Sattumuksia Pikkunisusta vuosien varrelta 1.5.1987-31.1.-2021

*Banderolli: Näkyvyyttä lisää... näin päätin! Eurokankaaseen ostamaan tarkoitukseen sopivaa kangasta. Mietin, että teen kirjaimet lyijykynällä, ja sit väritän ne erivärisillä tussilla. Valitsin kankaan, myyjä leikkasi pakasta sopivan kokoisen palan. Antoi kankaan mun kainaloon: "Käy kassan kautta." Katselin muita kankaita kassalle mennessäni... Unohdin, että minunhan piti maksaa kangas. Kävelin ovesta ulos... Kauppakadun alapäässä tuli tyttäreni, vävy ja hänen Aune-äitinsä sekä pikku-Alpo vastaan. "Lähde kanssamme Rossoon pizzalle!" vävy houkutteli. "VOI ITKU; EN MAKSANUT TÄTÄ KANGASTA!" Säikähdin aivan valtavasti. "Juu, tulen... Mut ensin käyn maksamassa tään kankaan!" Juoksujalkaa takaisin kangaskauppaan. Sain anteeksi huonomuistisuuteni. Myyjä kertoi, että edellisellä viikolla heiltä oli varastettu täysi pakka huonekalukangasta. Miesasiakas oli röyhkeästi kävellyt ovesta ulos kangaspakka kainalossa. Miestä ei tunnistettu kameran kuvasta, joten hävikkiä tuli... ja paljon.

*Yhden kiireisen yön viimeinen paistos oli täysi pellillinen bostonkakkuja. Kiireessä se tipahti käsistäni... tietenkin ylös-alaisin lattialle. Kuumat vehnäset, pilallahan ne olivat, kaikki tyyni! Jätin sotkun siihen lattialle ja lähdin torille. Otti liikaa päähän... Tanja tuli torilta, huomasi katastrofin ainekset ilmassa. Siivosi jäljet! Näin meille on rauhallinen koti-ilta tiedossa... tuumasi tyttö.

*Pekka oli Jyväskylän torilla. Siitä hää lähti illaksi Korpilahden Katiskamarkkinoille. Yliopiston katua ylöspäin ajaessaan; -taustapeilissä näkyi, oranssin keltaisia leipälaatikoita, kadulla...----?! Kunnes tarkemmin asiaa mietittyään...huomasi peräluukun jääneen auki!!! Kokonainen laatikkorivi levisi kadulle. Ei auttanut kun laittaa auto parkkiin ja lähteä keräämään lootat kyytiin. Luojan kiitos, ei sattunut vahinkoa. Ainekset olisi ollut suurempaankin onnettomuuteen.

*Jyväskylän torilla yksi mummeli tuli leipäostoksille. Auringonpaisteen vuoksi teltan alimmainen eturauta oli noin metri päässä pöydästä. Reipas asiakas-Mummeli ei huomannut putkea, ja kompastui siihen. Hän ”rynäsi” pöydän päälle. Pöytä taipui keskeltä, kuin hidastetussa filmissä. Koko revohka: mummeli... leipien ja rahojen kanssa... kaikki samaan kasaan...! Huumorintajuinen Mummo ei hätkähtänyt, vaan kyseli kasan keskeltä: ”Myytkös sinä minulle vähän leipää? Ja Peksihän myi! Kaikki hyvin, mummeli ei luokkaantunut, mikä parasta. Pekka keräsi leivät, rahat ym. ja päivä jatkui normaalisti.

*Olin torilla Jyväskylässä. Hunajasta kovasti pitävä nainen tulee ostoksille. Isosta kyltistä hän näki, että uusi hunaja olisi jo purkeissa. Nainen puristelee purkkia mietteissään: ”Kovaa on tämä hunaja, jos on kerran uutta hunajaa!?” Hunaja oli pakattu lasipurkkiin!

*Uuraisten kesämarkkinoilla keski-ikäinen mies tulee teltalleni. Innoissaan hän kertoo vaimolleen: ”Katso, tuoretta ohraleipää!” Nainen tuiskahtaa tuimana: ”Ethän sinä tykkää ohraleivästä!” ”Ai, enkös minä tykkääkään?” sanoo mies, ja iskee minulle silmää! Mies ei saanut ostaa ohraleipää!!!

*Ostettiin kananmunat Hankasalmelta suoraan Pekka Pääkkösen kanalasta. Torilta tullessaan joku, en muista... kuka, otti kärryn irti autosta. Unohti laittaa kapulaa pyörän alle. Aamulla 02.00 etsin munia. Peksi muisti, että nehän jäi illalla peräkärryyn. ”Kärry on varastettu!” Peksi huutaa ulko-oven avattuaan. Hetkisen tarkasteltuamme tilannetta, huomaamme, että kärry oli lähtenyt itsekseen seikkailemaan... Meiltä on parikymmentä metriä tielle. Kärry oli jolkotellut itsekseen mäkeä alas suoraan Lahdenkylän tien yli, ja ojan kautta naapurin Eeron pellolle! Kesti tovin ennen kuin saimme kärryn pois pellolta, ja munia rusinapitkotaikinaan. Munista oli vain yksi särkynyt, ja muutaman suurempi kokoisen munan kuori oli murtunut. Munahan on maailman paras pakkaus!

*Petu jäi paistamaan viinereitä. Tuli sit aamupalalle saatuaan työnsä tehdyksi. Lähdin markkinoille... Mietin, miksi viinerit loppuivat niin pian. Seuraavana aamuna Peksi huomasi neljä peltiä, 120 viineriä, alauunissa. Petu oli laittanut ne nousemaan, ja unohti sinne. Viinerit olivat yhtä, hiivalle haisevaa vaaleaa massaa. Pekka keksi hakea tyttärensä... -paistamaan viinerit edes vähän tummemmiksi! Petun huumorintaju oli koetuksella...!

*Kerran Pekka lähti torille kiireessä aikataulussa. Rieskoja ei ehditty jäähdyttää, joten paketoimme ne paperilla vuorattuun laatikkoon. Työntekijäpoika lastasi auton. Oli sata kertaa sanottu, että kuorma pitää tehdä etuosaan, ja ehdottoman tasaisesti... Jos on vain yksi korkea kasa ja muut matalia... kuorma kaatuu! Torille saavuttuaan, vastassa oli asiakkaita jo perunarieskaa odottelemassa. Pekka avaa sivuoven... RIESKOJA TULEE, LIP,LIP... KAUNIISSA JONOSSA ULOS OVESTA, SUORAAN TORIN KAUNIILLE KIVETYKSELLE! ”Siinähän niitä olisi, montako laitetaan?” Peksi kyseli asiakkaalta hymyssä suin. . ....tusta ei passaa näyttää!

