Nuottikuva

Nuotteja voidaan pitää musiikin aakkosina. Lyhykäisyydessään nuotit kertovat meille halutun sävelkorkeuden sekä aika-arvon eli kuinka pitkään kirjoitettu sävel soi suhteessa tahtilajiin ja annettuun tempoon.

Nuottikuvassa ensimmäisenä ovat nuottiavaimet, jotka kertovat meille nuottien suhteesta nuottiviivastoon eli käytännössä sävelkorkeuden, mahdolliset ylennys- tai alennusmerkit jotka kertovat meille kappaleen sävellajin sekä tahtilajimerkintä joka kertoo meille kuinka monta iskua kuhunkin tahtiin mahtuu. Matkan aikana nuottikuvassa saattaa esiintyä myös muita merkintöjä, joista yleisimmät käydään tässä osiossa läpi.

Nuottiviivasto

Nuottiviivasto koostuu viidestä viivasta ja neljästä välistä jotka jäävät viivojen väliin. Mitä alempana sävel on suhteessa nuottiviivastoon, sitä matalampi sävel on kyseessä. Sama toimii toisin päin: mitä ylemmäs nuottiviivastolla mennään, sitä korkeampi sävel on kyseessä. Jos viivat "loppuvat kesken", eli ääni on suhteessa nuottiviivastoon matala tai korkea, käytetään apuviivoja jotta oikea sävelkorkeus voidaan hahmottaa paremmin.

Hyvä muistisääntö nuottien muistamiseen diskanttiklaavialueella (kts. seuraava osio) eli g-avaimella on muistaa englannin kielen sana face. Näin saadaan sävelet, jotka kuuluvat nuottiviivojen väliin. Sävel f löytyy alimmasta välistä, sävel a toisiksi alimmasta välistä, sävel c toisiksi ylimmästä välistä ja sävel e ylimmästä välistä (f-a-c-e). Alimman viivan sävel on puolestaan e, toisiksi alimman viivan sävel on g, kolmannen viivan sävel alhaalta katsottuna on h, toisiksi ylimmän viivan sävel d ja ylimmän viivan sävel on f (e-g-h-d-f).

Alkuun nuottien tunnistaminen nuottiviivastolta vaatii paljon aikaa ja kärsivällisyyttä, mutta tärkeintä peruskoulun pakollisten musiikintuntien aikana on oppia tunnistamaan sävelten suuntaa, eli meneekö melodialinja edellistä säveltä korkeammalle vai matalammalle. Seuraava nuottiesimerkki havainnollistaa asiaa hyvin.

C-duuriasteikko (c1:stä c2:hen). Mitä ylemmäs mennään viivastolla, sitä korkeammalta sävel soi. Alimman ja ylimmän sävelen välillä on yksi oktaavi, eli kahdeksan säveltä. Numerot sävelten perässä kertovat oktaavialasta (yksiviivainen, kaksiviivainen jne.), mutta niistä ei tarvitse sen enempää peruskoulun aikana tietää.

Nuottiesimerkin sävelet: c-d-e-f-g-a-h-c-h-a-g-f-e-d-c

Nuottiavaimet

Nuottiavaimet kertovat meille miltä sävelkorkeudelta nuotit halutaan soitettavan. Yleisimmin käytetään g- ja f-avainta eli diskanttiavainta ja bassoavainta.

G-avain eli diskanttiavain (kuvassa ylempänä) kertoo nimensä mukaisesti mistä kohtaa nuottiviivastoa löytyy g1-sävel. G-avain tekee spiraalikuvion toisiksi alimmalle viivalle, jonka keskelle jää sävel g1. Vastaavasti f-avain (kuvassa alempana) kertoo meille mistä sävel f löytyy nuottiviivastolta. F-avaimen vieressä on kaksi palloa joiden väliin jää toisiksi ylin viiva, josta sävel f löytyy.

Pianistit soittavat kuvaesimerkissä olevaa nuottikuvaa siten, että oikea käsi soittaa g-avaimen sävelet ja vasen käsi f-avaimen sävelet. Useimmat muut soittimet, kuten vaikkapa jousisoittimet, kitara ja rummut soittavat usein vain yhtä nuottiviivastoa kerrallaan.

Tahtilaji

Tahtilaji kertoo meille kuinka monta iskua yhteen tahtiin mahtuu. Peruskoulussa on hyvä tunnistaa sekä kolmijakoinen (3/4) että nelijakoinen (4/4) tahtilaji. Kolmijakoiseen tahtiin mahtuu kolme iskua, nelijakoiseen tahtilajiin neljä iskua.

Yleisin kolmijakoinen kappaletyyli on valssi (yks kaks kol, yks kaks kol). Nelijakoisin tahtilaji lienee kuitenkin erityisesti populaarimusiikin saralla kenties yleisin (yks, kaks, kol, nel).

Esimerkki kolmijakoisesta tahtilamerkinnästä (3/4).

Korotusmerkit, alennusmerkit, palautusmerkit

Kappaleiden alussa on usein korotus- tai alennusmerkkejä jotka kertovat meille kappaleen sävellajin. Nimensä mukaisesti ne joko korottavat tai alentavat sävelen, jonka edelle ne on merkitty. Kappaleen alussa olevat korotus- tai alennusmerkit ovat voimassa koko kappaleen läpi jos ei erikseen muuta merkitä.

Kuvassa vasemalla ylempänä meillä on korotusmerkki ja alennusmerkki alempana. Joskus kesken kappaleen saattaa tulla tarvetta myös palautusmerkille, joka poistaa korotus- tai alennusmerkin vaikutuksen tilapäisesti.

