Välähdys, ideointi ja toteutus...

3.9 Kirjakerhoretki Kansallispuistoon... odotusta!

Mökkiäkään emme vielä laita talviteloille, koska siellä on la 25.9 KIRJAKERHOMME KANSALLISPUISTORETKEN PÄÄTTÄJÄISET.

Sain Villivaellus-nimisen pokkarin Muuramen aikaiselta naapuriltani, joka sai sen tyttäreltään. Leila antoi kirjan mulle jo muutama kesä takaperin.

Tässä linkki kirjaan: like.fi/kirjat/villi-vaellus-p/

Kirjan olen lukenut ja kuunnellut äänikirjana. Se on hauska, koskettava ja jännä. Mitä sitä muuta voi pokkarilta edes toivoa?

Siitä on tehty myös elokuva, mut en ole katsonut sitä muuta kuin pätkiä sieltä täältä...

Tässä linkki kirjasta tehtyyn elokuvaan: www.youtube.com/watch?v=xOPl8gKdmYE

Kirjasen luettuani keksin, että annan sen retkeilystä pitävälle Kaisa-serkulleni. Sit hää antais sen taas seuraavalle vaeltajalle, ja niin edelleen kunnes 10 lukijaa on koossa. Kirjan lukijoiden kanssa sit tekisimme Suomessa kansallispuistoretken. Kaikenlaisen säätämisen, Koronan ja oman unohdukseni (käsionnettomuuden jälkitauti) jälkeen olemme nyt sit kolmen viikon päästä lähdössä Etelä-Konneveden kansallispuistoon retkeilemään.

Linkki Etelä-Konneveden kansallispuistoon: www.luontoon.fi/etela-konnevesi

On hauskaa, kun minä en tunne lähtijöistä muita kuin Kaisan. Kiva saada uusia retkeily kavereita, ja siinä samalla kuulla heidän tarinoitaan.

Juttelemme Villi vaellus-kirjasta myös. Olen ymmärtänyt että kaikki kymmenen piti lukemastaan kovasti. Yksi kyllä epäili sen todenperäisyyttä!? Minä uskon kirjan sisältöön, mut täytyyhän asioita värittää... -se on kirjailijan oikeus!

Lähdetään lauantaiaamuna, ja aikamme käveltyämme menemme meidän mökille saunomaan ja syömään. Osa jää sinne yöksi, ja osa menee Kaisalle. Nyt ei muuta kuin kaunista ja kuulakasta syyskeliä oottelemaan... -kaikki peukut pystyssä.

24.9 Perjantaina siivosin mökin ja ympäristön. Jäin odottelemaan Tampereen suunnalta tulevia retkeläisiä. Wiltsu-koiramme se vaan loikoili iltaan asti, mättäällä auton vieressä, eikä lähtenyt siitä kokopäivänä, ei edes syömään... ÄITI TUO KYLLÄ RUUAN KUONON ETEEN, ja TOIKIN!

Pimeässä on todella vaikea hahmottaa suuntia... Navigaattorikaan kun ei osaa Kewatooselle! Parin soittokerran jälkeen alkoi hurina kuulua! Autosta purkaantui joukko iloisia, aikuisia naisia. Minulle he kaikki olivat aivan uusia ihmisiä. Tämän retken tarkoitushan olikin tutustua uusiin, samanhenkisiin tyyppeihin. Jätin heidät laittautumaan "orrelle". Kello oli jo paljon, ja aamulla pitäisi olla kymmeneltä Kalajan parkissa.

Itseäni helpotti, kun mieheni palasikin Lemmenjokireissultaan päivää aikaisemmin. Nyt mulle ei jäänyt Wiltsusta huolta kannettavaksi. Keräsin vähän evästä, ja etsin vaatteet valmiiksi aamua varten. Nyt unta palloon!

Aamulla olin virkeä ja iloista odotusta täynnä.

Kaisan luona yöpyvät menevät suoraan Kalajalle.