*Meillä oli aina kesäisin muutama työntekijä. He nukkuivat makuuhuoneissa ja asuntovaunussa. Me itse teltassa ulkona tuulen suhistessa yllämme tai mökkiteltan sisäosassa parvekkeella. Pihaan tuli mies pienen poikansa kanssa. Poika juoksenteli ja kiljui innoissaan... Juttelin siinä miehen kanssa. Hän kyseli Pekkaa, johon sanoin mieheni olevan nukkumassa parvekkeella. Mies pojalle: ”Olepas hiljempaa, Pekan pitää saada nukutuksi, se on ollu yön töissä!” Seuraavan kerran kun mies tulee pojan kanssa pihaan, Pekka jää juttelemaan hänen kanssaan. Jutustelu ja nauru yltyy tavallista äänekkäämmäksi. Poika tulee vihaisena miesten luo ja heristää sormeaan: ”HILJAA!” Mies kysyy, että miksi pitää olla hiljaa. ”NO, KUN SE HIIHOSEN PEKKA NUKKUU!!!”

*Perjantait oli Äänekoskella todella hyviä leivänmyynti päiviä. Tein kahvileiväksi munkkeja muutaman kopallisen. Yksi koppa jäi kyydistä. Soitin työntekijälle, että peittää laatikon paperilla ja vie kellariin. Kysyin tutulta taksikuskilta, josko hää olisi tulossa käymään Äänekoskella, toisi tullessaan munkit kellarista, maksaisin kyllä vaivanpalkan. Taksikuski tuli, munkit ei! Sitä munkkilootaa ei koskaan löytynyt!

* Toreilla pidetään yhtä, autetaan kavereita, vaikka heillä olisi samaa tuotetta myynnissä kuin itsellä! Yhtenä joulunalustiistaina olin Laukaan torilla leipieni kanssa. Satoi hiljalleen lunta, kauppiailla oli seinät suojana telttojensa ympärillä. Minun telttani oli aivan torin alasuulla. Kalakauppias oli vastakkaisella puolella, aivan torille tulo aukossa. Asiakas tulee ja kysyy paistettuja muikkuja, tähän tämä kalakauppias sanoo: "Valitettavasti ei ole juuri nyt muita, mutta minulla olisi tuoretta ja savustettua lohta, ja paljon muitakin säilykekaloja!" Kuulin tuon... ja huusin omasta pöydästäni, että torin perällä on muikkukauppias, mene vaan sinne. "Pikkunisun väkäleuka akka pitää nyt turpansa kiinni!!!" sanoi tämä valehteleva kalamies suureen ääneen. Asiakas oli tyytyväinen tiedosta, ja hämillään saamastaan valheesta. Kiitteli minua ja käveli suoraan muikkujen luo. Arvatkaapa kuka sai pisteitä! Minä otin oitis puhelimeni ja vaihdoin välittömästi tuon iljettävän valehtelija-kalakauppiaan nimeksi ÄLÄ VASTAA 1!

Tämän puhelin... henkilötietojutun keksittyäni olen joutunut vaihtamaan useammankin nimen. Vaihdan vaan nimeksi ÄLÄ VASTAA ja sit järjestysnumero vaan perään, näin tiedän kuka PERSONA NON GRATA, milloinkin tavoittelee minua! Toimii, kokeilkaapa huviksenne...

*Korpilahden kesämarkkinat oli silloiseen aikaan älyttömän vilkkaat. Läpi yön töitä tehtyäni, olin niin väsynyt, että oli pakko parkkeerata biili, ja ottaa ”pikku nokoset” tien varrella. Olin liian väsynyt, nukuin tunnin linja-autopysäkillä. Siitä herättyäni salamana markkinoille. Ehdin juuri ennen, kuin paikkani olisi luovutettu muille. Ajoin auton omalle paikalleni. Asiakkaita oli heti pitkässä jonossa. En ehtinyt tehdä telttaa enkä kunnolla edes pöytää. Myin siinä hiki hatussa leivät suoraan autosta. Vessaankin olisi pitänyt päästä, ei ehdi juuri nyt, hätäkin meni ohitse. Muutaman tunnin kuluttua huomasin onnekseni myytävien tuotteiden loppuneen... Tyhjät laatikot kyytiin ja kotiin. Käyhän se näinkin, eikä sit muuten väsyttänyt yhtään!

*Yhtenä talvena olin Jalasjärvellä "Eurotieteitä" opiskelemassa. Kävin silloin tällöin kotona leipomassa - yöllä. Taas kerran yhden yötyösession jälkeen yllätti väsymys, yritin nukkua, oli liian kylmä. Jatkoin matkaa kymmenkunta kilometriä... lämmityslaite täysillä. Ajoin auton parkkiin silleen, että auton nokka oli poikittain tiehen nähden. Asettelin pääni ohjauspyörän päälle, ja kädet jalkojen alle... Uni tuli salamana. Pari tuntia nukuttuani heräsin, katsoin kelloa - 9.15. Olin jo myöhässä. Vilkaisin peräpeiliin selvitelläkseni ajatuksiani, ja kauhukseni huomasin järkyttävän lonton painuneen otsaani. Tunnollisena ihmisenä ei auttanut... kuin koululle ja äkkiä! Auto käyntiin ja menoksi, kumpaan suuntaan pitäisi lähteä - oikealle vai vasemmalle? Olin niin pyörryksissä, etten tiennyt, missä olin ja mihin suuntaa pitäisi matkaa jatkaa... päätyäkseni Jalasjärvelle. Myöhästyin kahdelta ekalta tunnilta. Opettaja antoi anteeksi, huomasi syvän lonton otsassani ja hymähti ymmärtävästi! Lontto otsassani palautui vasta iltapäivällä.

*Peksi lähti Laukaaseen torille. Tori oli kunnantalon kulmalla... huntassa. Vettä satoi kaatamalla. Muita kauppiaita ei ollut, ei ensimmäistäkään. Aikansa asiakkaita odoteltuaan mieheni sai tarpeekseen ja palasi kotiin... auton ovia avaamatta! Leivonnaiset vein museon lampaille, kuten kaikki myymättä jääneet leivonnaiset jo vuosien ajan... Lammasraukoilla huomattiin syksyisen teurastuksen yhteydessä rasvamaksa!

*1990-luvulla osa kauppiaista ryyppäsi kaksi päiväisten markkinoiden välisen yön. Ei yhtä, eikä edes kahta kertaa, kun myin karkkeja, T-paitoja ym. siinä sivussa... kauppiaskavereilla kun meni illalla vähän pitkäksi! Kerran yksi mattokauppias ei tullut ollenkaan töihin, kyllä harmitti hänen puolestaan. Jätin myymistäni matoista saamani rahat järjestäjälle. Tarina ei kerro, miten hänen mattokuormansa ja rahojensa sit loppuviimeksi kävi!? Pikkunisun onni on se, että on tultava yöksi kotiin... leipomaan seuraavalle päivälle myytävää. Säilyy rahat ja avioliitto! Mottoni onkin: Makkarassa on ainakin kaksi päätä!

