Sähkökitarassa on yleisimmin kuusi kieltä. Kielet ovat: E A DG B ja E.
Ylin E-kieli on paksuin, alin e-kieli ohuin.
Sähkökitara kehiteltiin ensimmäisen kerran 1930-luvulla.
Sähkökitaran toiminta perustuu sähkömagneettisiin mikrofoneihin, jotka muuttavat metallikielten värähtelyn sähköisiksi signaaleiksi jotka mikrofonit keräävät talteen.
Sähkökitaran mikrofonit eivät siis reagoi ääneen, vaan magneettiseen värähtelyyn joka metallikielistä syntyy.
Sähkökitaroiden ääntä voidaan muokata erilaisten pedaalien avulla sekä vahvistimista löytyvien säätönuppien kautta. Vahvistimien turvallista käyttöä ja toimintaa opetellaan bändisoiton yhteydessä.
Sähkökitaroissa on myös sisäänrakennettuna volume-säädin jolla voi säätää äänenvoimmakkuutta sekä tone-säädin jonka avulla voi ääntä voi säätää kirkkaammaksi tai tummemmaksi.
Sähkökitara on hyvin yleinen soitin monessa eri musiikkityylissä, ja erityisesti rock-musiikkiin se tuo tarvittavaa särmää. Suomessa sähkökitara yleistyi rautalankamusiikin myötä -60 ja -70 -lukujen taitteessa.
Erilaisia kitarapedaaleja.
Sähkökitara ja sähkömagneettiset mikrofonit.
Soittotekniikka
Kitaraa soitetaan basson tavoin joko sormin tai plektralla.
Yleisimmät soittotekniikat ovat näppäily, sormien avulla soitto ja plektrasoitto.
Kuten bassoa soittaessa, oikean käden liike tekee halutun rytmin ja vasen käsi painaa tarvittavista väleistä otelaudalla halutun äänenkorkeuden saavuttamiseksi.
Sointusoitossa eli "kompatessa" soitetaan usein useampaa kieltä kerrallaan. Melodialinjoja soitettaessa taas soitetaan usein vain yhtä tai muutamaa kieltä kerrallaan.