy vastaavasti siirtymällä viidennelle asteelle, eli viisi säveltä eli puhdas kvintti (pu5) ylöspäin. Sointutehot merkitään usein roomalaisilla numeroilla, kuten yllä.

Mihin sointutehoja tarvitaan?

Sointutehojen avulla pystyy hahmottamaan musiikin rakenteita, sillä edellä mainitut tonaalisen musiikin perustehot ovat yleisesti toistuvia. Tämä pätee myös populaarimusiikkiin. Kun musiikista alkaa hahmottaa sointutehoja, kappaleiden omaksuminen on paljon helpompaa. Sointutehot ja niiden väliset suhteet pätevät kaikissa sävellajeissa, joka tekee myös kappaleiden korvalta opettelemisesta helpompaa!

Jokaisen sävellajin seitsemän sointua

Jokaisessa sävellajissa on jokaiselle asteikon sävelelle oma kolmisointu. Soinnut muodostuvat aina kyseisen sävellajin etumerkkejä noudattaen jokaisessa duurisävellajissa seuraavasti:

• Ensimmäinen aste: duuri

• Toinen aste: molli

• Kolmas aste: molli

• Neljäs aste: duuri

• Viides aste: duuri

• Kuudes aste: molli

• Seitsemäs aste: vähennetty

Jos kappale menee mollissa, silloin kuudennesta asteesta tulee ensimmäinen aste, eli:

• molli, vähennetty, duuri, molli, molli, duuri, duuri

Nelisoinnut

Kolmisointujen lisäksi musiikki rakentuu pitkälti nelisoinnuille. Nelisointujen tarkoituksena on tuoda musiikkiin vähän lisämaustetta. Tyypillisimpiä nelisointuja ovat ns. "seiskasoinnut", eli septimisoinnut. Edellä mainitut soinnut ovat sellaisia, joissa on mukana asteikon seitsemäs sävel pohjasävelestä laskien.

Seiskasoinnuissakin on kuitenkin eroa siinä, onko kyseessä pienseptimisointu (p7) vai suurseptimisointu (s7). Pienseptimisointu lienee näistä kahdesta yleisempi. Kuten aiemmin kävimme läpi, varsinkin klassisessa musiikissa dominanttitehoiset soinnut ovat usein nelisointuja, sillä ne purkaantuvat lähes poikkeuksetta takaisin toonikaan eli ensimmäiselle asteelle (esimerkiksi G7 - C)

Tehdään seuraavaksi pieni testi. Istu pianon ääreen, ja etsi sävel c. Kun olet löytänyt c-sävelen, laske seitsemän valkoista kosketinta ylöspäin aloittaen pohjasävelestä jonka juuri löysit. Päädyt h-sävelelle, joka on C-duurin suurseptimi. Tämän voi tarkistaa siten, että jos liikkuisit vielä yhden koskettimen ylöspäin, sinulla olisi kädessä oktaavi eli myös ylhäällä kosketin c.

Rakenna nyt nelisointu siten, että soitat c-sävelestä alkaen joka toisen koskettimen ja jätät ne soimaan. Nyt sinulla on kädessäsi Cmaj7-sointu. Nyt sinulla pitäisi olla siis sävelet c - e - g ja b soimassa samaan aikaan. Soinnun pitäisi kuulostaa suhteellisen konsonoivalta eli levolliselta. Suurseptimisoinnun äänenväri on utuinen.

Kokeillaan nyt seuraavaa: alenna ylin b-sävel bb:ksi. Nyt meillä on C7-sointu eli mukana on pienseptimi. Huomaatko, miten sointu muuttuu heti terävämmäksi? Tulee olo, että sointukulkua pitäisi jatkaa vielä eteenpäin. Pienseptimisoinnut toimivatkin usein juuri dominanttitehoisina, jolloin ne purkaantuvat takaisin toonikaan.

Tällaiset dissonanssit luovat musiikkiin jännitettä, joka saa meidät odottamaan mitä seuraavaksi tapahtuu. Sama efektin koemme elokuvissa, kun odotamme miten jännittävä kohtaus tulee päättymään.

Lisäsävelet

Joskus törmäämme merkintöihin, joissa sointujen mukana on merkintä lisäsävelistä, kuten esimerkiksi "add2" tai "sus4". Numero soinnun ohessa kertoo meille jälleen kuinka mones asteikon sävel pitää lisätä sointuun suhteessa pohjasäveleen, kuten vaikkapa äsken läpikäymässämme seiskasoinnussa.

Jos törmäämme merkintään add2, niin lisäämme asteikon mukaisen suuren sekunnin (s2) suhteessa pohjasäveleen. Tällaiset soinnut ovat yleisiä pop-kappaleissa, ja esimerkiksi pianisti Elton John käyttää niitä paljon sävellyksissään. Cadd2-sointu menisi siten että meillä on pohjasävel c, lisäsävel d (add2), suuri terssi e (s3) sekä puhdas kvintti g (pu5).

Sus-soinnut ovat ns. pidätyssointuja. Sus tulee lyhenteestä suspended eli pidätetty. Csus4-soinnussa meillä on jälleen pohjasävel c, "pidätyssävel" f (pu4) ja puhdas kvintti g (pu5). Huomionarvoista on, että sus-soinnuissa soinnun terssi jää usein kokonaan pois. Vastaavasti esimerkiksi C6-soinnussa kvintti jätetään pois. C6-sointu muodostuisi siis siten, että meillä on pohjasävel c, suuri terssi e (s3) sekä suuri seksti (s6) pohjasävelestä katsottuna, eli a.