*Yksi superkuuma kesä, olin todella väsynyt. Jyväskylässä oltiin joka päivä. Yhtenä hellepäivänä laskin itseni rennosti festarituoliin, ja nukahdin. Joku kaupungin kesätyöläinen tuli telttani viereen ja otti valokuvan. Herätti minut ja kysyi: ” Tuli niin herkullinen tilanne eteen, että oli pakko ikuistaa se. Annatko luvan julkaista kuvasi Jyväskylän matkailusivuilla netissä?” Tottakai annoin tytölle luvan. Olen aina tykännyt suorasta pelistä. Asiat esille juuri sellaisina, kuin ne on oikeasti.

*Jyväskylän Paviljongin Joulumarkkinat oli aina vuoden viimeinen, kova koettelemus. Meillä oli 10 metrin pöytä täynnä leivonnaisia, pöydän alukset pursuivat leipää... Kaikki loppui, kotiin ei pääse, ennen kuin markkinat loppuvat. Haahuilimme väsyneinä täpötäydessä hallissa... Klo 16 jälkeen, kun markkinat loppuivat kokoilimme tavaroita... Pöydän alta löytyi yksi täysi laatikollinen viinereitä... V......! Meinasi itku päästä! Sen jälkeen pidin kyllä huolen, että ainakaan pöytien alle ei jäänyt yhtään myytävää!

*Kirkostakin erosin toritapahtumien seurauksena. Oli se vuosi, kun tuli nämä luottokortit. Osa ihmisistä päästi itsensä luottokorttikierteeseen. Yhteisvastuukeräyksellä kerättiin avustusta näille korttihemmoille. Ompeluseuroissa mummot olivat lupautuneet leipomaan munkkeja, pitkoja, kakkuja sekä tekemään simaa... Nuoret ja terveet seurakunnan työntekijät tuovat torille pöytiä ja vaihtorahoja. Mummot tulevat kyliltä eläkerahoillaan tekemiensä leivonnaisten kanssa. Seurakunnan työntekijä käy katsomassa minulta hinnat, ja sanoo naurahtaen laittavansa vähän halvemmalla... ettäkävisikauppaparemmin! Oli todella kylmä kevät. Seurakunnan työläiset poistuvat takavasemmalle lämpöisiin koppeihinsa, omiin arkisiin töihinsä. Mummot jäävät kärvistelemään torille tuuleen ja tuiskuun... -viltit jalkojensa ympärillä. Kyhmyiset nivelet särkien, he hymyilivät herttaisesti asiakkailleen. Päivän päätteeksi seurakunnan työntekijät hakevat rahat ja pöydät. Mummot lähtevät koteihinsa lämmittelemään. Yksi seurakunnan työläisistä tulee luokseni: ”Voisitko sinä yrittäjänä lahjoittaa kymmenykset myynnistäsi yhteisvastuukeräykseen?” No; huh, huh! sanon minä! Astelin seuraavana arkipäivänä varsin määrätietoisesti kirkkoherran virastoon. ”Haluan erota kirkosta!” Pappi kysyy, miksi? Kerron hänelle toritapahtumasta. Hän ei sanonut tienneensä asiasta!?..., mutta ei myöskään selitellyt mitenkään asiaa. Minun Jumaluuteni on ihmisten ja luonnon välistä yhteyttä - hyvyyttä ja läheisten auttamista, sekä kokonaisuudessa mukana olemista... en tarvitse siihen seurakuntaa.

*Hyvin usein järjestöjen ja seurakuntien myyjät tulevat katsomaan tuotteitani hinnoitellakseen samansuuntaisesti. En koskaan kerro, sanon vaan heille: ” Jos osaa tehdä tuotteita myyntiin, pitää osata laskea myöskin niille hinnat. Mikäli tämä ei suju, kannattaa jäädä kotiin ja syödä pullansa ihan itse! Vuosien varrella... osa heistä ymmärtää, osa taas ei!

*Yksi torikaverini alkoholisoitui. Hän kävi torilla seurustelemassa hyvin usein. Yhtenä perjantaina hän kävi kutsumassa minut 60-vuotiskaffeille kotiinsa. Lupasin tulla, kun toriaika loppuu. Takaraivoni käski minua jättämään rahapussin autoon... kaiken varalta. Iltapäivällä kiipesin ohraleivän ja viineripussin kanssa hänen kotiinsa. Siellä ei ollut yhtään vierasta, ei synttäreitä, ei kahvia! Päivänsankari pummasi minulta rahaa...! Kävin talvisin paljon erilaisilla jumpilla, että jaksaisin tätä yrittäjän arkea. Olisiko nyt niille karhunvoimille käyttöä? Rauhallisesti sanoin miehelle: ”Kuule S..., mieti tarkkaan mitä nyt teet. Minä en ole aiheuttanut sinulle rahapulaa. Jos sinulla on nälkä, lähdetään ravintolaan syömään. Rahaa, enkä viinaa tule sinulle antamaan, se ei auta tällaisessa tilanteessa...!” ”Anteeksi Sanna! En halua pilata ystävyyttämme, mutta kun minulla ei ole yhtään rahaa ja ryyppy on saatava! Uskotko, tämä ei ole herkkua, mikään muu kuin viina... ei merkkaa yhtään mitään!!!” Uskon häntä, mutta ei ole minun vallassani hänen raitistumisensa. Kyllä se on asia, jota pitää haluta ihan itse!

*Meillä oli kesäisin tyttösiä töissä könttäpalkalla. He asuivat meillä, söivät ja tekivät töitä. He saivat könttäsumman koko kesästä. Palkka maksettiin kesän lopussa. Ennakkoa sai, mikäli tarvitsi. Työsopimukset tehtiin aina alaikäisten vanhempien kanssa. Kontrahtiin kuului aina Maan- ja Weenviljaa-tapahtuman aikaan töissä olo. Palkan he olivat saaneet jo elokuun alkupuolella. Yksi tyttö ei sit... meinannutkaan tulla töihin kyseiseen tapahtumaan, eikä tietenkään palauttanut siitä saamaansa palkkaa. En viitsinyt lähteä riitelemään asiasta, mutta työtodistuksestaan hän sai lukea ajatuksiani hänestä. Harmitti hänen puolestaan... Tyttö oli hyvä työssään, ahkera ja hoksaavainen. Ismo Alanko konsertteineen vaan oli Pikkunisua kuumempi juttu... hänen mielestään. En hävinnyt huonolle, enhän, vai mitä?! Heh, heh!