Meitä oli seitsemän iloista naista lähdössä patikoimaan Konneveden kauneimpiin maisemiin. Matkan, jonka teimme, pituutta en pysty edes arvioimaan, mut jotain yli 26.000 askelta otimme kahdeksan tunnin aikana. Kyllä oli maasto kulunut... Koronan vuoksi kotimaan matkailu lisääntyi huomattavasti ja se myös näkyi polkujen kunnossa!

Söimme eväitä, tutustuimme toisiimme ja nautimme sateisesta luonnosta. Koko kansallispuistossa oli niin täyteläisen näköistä ja -väristä. Tuoksu oli huumaavaa, varsinkin suo-osuuksilla. Kävelysauvat, Kaisa ennusti niitten tarpeen varsin hyvin. Helpotti huomattavasti kun sai kävellä "neljällä raajalla". Emme pitäneet kiirettä, nautiskelimme luonnosta ja toisistamme. Yhdellä korkealla paikalla muistelimme kun tuon Villin Vaeltajan kenkä putosi rotkoon!

Ette ihmiset tiedä miten kaunista on Etelä-Konneveden kansallispuistossa sateisena syyspäivänä!

Kello 18.00 lähdimme sit ajelemaan mökille syömään ja saunomaan. Menimme oikopolkua, mut en uskaltanut oikaista lyhyempää reittiä, koska yksi auto oli niin matala, että se olisi jäänyt mahastaan kiinni.

Perillä minun oli pakko ottaa ohjat käsiini. Pimeys yritti yllättää... -Ruokaa oli laitettava, saunat lämmitettäva, tupa myös..., sekä kynttilät sytyteltävä valoa tuomaan.

Söimme, kertoilimme juttuja, nauroimme ja joimme kaffeet jälkiruuaksi. Sit saunaan. Naiset menivät kylpemään, minä siivoilin tuvan sillä aikaa. Sit illan kuluessa tutustuimme toisiimme lisää. Iloinen nauru kiiri tyyntä järvenpintaa pitkin kaikelle kansalle... -ja se on hyvä!

Välillä yksi nuori nainen hävisi: "Missäs S.... on"? kyselin ihmeissäni. Äitinsä kertoi tytön lähteneen tähtitaivasta kuvaamaan. Illalla tyttö sit näytti otoksen, jonka oli ottanut etälaukaisimella, 6 sekunnin valotusajalla meidän laiturilta. Otava ja kaikki sen kaverit pilkistivät pilvien rakosista! Ai, että se kuva oli täydellinen. On hienoa, kun joku osaa!!!

Nyt vasta tajusin tämän kirjakerhoretki-ideani arvon. Nautin täydestä sydämestäni noiden tuntemattomien naisten ilosta, riemusta ja jopa väsymyksestä... -väsymyksestä, joka näkyi meidän kaikkien olemuksessa. Paljon raitista ilmaa, uusia kokemuksia, saunaa ja maha täynnä sapuskaa!!

Kaisa vei osan kotiinsa koisimaan, osa jäi mökille. Minä suuntasin omaan kotiini, istahdin sohvaan katsomaan suosikki etsivääni Wallanderia, ja nukahdin siihen!

Kevätpuron perässä...

Meillä oli Koluriystävien (Kolurit on Suomenladun alajaosto) kanssa avantouinti porukka. Kaksi naista ja minä, lähdimme ma ja to aamuisin klo 8.00 kävellen, pyöräillen, potkutellen tai "sikakeleillä" tai kiireen sattuessa autolla avantoon Häyrylänrantaan. Pidimme huolena, ettei kukaan jäänyt huvikseen pois. Sain tästä harrastuksesta kaksi uutta ystävää. Tallasimme avannolle syyskuun alusta toukokuun loppuun... -kolmenatoista vuotena. Sit meistä vanhin (ei huonokuntoisin) jäi pois, me kaksi jatkoimme vielä muutaman vuoden. Viime kesänä, kun minulle sattui tuo käsionnettomuus.... minä luovutin. Pyörällä enkä potkurilla voinut kulkea ja kun tie on pyöreä, jäisellä kelillä se on vaarallisen liukas. Yksi jatkoi vielä koko viime talven... -yksin! Hatun noston paikka. Hänkin on jo yli 80-vuotias! Siinä on teille lukijani hyvää esimerkki, miten pysytään kunnossa kaiken ikää!

