8. vuosiluokalla on musiikkia 2 tuntia viikossa yhden lukukauden ajan (puoli vuotta). Käymme lukukauden aikana läpi muun muassa seuraavia osa-alueita, jotka Vantaan perusopetuksen opetussuunnitelmassa on määritelty:
Laulaminen
Tutustumme lisää erilaisiin äänenkäyttötapoihin sekä mikrofoniin laulamiseen. Syvennämme ääneen ja äänenkäyttöön liittyviä teemoja seitsemänneltä vuosiluokalta erilaisten harjoitteiden pohjalta. Syvennämme tuntemustamme eri musiikkityyleihin ja -kulttuureihin ja hyödynnämme opetuksessa oppilaiden omia toiveita esimerkiksi kappalevalinnoissa.
Soittaminen
Kertaamme bändisoittimet seitsemänneltä vuosiluokalta (bändipassisuoritteet) ja syvennämme omavalintaisen soittimen osaamista. Tavoitteena on, että oppilas pystyy milloin tahansa peruskoulun jälkeen aloittamaan omatoimisen harjoittelun soittimen parissa ja tietää kuinka harjoitella ja mistä löytää esimerkiksi vinkkejä harjoitteluun. Pyrimme edelleen vastuulliseen yhteismusisointiin ryhmän jäsenenä ja harjoittelemme lisää erilaisia rytmejä keho- ja rytmisoittimiin. Kertaamme myös PA-laitteiston toimintaperiaatteen.
Musiikin kuuntelu ja tuntemus
Opiskelemme lisää musiikin analyyttista kuuntelua ja pohdimme kriittisyyden ja suvaitsevaisuuden merkitystä musiikissa. Pyrimme myös kuuntelukokemuksien sanallistamiseen. Tutustumme uutena rock-musiikin eri tyyleihin sekä näyttämömusiikkiin.
Luova tuottaminen
Kahdeksannen vuosiluokan opetuksen tavoitteena on lisätä valmiuksia myös omaan musiikilliseen keksintään. Hyödynnämme opetuksessa TVT-tekniikkaa ja käymme edelleen läpi tekijänoikeuksiin liittyviä teemoja.
Musiikki ja hyvinvointi
Pohdimme musiikin merkitystä itselle, yhteisölle ja yhteiskunnalle ja niiden hyvinvoinnille. Mietimme yksilön merkitystä musiikin maailmassa ja pyrimme yhteistyöhön alueen muiden toimijoiden kanssa. Tutustumme lisää aiheeseen musiikki mediassa ja osana yhteiskuntaa.
Huom. Osiosta "Arviointi" löytyy lisää tietoa arvioitavista oppiainesisällöistä, laaja-alaisesta osaamisesta sekä tavoitteista.