*Yksi tyttö piti sanoa irti kesken kesää. Oli se kesä, kun tyttäremme Tanja meni naimisiin. Tehtiin älyttömästi töitä ja samalla järjestelimme häitä. Tanja ei ollut enää kotona töissä. Petu ja pari muuta tyttöä oli apunamme. Oli perjantaipäivä, minä Hankasalmella torilla, Petu Viitasaarella ja Pekka Äänekoskella. Aamuyöstä me kaikki olimme leipomassa. Torilaisten lähdettyä, tämä kyseinen tyttö jäi kotiin... siivosi jäljet ja pääsi nukkumaan. Illalla oli viikonlopun markkinoille leipomista, ja Tanjan hääharjoitukset kirkossa. Jätimme tytöt pakkaamaan tuotteita ja lähdimme itse kirkkoon. Toinen tytöistä oli nostanut kaverilleen metelin, että kyllä omat tytöt pääsee täältä kuumuudesta pois... vieraat vaan saa raataa! Seuraavana päivänä tämän tytön ei enää tarvinnut raataa kuumuudessa. Tällaiset tyypit myrkyttävät työyhteisön, meillä ei ollut varaa moiseen. Tässä on ihan tarpeeksi työtä ja miettimistä muutenkin!

*Yksi paikallinen, aikuinen nainen pyrki meille töihin: ”En minä muuten töistä välitä, mutta kun pitäisi saada muutamaksi viikoksi töitä, että saisin liiton korvaukset!!!” Arvatkaapa huviksenne, saiko nainen Pikkunisulta töitä? Luuserit on erikseen, Pikkunisussa heitä ei tarvita.

*Yksi mies jäi pitkälle sairaslomalle. Hän sai tehdä vähän töitä. Niinpä hän seisoi ovellamme hattu kourassa töitä anelemassa. Sovimme hänen kanssaan, että kesän kaikki perjantait ja lauantait olisi ehdottomasti töitä. Mies teki ahkerasti muutaman kevätviikon. Ennen juhannusta hän tuli pyytämään kaikki heinäkuun lauantait vapaaksi, koska hänellä on kalakeiton keittämisiä ihmisten juhliin....!!! Ei saanut mies vapaita lauantaita...-ei ensimmäistäkään!!!

*Väsymys vaivasi:

-Yhtenä aamuna Laukaaseen mennessäni näin, että tie katkeaa edessäni. Tein hätäjarrutuksen. Mietin miksi... tiellä ei ollut mitään ihmeellistä. -Otin aina liftareita kyytiin, he piristivät matkaani... Kerran pysäytin, ottaakseni tyypin kyytiin. Pysäytin auton... tienvarressa ei ollut muuta kuin aurausviitta! Olipas laiha tuo liftari! -Kerran pysäytin auton mäennyppylän juurelle nukkuakseni hetken. Heräsin 15 minuutin kuluttua. Auto ei lähtenytkään käyntiin. Pysäytin ohi ajavan mersumiehen, hän kysyi: ”Miksi olet pysäyttänyt tällaiseen paikkaan?” ”Mie nukuin!” sanoin miehelle. ”Sie nukuit?!” mies ihmeissään. Kerroin hänelle, että olin niin väsynyt, etten uskaltanut ajaa yhtään metriä enempää. Sit hää antoi virtaa ja matkani jatkui. KIITOS!

*Kivijärven Kukkomarkkinat oli kesän raskaimmat. Matka oli liian pitkä! Olimme olleet siellä vasta yhden kerran, joten en ollut vielä pystynyt valitsemaan hyvää myyntipaikkaa. Markkinoilla on sääntö, että 8.00 on tultava, muuten menee paikka. Torille tullessani näin, että yksi tyyppi nukkui krapulaansa portilla... Menin järjestäjältä kysymään, olisiko jäänyt vapaita paikkoja. Voisin vaihtaa parempaan, jos on mahdollista. Järjestäjä katsoi kelloa, se oli juuri 8.00. Sain kuin sainkin tuon portilla nukkuvan tyypin paikan. Olin jo laittanut kaikki paikoilleen, kun tuo tyyppi heräsi. Hän tuli äkäisenä luokseni: ”Ala kerätä kamppeitasi, se on minun paikka!” Järjestäjä kuuli, tuli ja ajoi miehen pois häiritsemästä minua.

Sain tuosta tapahtumasta puustia niin paljon, että voitin markkinoiden Mestarimyyjän palkinnon, mikä oli, kuinkas ollakaan... seuraavana vuonna ilmainen myyntipaikka! Hyvät Herrat... tv-sarjan näyttelijä Matti Tuominen oli juontamassa markkinoita. Annettuaan palkinnon minulle... halasi niin että munaskuissa oikein tutisi!

Näin jälkeen perustelen tätä likaista temppuani siten, että minä teen yökaudet töitä... toiset vaan ryyppää.... Olisin kyllä voinut olla menemättä hänen paikalleen, olin silloin vielä niin nuori ja ärhäkkä!!!

*Oli syksy, mustaa jäätä... Ajelin Vesannon torille. Olin varovainen... Edellä ajavasta autosta putosi tielle tiera. En kuolemaksenikaan muista, väistinkö, ajoinko paakin yli vai jarrutinko... Auto lähti luisuun. Pyörähti paikoillaan ympäri, siitä ojaan ja katon kautta ympäri. Nokka takaisin tielle päin. Minulla oli iso nahkainen varavaatelaukku etupenkillä. Valojen akku oli apumiehen jalkatilassa. Akku liiteli laukkua kohti, laukku jarrutti akun iskuvoimaa... kun ne molemmat iskivät kylkeeni. Tömähti niin lujaa, että olin pyörtyä. Kun sitten viimein hoksasin, mitä oli tapahtunut... nousin autosta. Muistelin, oliko lähiseudulla taloja. Kävelin lähimmäiseen taloon, josta mies tuli vetämään autoa takaisin tielle. Olin jo soittanut Pekalle, että tulisi hakemaan Hiacen, ja toisi mulle Mersun, lähden sillä jatkamaan torille. Traktorikuski sanoi: ”Et sinä, tyttö-kulta lähde nyt yhtään minnekään!” ”Kyllä muuten lähden, asiakkaat odottavat!” Niinpä keräsin pöytiä, vaihtorahoja ja ehjäksi jääneitä leivonnaisia koreihin, ja ajelin Vesannolle. Peksi vei Hiacen kotiin. Sai yhden vaihteen päälle, ajoi valoitta tien reunaa... Auto pysähtyi pihaan, eikä enää hievahtanutkaan.