Yhtenä kesänä, kun huomasimme tien alla iloisesti lorisevan puron, tämä kauimmin avannossa käynyt ystäväni sanoi: "Minulla on ollut jo yli 60 vuotta haaveena lähteä kulkemaan tuollaisen puron vartta... -katsoa, minne se puronen oikein menee? Mietin: "Voi hyvänen aika! Tuollaiset haaveet pitää toteuttaa!"

Tuumasta toimeen, niinpä me lähdimme parin päivän päästä puroretkelle! Otimme eväät ja juomista mukaan. Meillä oli myös kävelysauvat, koska meistä kukaan ei todellakaan tiennyt mihin tuo puronen oikein vaeltaa...

Aloitimme siitä samasta kohtaa, jossa tuo ystäväni kertoi tästä hauskasta haaveestaan. Kumpparit jaloissamme taivalsimme puronvartta iloista veden solinaa, ja lintujen kevätviserryksiä kuunnellen. Sääkin sattui puoliaurinkoinen, paras mahdollinen. Muutaman kerran jouduimme rämpimään ryteiköitten läpi, koska olimme sopineet, että puron pitää näkyä kokoajan. Kaukaa ei kierrellä, sehän ei ole enää mikään puroretki, jos lähtee teitä myöten vaeltelemaan...

Kaksi kertaa jouduimme ylittämään tuon kauniin puron. Kaatuneen puun avulla, ja puron yli hyppäämällä. Näin pysyimme samalla puolella haaste-puroamme! Taloja ei näkynyt mailla eikä halmeilla. Sit kun olimme vaellelleet puronvartta pari tuntia, tulimme lähelle yhtä hevostilaa. Yksi meistä tiesi tuon talon, ja sanoi että voisimme käydä vierailulla, siellä asuu yksi ihanan ystävällinen mummonen. Niinpä koputtelimme hänen oveensa. Iloisesti yllättynyt mummo tarjoili meille itse tekemäänsä omenamehua ja vohvelikeksejä. Kylläpä olikin hyvää!

Puro alkoi vähän niinkuin tyhjästä ja lasketteli iloisesti solisten Konneveteen.

Laitan myöhemmin tähän muutaman kuvan. Nyt olen mökillä, eikä senaikaiset kuvat ole -todellakaan- pilvessä!

Neuvoksi: "IHMISET, TOTEUTTAKAA TOIVEENNE JA HAAVEENNE, MIKÄLI SE VAAN ON MITENKÄÄN MAHDOLLISTA. KAIKKIEN HAAVEITTEN EI TARVITSEKAAN TOTEUTUA. TOTEUTUMATON HAAVE ON... en nyt muistanutkaan tuota sanontaa! Heh, heh!!! Hauskaa päivää!

Pääsiäisvaelluset Savonsydämessä

-vuosina 2017, -18 ja -19. Koronavuosina 2020 ja -21 ei Pääsiäisvaellusta ollut.

Linkki:

2017 Pääsiäisvaellus

Sisareni oli kuullut työpaikallaan Ortodoksi-papilta, että ensimmäinen pääsiäisvaellus järjestetään Karttulassa olevien eri seurakuntien kirkkojen ympäristössä yhteistyöllä ja talkoilla. "AI, kun onkin hieno ajatus!" -Ilmoittauduin heti mukaan. Sit sisareni joutui perumaan oman lähtönsä jonkun sukujuhlan vuoksi.

"Parhaat reissut tehdään aina yksin!" -muistan yhden Mierontiellä vakituisesti käyneen asiakkaani sanovan... silmää iskien!