Palautus-merkki

Kertausmerkit

Kertausmerkki merkitään kuvan mukaisesti nuottiviivastolle, merkit peilikuvan mukaisesti. Nimensä mukaan kertausmerkkien välissä oleva osio kerrataan uudelleen.

Maalit

Kertausmerkkien yhteydessä on usein myös maalit. Maalit toimivat siten, että ensimmäisellä kertauksella mennään ykkösmaaliin ja toisella kertauksella siirrytään suoraan kakkosmaaliin.

Nuottien Aika-arvot

Kuten alussa käytiin läpi, nuotit kertovat meille halutun sävelkorkeuden sekä aika-arvon eli kuinka pitkään kirjoitettu sävel soi suhteessa tahtilajiin ja annettuun tempoon.

Kokonuotti on aika-arvoltaan pisin nuotti. Kokonuotti voidaan jakaa kahdeksi puolinuotiksi. Kumpikin puolinuotti voidaan taas jakaa esimerkiksi kahdeksi neljäsosanuotiksi, jokainen neljäsosanuotti esimerkiksi kahdeksi kahdeksasosanuotiksi ja niin edelleen. Mitä pienempi aika-arvo nuotilla on, sitä enemmän niitä mahtuu tahtiin ja sitä nopeammin ne tulee soittaa.

Aika-arvot voidaan merkata lukusuhteilla ylhäältä alas seuraavasti (tahtilaji 4/4):

Kokonuotti (4=4)
kaksi puolinuottia (2 x 2 = 4)
neljä neljäsosanuottia (4 x 1 = 4)
kahdeksan kahdeksasosanuottia (8 x 0,5 = 4)
kuusitoista kuudestoistaosanuottia (16 x 0,25 = 4)
kolmekymmentäkaksi kolmekymmentäkaksiosanuottia (32 x 0,125 = 4)

Aika-arvoja voi yhdistellä miten haluaa, kunhan loppuluku vastaa tahtilajin mukaista merkintää. Jos tahtilaji on esimerkiksi 4/4, tulee aika-arvojen yhteenlasketun summan olla 4. Yhdistelmiä on lukemattomia, mutta esimerkkinä voisimme laittaa yhteen tahtiin vaikkapa yhden neljäsosanuotin, kaksi kahdeksasosanuottia ja yhden puolinuotin:

1 + 0,5 + 0,5 + 2 = 4.

Taukojen aika-arvot

Kuudestoistaosatauko vastaa kuudestoistaosanuottia

Kahdeksasosatauko vastaa kahdeksasosanuottia

Neljäsosatauko vastaa neljäsosanuottia

Puolinuottia vastaava tauko

Koko tahdin tauko

Muut merkinnät nuottikuvassa

Muihin esitysmerkintöihin kuuluvat esimerkiksi:

tempo-merkintä joka kertoo kuinka nopeassa tai hitaassa tahdissa kappale halutaan esitettävän. Tempomerkintä voi olla esimerkiksi metronomilukua vastaava merkintä tai vaihtoehtoisesti esitysteksti, kuten vaikkapa Andante joka tarkoittaa "kävellen"*
dynamiikkaan eli äänen voimakkuuksiin liittyvät merkinnät (esim. crescendo, diminuendo, pp, ff)*
kappaleen sisällä tapahtuvat hypyt ja kertaukset:
- coda-, dal segno- ja kertausmerkit
  - coda on kappaleen "outro". Codaan hypätään toisesta coda-merkistä
  - dal segno-merkki toimii kertausmerkin lailla. Dal segno-merkki esiintyy usein lyhenteenä D.S. (dal segno). Usein segno-kertaus päättyy codaan (dal segno al Coda, d.s. al Coda) tai Fine-merkintään (dal segno al Fine, d.s. al Fine).

*katso sivun alin kuva

Nuottiesimerkki dal segno- ja coda-merkintöjen funktiosta nuottikuvassa. Ylläoleva nuottikuva tulkitaan seuraavasti:

Ensimmäinen rivi mennään normaalisti ensimmäiseen kaksoisviivaan saakka, josta löytyy merkintä D.S. al Coda (ylemmän rivin lopussa). Merkintä kertoo meille, että palaamme segnomerkkiin jonka jälkeen menemme codaan. Kun olemme päässet codaan joka löytyy kolmannen tahdin lopusta, hypätään vastaavaan coda-merkkiin joka löytyy tässä esimerkissä alemmalta riviltä. Kappale päättyy codan jälkeiseen kaksoisviivaan.

Tässä nuottiesimerkissä metronomimerkinnän sijasta on käytetty esitysmerkintää Andante. Muistatko vielä aiemmin lukemasi perusteella mitä se tarkoittaa?

Nuottiesimerkissä on myös dynamiikkamerkintöjä: p tulee Italian kielen sanasta piano ja tarkoittaa "hiljaa". cresc. on lyhenne crescendosta eli dynamiikan voimistumisesta. sf tarkoittaa sfortzatoa, eli käytännössä samaa asiaa kuin aksentti. Pelkkä f tarkoittaisi fortea, eli "voimakkaasti".

Coda-merkki

Segno-merkki

Crescendo

Diminuendo

Aksentti nuotin päällä

Metronomi-merkintä 100 bpm, eli yhteen minuuttiin mahtuu 100 iskua. Tämä tarkoittaa 25 tahtia musiikkia (25 x 4 = 100).