Seuraavana päivänä oli Jyväskylässä joulumarkkinat. Menin sinne Transitilla. Päivä oli kylmä ja tuulinen, räntää satoi vinosti yhtenään. Päivän aikana Pekka etsi netin kautta autoa... Oli huomannut Rintajoupin Automyymälän portilla 4-vetoisen, valkoisen Hiacen. Menin märkänä ja kylmästä punaisena, kaikki omistamani vaatteet päällä katsomaan sitä autoa. Kukaan ei tullut palvelemaan, kunnes itse löysin yhden pikkutakkisen tyypin. ”Esittele mulle tuota valkoista, 4-pyöräistä Hiacea, joka on tuolla portin pielessä!” Mies katseli minua kuin aavetta. Esitteli sit`' auton ”pitkinhampain”, ja hienoisen vääntämisen jälkeen lupasi pitää sitä varattuna seuraavaan aamuun. Silloin Pekka kävisi koeajamassa sen, minä kun en ymmärrä autoista muuta kuin sen, että niiden pitää viedä minut paikasta A-paikkaan B... ja vielä siinä ajassa kun itse haluan!!!

Seuraava aamu tuli, minä lähdin Äitiäni käyttämään kenkäkaupoilla, ja jätin Pekan koeajamaan autoa. Myyjä oli hermostua, kauppa pitäisi tehdä, mitä me vielä odotellaan. ”Ootetaan, kunhan se toimitusjohtaja tulee, sillä on rahat!” Menin sit aikanaan Rintajoupille nahkahameessa, tukka tötteröllä... ja korkokengissä: ”Oliko se Hiace hyvä ajaa?” kyselin totisena. Myyjä ei heti tunnistanut minua eiliseksi torimummoksi... Miehen selvittyä hämmästyksestään kaupat lyötiin lukkoon. Vain minä sain luvan ajaa joulumyyntien ajan Transitia, joka meni sit vaihdossa liikkeelle. Hienopalvelu, kun alkuun päästiin. Härnäsin myyjää vielä toimistossakin: ”Et sitten meinannut myydä mulle autoa eilen? Mitäs peliä sellainen on?” Sihteeri-tyttö hymyili vinosti ja iski mulle silmää.

*Oli Äitienpäivän aatto. Yksi kukkamyyjä etsi seuraavaksi päiväksi myyjää hautuumaan portille. Lupauduin, olisihan se kiva olla välillä kukkakauppiaskin. Seuraavana Yöllä oli satanut lunta muutama sentti. Enempiä miettimättä lähdin Jyväskylää kohti vanhimmalla Hiacella. Heti 69-tielle käännyttyäni huomasin, että mulla ei olekaan enää talvirenkaita. Aattelin, että seuraavasta tienhaarasta käännyn takaisin ja vaihdan autoa. Sata metriä ajettuani auto lähti luisuun, katon kautta ympäri, kyljelleen Multamäen penkereeseen... nokka kotiin päin. Kömmin ulos autosta, naapurin puhelimesta soitin hinausauton. Pääsin hänen kyydissään kukanmyyntipaikalle. Kiva päivä kaiken kaikkiaan, mutta palkkarahat menivät taksikyytiin. Linja-autoista ei tietoakaan...

Maanantaina lähdin taas torille. Pekka oli tulossa Pohjoisesta kalastamasta. Porukalla he jäivät meille kaffeille. Se oli vielä lankapuhelinten aikaa. Ukkojen kahvitellessa seinällä puhelin pirisi vaativasti: ”Mihin me toimitetaan tämä Hiecen hinauslasku?” kyseli hinurikuski. Pekka siinä, ”huulipyöreänä” ihmettelemään mitä kummaa oli tapahtunut!? Aikanaan asia selvisi, ja akkakin oli topakasti hengissä!

*Mummo tuli ostamaan perunarieskaa. Rieska taputellaan litteäksi vehnäjauhoja apuna käyttäen. Joskus jauhoja jää rieskan pohjaan. Mummo käänteli rieskoja... jokaisen pohjassa oli hivenen valkoisia jauhoja. Mummo aprikoi, voisikohan hän ostaa näitä: ” Kuuleppas tyttö! Nämä rieskat olisi pehmoisia ja niin todella hyvän näköisiä... mutta, kun minun poikani vatsa ei kestä valkoista hometta!” Mitäs siihen sit sanot?

*Jyväskylän torilla kävi yksi todella tyylikäs ja mukava, vanhempi nainen. Hän osti, joka päivä.... bostonkakun. Omien sanojensa mukaan keitti pannullisen kahvia, meni parvekkeelle ja söi sen bostonin yhdeltä istumalta päivänlehteä lueskellessaan. Syksyllä hän kertoi lihoneensa 10 kg, enää ei kärsi ostaa bostonia!!! Nainen jatkoikin herkuttelua sämpylöillä.

*Maan- ja Weenviljaa-markkinoilla meillä oli oma 8 metrin teltta. Keväällä oli joku maanviljelys”jutska” kysellyt, osallistuisimmeko yhteisen pöydän hankintaan. ”Ei tule kuuloonkaan, meidän pitää elää tällä työllä, ei ehdi harrastelemaan!” Paikat oli aseteltu niin tiiviisti, että jokaisen täytyi ottaa kulkuväylät omista pöytäpaikoistaan. Naapurissa oli maalaisia omilla tuotteillaan, he eivät jättäneet kulkuväylää omasta tilastaan! Seuraavana päivänä laitoimme pöydät niin, että pääsimme pois omasta teltastammekin vain takaseinää avaten. Näin saimme 3 metriä lisätilaa. Naapurit tulevat omalle tontilleen, katsovat tukittua väylää ja kehottavat meitä avaamaan kujan eiliselle tasolle. Käänsin heille vain selkäni!!! ”Kyllä Konnevedellä asuu vittumaisia ihmisiä!”, sanoi yksi heistä... Tuo sanoja on itsekin konnevetinen!?

*Kävin aikoinaan myös Konneveden torilla. Yksi pappa kävi lauantaisin juttelemassa, ja samalla varasi 2 korvapuustia sunnuntaiaamuksi. Hän tulisi sit kotoamme hakemaan ne kaksi korvapuustia: ”Kun minun poikani tulee aina sunnuntaisin päiväkahville!” En raaskinut sanoa papalle, että ota ne mukaasi lauantaina ja tarjoat sit pojallesi. Tajusin, että pappa oli juttukaveria vailla. Useamman vuoden ajan tuo mies seisoi sunnuntaiaamuisin klo 8.00 leipomon ovella! Aikansa juteltuaan, hän poistui... keittelemään pojalleen kahvia! Kun pappa kuoli... sanoin: ”JEE!”

*Sumiaisten kesämarkkinoilla oli yhtenä vuonna Poikamiespankki. Kauppiaskavereitten kanssa pilailimme... Tehtiin minusta hakuilmoitus Poikamiespankkiin. Aikanaan sieltä tuli 3 kirjettä. Katselin säälin sekaisin tuntein niitä kirjeitä. Huonolla käsialalla, ryppyiselle paperille väsättyjä kirjeitä. Tein kaikille vastauksen: Kiitos mielenkiinnosta! Olen pahoillani, mutta tämä oli huonoa pilaa... Minä olen jo parisuhteessa. Onnea vaan vaimon metsästykseen.