Nyt on minun tilaisuuteni tehdä jotain ihan yksin. Uskon vahvasti ettei siellä ole yhtään tuttua! Eikä muuten ollut...

Ensin menin Karttulan kirkkoon, jossa oli pienimuotoinen jumalanpalvelus. Sit otettiin ilmoittautumisia vastaan, ja kerrottiin päivän kulusta. Kuulosti hyvälle. Matkaa kertyisi n. 17 km. Pysähdyttäis hiljentymään kaikissa kirkoissa, ja saatais ortodoksien hautuumaalla välipalaa. Ruukin alueen ja myllyn kautta pitopalvelupaikkaan syömään. Saunomaan en ehtinyt, koska meillä oli näytelmäharjoitukset Konnevedellä klo 18.00. Vähäsen liikennerajoituksia oikoen ehdin ajoissa paikalle.

Nautin suunnattomasti kävelystä yhdessä tuntemattomien kanssa, välillä rupatellen heidän kanssaan. Sit taas "putosin" omiin mietteisiini... taivalsin eteenpäin. Sää oli paras mahdollinen: -aamulla pikkupakkanen ja päivällä aurinkoisen lämmin kevätsää.

Tykkään historiasta, joten reissu palveli aivan erityisesti... -erityisiä tarpeitani menneisyyden hahmottamiseen.

Ehdottomasti ensi vuonna uudelleen. Kavereita paljon mukaan uudenlaiseen kokemukseen.

Linkki:

Pääsiäisvaellus 2018

Tänä vuonna minulla oli mukana Konnevedeltä yksi avantouintiakaverini, sekä sisareni Anni miehensä Ramin kanssa. Ajelimme hiljalleen pääsiäismaanantai-aamun rauhassa. Reitti oli vähän erilainen, se kierrettiin takaperin edellisvuoteen verrattuna. Hauskaa, miten maisemat näyttävät erilaisille kun taivaltaa vastakkaiseen suuntaan.

Räntää satoi viistosti lähes koko päivän ja -tuuli oli armoton. Sääolosuhteet eivät kuitenkaan pilanneet tunnelmaa. Porukkaa oli mukana kolmannes enemmän kuin ekana vuotena.

Savusauna teki kyllä terää! Vatsa pullollaan valtavan hyvää ruokaa ja hikiset vaatteet repussa... Mikä on ajellessa kotiin.

Ensi vuonna jälleen vaeltamaan...

Linkki:

Pääsiäisvaellus 2019

Tänä vuonna minulla oli kaverina serkkuni Kaisa, sekä jo edellisvuoden heput Anni ja Rami.

Vaellusreitti kulki tänä vuonna edellisvuoden suuntaisesti. Ruokapaikka oli myyty vanhusten hoitolaksi, joten ruokailu oli järjestetty Vapaakirkolle. Luterilaisessa kirkossa emme käyneet laikkaan, mitä vähän ihmettelin.

Noilla kirkoilla on kaikilla oma kiva/mielenkiintoinen tarinansa. Lueskele niitä netistä aikasi kuluksi, laitan linkit loppuun.

Tsasounassa oli tietokilpailu. Voitin värjätyn munan. Lahjoitin munani Kaisalle, en pysty syömään munia... Kerron siitä tarinan joskus tuonnempana.

Nyt keli oli vaihteleva, kylmäkin välillä. Kevät säät nyt kun ovat mitä milloinkin.

Anni on oikea lintupönttöilijä. Hän oli ottanut puoliksi valmistelemansa pöntön mukaan. Kaisan kanssa he tekivät linnuille kodin kirkon kauniilla kiviaidalla. Ensin mietimme, josko laittaisimme sen kirkon pihapuuhun. Sit järjenääni puheli korvaamme: "EI!" Arvoimme pöntön... ja niinhän se lähti maakuntamatkalle Petäjäveden Kintaudelle. Asettui Kaisan uuden, kauniin kodin pihapuuhun odottelemaan etelästä saapuvia koditomia asukkaita.