Sumiaisten kunnanjohtaja muuten sai vaimon Poikamiespankin kautta!

*Kun laajensimme leipomoa... Pohjavalussa on poliisin jalkojen jäljet! Torikavereina meillä oli myös poliiseja. Pienessä sievässä yksi näistä lainvalvojista tuli meille kyläilemään ohi ajaessaan. Pekka oli juuri valanut laajennusosan lattian. Mies halusi nähdä, ja unohti, että se oli juuri valettu... Siellä ne ovat, lainvalvojan saappaanjäljet permannon alla! Tämä konstaapeli on jo tuonpuoleisessa.

*Pekan isä kuoli. Mummo soitti meille hädissään klo 23.00 ”Puavo on kuollu, tulukee het tänne!” Käskystä lähdimme mummon luo. Soitin sairaalaan, kysyäkseni... mitä kuuluu tehdä tällaisissa tapauksissa. ”Poliisille pitää soittaa!” Niinpä soitin hätänumeroon. Poliisi tuli: Luuli, että olimme rusikoineet Ukkia, kun hänellä oli otsa veressä. Mummo sanoi Ukin kaatuneen illalla vessareissullaan. Mummo itse oli ollut niin väsynyt, ettei jaksanut nousta tarkastamaan Ukin vointia... Meitä kaikkia kuulusteltiin vuoron perään... Ruumisauto soitettiin. Tuulipuvut ja kumisaappaat yllään kaksi miestä tuli Ukkia hakemaan. Seinät kolisten, he rempoivat vainajan paareille, ja sit sama kolina jatkui... kun he kuljettivat Ukkia mustaan autoon. Vainajan kunnioituksesta ei ollut tietoakaan! Seuraavana aamuna menin Äänekoskelle torille. Illalla 80-nopeusrajoitus oli vaihdettu 70. En huomannut vaihtoa ja ajelin kaikessa rauhassa töihini. Poliisi tulee ja pysäyttää minut. ”Rouva se vaan ajelee ylinopeutta!” sanoi se sama poliisi, joka oli edellisen iltana hiillostanut minua Ukin murhaamisesta! Istuin mustanmaijan sikaosastolla ihan hiljaa, ja otin ylinopeussakot - ilolla vastaan! Suoteksin rouva ajeli ohi vilkutellen iloisesti, kun kömmin sinne poliisiautoon. Sit, kun sain torilla teltan tehtyä, hän saapuikin luokseni tiedustellakseen "kissalanpoikien" kynsiin joutumistani. ”Eilinen murhasta epäilty miniä, ja ajaa vielä ylinopeutta!” sanoin ja myin hänelle pari viineriä. Meitä tapaus hymyilyttää vieläkin, käydessäni kangasostoksilla...

*Yhtenä sateisena kesänä olin ostanut jo kahdet pitkävartiset kumisaappaat, kun Äänekosken torilla sadevesiviemärit tulvivat. Yhdet saappaat jäivät autoon varakengiksi. Olin Saarijärven torilla myymässä leipää, räntää satoi sivuttain. Kenkäni kastuivat, muistin ne varakengät. Kun otin toisen saappaan käteeni, se oli puolillaan kauran jyviä! Hetken luulin Peksin tehneen minulle ”kokkareen”, mutta sit tajusin! Meillä oli myynnissä linnuille kauranjyviä. Yksi, kylmissään oleva hiirulainen oli hypännyt autoon, ja kuljetellut... joutessaan hätä/ruokavaraston kenkääni. Hiiri oli asustellut katon ja pehmusteen välissä. Se oli vissiin Aurinkomatkojen maakuntamatkalla!!!

*Yhdellä torilla asiakkaanani rupesi käymään vanha, paikkakunnalle... eläkkeelle jäätyään muuttanut pariskunta. Nainen oli oikein mukava, ja varsin tyylikkäästi pukeutunut, ja kaiken lisäksi hyvä asiakas. Mies oli kaupungin pikkuvirkamies. Irstas ja eltaantuneelle haiseva otus. Tämä mies yritti pitää kanssani silmäpeliä, vaimonsa selän takana. En osallistunut moiseen, vaan jutustelin mukavia rouvan kanssa. Sit kerran mies tuli yksin ostamaan juustoviinereitä. ”Ruvetaanko viestittelemään?” kysyi mies kirkkain silmin. ”Mitä se on?” kysyin huulipyöreänä. Sit sanoin hänelle, että minä olen täällä ainoastaan töissä, en suinkaan seuranhakumatkoilla. Ei mennyt monta päivää, kun mies tuli uudelleen... Nyt hänellä oli minulle tuliainen... TILDO! ”Sinä varmaankin tarvitset tällaista! Minä sain tämän lahjaksi, eikä minulla ole sille käyttöä!” Ei tuollaisia saa kylkiäisenä pikkukyliltä. En edes ottanut koko kapistusta käteeni vaan sanoin hänelle oikein topakasti: ”En ota keneltäkään mitään... OLEN TÄÄLLÄ TÖISSÄ!” Mies ei enää käynyt yksin asiakkaanani, vaimonsa selän takaa kyllä yritti ottaa kontaktia!!! Mokomakin...Itseään täynnä oleva, härski ällötys... Pikkutakkimies isolta kirkolta!

*Jyväskylän torilla oli yksi vanha mies, joka tykkäsi munkeista. Hän tuli joka aamu repimään kuormasta suoraan... ennen kuin ehdin laittaa pöydät valmiiksi. Hän osti aina kaksi munkkia. Sit hää käveli koko aamupäivän, munkkeja takapuolensa päällä, käsissään kiikutellen. Miksi hää ei voinut odottaa, että olisin ehtinyt laittaa pöydät valmiiksi... Hänellähän ei ollut mihinkään kiirettä!

*Yksi työntekijätyttö oli erikoinen tapaus. Yhtenä aamuna hänen piti tulla 03.00 Tyttöä ei kuulunut. Pekka oli kuumeessa, tuli kuitenkin kanssani töihin. Sit kun tyttö ei ilmaantunut aamullakaan, Peksi lähti sairaana torille. Kun Pekka saa teltat tehtyä ja leivät aseteltua paikoilleen, tyttö tulee ja sanoo iloisesti: ”Nyt sinä voitkin lähteä kotiisi, minä jatkan tästä. Minulla oli vatun kivi hampaankolossa, siksvarten myöhästyin vähän!” Pekka siihen: ”Kyllä se olet sinä, joka lähtee nyt kotiinsa. Meille ei tarvitse enää tulla töihin!” Lopputili pankkiin, hyvästi!

*Yksillä kesämarkkinoilla jouduin maksamaan kovemman paikkahinnan, kuin muut... ”Koska minulla kävi muita paremmin kauppa!!!” Sen kerran maksoin, en jaksanut puolustautua... Seuraavana kesänä otin asian puheeksi ennen kuin varasin uutta markkinapaikkaa. Nyt järjestäjä ymmärsi asian, ja olen sen jälkeen saanut joka kesä paikan puoleen hintaan...

*Veljeni poika, Santte oli meillä kesätöissä muutamana kesänä. Hän kävi kotonaan Rengossa pidemmillä vapaillaan. Heinäkuun kiireisenä aikana hän oli taas tulossa. Jyväskylässä piti vaihtaa linja-autoa. Olin selvittänyt, että yhdentoista maissa tulee Konnevedelle viimeinen auto, ja että se oli auton päätepysäkki. Santte tuli Jkl:ään, eikä löytänyt yhtään autoa, joka olisi menossa Konnevedelle. Soitti minulle klo 23.30 ”Sitä autoa ei näy, eikä minulla ole rahaa taksiin!” Minulla olisi herätys jo parin tunnin päästä, mietin sekunnin, ja lähdin poikaa hakemaan. Seuraavana päivänä, kun tulin torilta... laitoin viestin kyseisen linja-autofirman omistajalle. ”Kuski ei aina viitsi vaihtaa sitä määränpääkylttiä!” Sinä joudut vielä maksamaan minulle korvauksen, mietin mielessäni. Laitoin hänelle laskun asiasta. Työtunnit iltakorvauksineen ja polttoainekustannukset. Tämä kyseinen tyyppi maksoi minulle vain polttoainekulut... pienimmän taksan mukaan. Laitoin hänelle viestin, jonka lähdettyä odottelin ”kylmä rinki p:n ympärillä kutsua oikeuteen: Kunnianloukkauksesta! Sit vuosien päästä tuo mies tuli minua kaupan ovessa vastaan. Minulla oli kädet täynnä ostoksia, ja päällimmäisenä iso kaalinkerä. Eikös tuo kaali pudonnut kädestäni ja kieri pitkin kaupan lattiaa. Tuo linjuriyrittäjä tervehti minua iloisesti, lähti kaalin perään ja nosti sen syliini. Kiitin nöyränä! Kotona mietin asioita uudestaan... Laitoin miehelle uuden viestin: ”Kiitos vielä äskeisestä avusta! Meidän tuttavuus alkoi vähän huonoissa merkeissä. Voitaisko aloittaa tää meijän suhe ihan puhtaalta pöydältä?!” ”Aloitetaan vaan! Iloista syksyä sinulle!”

*Tänään leivottu -kyltti on minulle pyhä asia. Siihen jos puuttuu, saa äkäisen Sanna Tiihosen silmilleen. Pikkunisun brändi, kun on tuore tuote ja iloinen palvelu! Konnevedellä on yksi isokokoinen mies, joka ihan piruuttaankin kyselee: ”Millonkas nämä leivät onkaan leivottu?” Kokonsa vuoksi en uskalla käydä hänen kimppuunsa... heh! Joskus hänen vaimonsa varoittaakin minua: ”J.... on tulossa, varo!”

*Olin Rautalammilla Pestuumarkkinoilla. Vasemmalta tulee isompi porukka pöytäni ohi. Olimme leiponeet koko yön, pöytä oli täpötäynnä tuoretta leipää, ja tuoksu sen mukainen. Porukan ensimmäinen, n. kuusikymppinen nainen aloitta kavereilleen, oikein kääntyen pöytääni kohti: ”Valetta tuo kyltti! Minä olen leiponut paljon eläissäni, tiedän... Kukaan ei pysty leipomaan noin paljon tämän päivän aikana, vaikka leipoisi koko yön...!” Kylmän viileästi kävelin pöytäni takaa naista vastaan: ”Sinähän puhut aivan perättömiä minun työstäni. Minä voisin haastaa sinut oikeuteen panettelusta Pikkunisua kohtaan. Sinähän suorastaan valehtelet!!! Tässä on kuulijoita todistajiksi! Olisit ensin kysynyt minulta, miten on mahdollista leipoa noin paljon? Peru heti puheesi, tai syytän sinua kunnianloukkauksesta! Tule ensi yöksi katsomaan, miten leivotaan paljon ja nopeasti.” Nainen oli silminnähden hämillään ja pyyteli kovasti anteeksi! Nainen ei kuitenkaan ollut valmis heräämään puolilta öin...!!! Kohta Pekka lähti kahville, tuo sama porukka tuli häntä vastaan. Porukassa oli hänen koulukaverinsa, en vaan ollut huomannut häntä... Eikä se olisi saanut minua perumaan puhutteluani naiselle, ei missään tapauksessa! ”Sehän kimpaantui vähästä, tuo Sanna!” sanoi Pekan kaveri. ”Se on arka paikka, sitä ampiaispesää ei kannata sohia!” neuvoi mieheni kaveriaan...

*Kerran Konneveden Savottamarkkinoilla leivottiin taas älyttömän paljon. Yksi, luuseri kaverimme tuli pöytämme lähelle: ”Miten te kerkiätte leipomaan noin paljon yhden yön aikana?” ”Tule ensi yöksi katsomaan!” Sovittiin asiasta. Mies tulisi heti puolen yön jälkeen, avasin hänelle leipomon ulko-oven valmiiksi. Katselin hänelle istumapaikankin valmiiksi. Me, Pekan ja tyttöjen kanssa heräsimme ja aloitimme työt. Miestä ei näkynyt missään. Aamulla, kun olin laittanut myytävät valmiiksi, hän tuli notkumaan pöytäni viereen. ”Miksi et tullutkaan, vaikka niin sovittiin?” tivasin mieheltä. ”En jaksanut herätä, enkä sit viitsinyt laittaa kelloa soimaan, on ollut vähän raskasta...!” Yhteiskunnan elätti, ei elämässään ole minkäänlaiseen työhön edes koskenut. ”Nyt lähe ja sassiin siitä notkumasta. En halua katella tuollaista vätystä! Äläkä tule enää tänne... typerine juttuinesi. Minua ei haluta seurustella laistesi kanssa!” Olemme Pekan kanssa tehneet töitä, ja kovasti koko elämämme! Ei ole tarvinnut sossun luukulla kerjätä. Arvostan kovasti yhteiskunnan apua, mutta vain sellaisille ihmisille... jotka ihan oikeasti tarvitsevat sitä. Tämä yhteiskunta suosii... tyhjästä korvauksia maksamalla noita luusereita. Töihin vaan kaikki, pusikoita raivaamaan tai siivoamaan seutuja. Kyllä täällä töitä on... jokaiselle!!! Se on, juuri sitä politiikkaa!

*Hankasalmella asiakkaanani kävi yksi vanha, herttainen mies. Yhtenä syksynä oli todella hyvä omenasato. Hän lupasi käydä keräämässä, vaikka kaikki omenat... Talo, jossa omenat olivat, on torimatkani varrella. Sovimme, että käyn torin jälkeen keräämässä pudokkaat pois maasta. Toripäivän jälkeen minua pissitti, ihan vähän vaan. Aattelin säästää pissani ”lannoitteeksi” omenapuille. Talo oli autio, joten niitä puita ei kai kukaan ollut lannoittanut. Keräsin omenat maasta leipäkoreihin. Lopuksi siivosin puiden alukset kaikesta ylimääräisestä syysroskasta sekä märänneistä ompuista. Ennen kotiin lähtöäni pyllistin suurimman omenapuun juurelle, lannoitin puuta runsaasti! Seuraavana perjantaina torille tuli tuon autiotalon omistajan poika. Kerroin hänelle, että minulle on isäsi kanssa... pudokasomenoiden keruusopimus... ja että olenkin käynyt keräämässä niitä jo muutamana perjantaina. ”Juu, kyllä minä olen huomannut, minulla on siellä riistakamerat!” ”Antakee armooooo!”

Omenoita olen kyllä kerännyt, mut en enää, vahingosta viisastuneena... lannoittanut puita!

*Rautalammilla yksi vanha mies antoi minulle lempinimen: Pikkunisunen! "Mitäs tänään kuuluu minun Pikkunisuselle?" jaksoi papparainen kysellä vuosikausia. Pidin tästä miehestä aivan erityisen paljon. Hän kävi aina yksikseen, jutusteli ja osti jotain pientä. Mietin... -onkohan tuolla papalla läheisiä... -kunnes joku sanoi hänen olevan Hotakaisen Karin isä. Minä en kuvia kumartele. Pappa pysyi kuolemaansa asti minun hyvänä ystävänä, koskaan ei jutusteluissamme sivuttu kuuluisaan kirjailija poikaan...

Kerran kysyin Karilta isänsä kuulumisia, kun en ollut nähnyt häntä aikoihin... johon Kari vastasi isänsä olevan jo huonossa kunnossa. Kohta kuulinkin ystäväni pois lähdöstä, nyyh!

Olen joskus miettinyt, miksi toiset jäävät mieleen ja toiset taas ei!?

*Telkkarista tuli ohjelma, jossa eräs "päätohtori" tsemppasi ihmisiä elämässä eteen tulleiden ongelmien jälkeen. Yksi mies oli palannut vanhempiensa luo, kun maailma ei kantanut. "Älä vaan jää torikauppiaaksi!", sanoi tää päätohtori. Niiltä jalansijoiltani kirjoitin tuolle tohtorille kirjeen. Sanoin, että kannattais vähän arvostaa torikauppiaita. Me täällä tehdään teidänkin työt... Tsempatessamme ihmisiä päivät pitkät!" Tuotantoyhtiö vastasi kirjeeseeni, KIITOS!

*Asiakkailta olemme saaneet, jos minkälaisia lahjuksia vuosien varrella.

-Joku tuo lämmintä keittoa, puuroa, sorsapaistia, karjalanpiirakoita ja kahvia lettujen kera ym...

-Kerran sain omalla nimikaiverruksellani varustetun linkkuveitsen.

-Kerran taas taotun etanan: ”Sanna, tää on suulle, kun oot niin hitahanlainen!”

-Kukkia, havukransseja, oman puun hedelmiä jne...

-Alushousuja

-Karkkeja, suklaata ym. imelloksia

-Koruja

*Suuria ongelmia aiheutti:

-Sää. Pakkasta saattoi olla yli 30 astetta, joulumyynti... Pakko oli lähteä. Aamulla, kun touhuaa telttojen ym. kanssa, ei ole kylmä. Sit asiakkaiden aikaan ei ole kylmä, mutta kun tulee hiljaista kaupankäynnissä, alkaa julma kylmyys. Juoksentelin toria ympäri, kyykistelin ja jumppasin. Pekka lisäsi vaatteita, osti koirankarvarukkaset.

-Vaihtorahat oli jäisiä, hanskat piti riisua maksutilanteissa!!!

-Kolikkokippo kaatui sohjolumeen useitakin kertoja

-Sadevedet tulivat niskaan, joskus itselle... välillä myös asiakkaille.

-Mainokset eivät pysyneet tuulessa ja tuiskussa paikoillaan

-Aurinko paistoi tuotteisiin, oli pakko asetella lippoja tuotteiden suojaksi. Leivonnaisen hikoilevat ja kitkeröityvät auringossa. Aurinko kiertää, me lippojen kanssa sen perässä...

-Pesistään pois häädetyt mehiläiset änkesivät syksyisin avonaisiin viineripusseihin

-Mäkäräiset kiusasivat aina jossain vaiheessa kesää.

-Sivuttainen rankkasade työntyi joka rakosesta leivonnaisten päälle, kasteli pussit ja liinat. Aina torin ja markkinoiden jälkeen oli pakko kuivatella koko revohka. Väsytti tai ei! Märkä/kostea teltta homehtuu alle aikayksikön...

-Jäinen tie oli liukas... samoin rakeet asfaltilla. Lumikinokset ja polanteet myös!!!

-Rankkasateella ei nähnyt eteensä, nopeutta ei kärsinyt vähentää... maksettu paikka menee, ellet ole ajoissa perillä!

-Toria ei ole ehditty aurata. Meillä olikin lumilapiot ja hiekoitushiekkaa aina mukana

-Teltta nousee myrskyssä ilmaan... joka kulmassa seisoo asiakas painona!

-Monta eri kuskia... polttoaine loppuu, kukaan ei huomaa tarkistaa...

-Unohtuu kotiin liinat, vaihtorahat, varavaatteet, -kengät, lipat ja seinät

-Unohtuu torille mainoskyltit ja joku teltan putki, kaverit poimivat...

*Yrittäjän painajainen... tähän loppuun!

Jyväskylän Hippoksella on järjestöjen joulumyyjäiset. Se oli pieni, rauhallinen tapahtuma. Sain tietää, että he ottivat joitain pieniä yrittäjiä mukaan... kun järjestöporukoissa omia ei riittänyt kattamaan kuluja. Kysyin yhtenä jouluna, että voisinko tulla mukaan. Sain luvan, ja ostin heti kättelyssä kolmen myyjän kokoisen paikan. Sekin kävi aikaa myöten pieneksi. Oli myyjän markkinat! Ostin vielä lisää myyntitilaa. Yhtenä jouluna olimme, jo edesmenneen vävyni kanssa myymässä. Kauppa kävi aivan älyttömän hyvin. Vävykin ihmetteli, etteikö tämä lopu ikinä. Tavara loppui, ja me pääsimme kotiin tuntia ennen muita. Minulla oli sellainen paikka, jossa oli sivuovi lähellä. Päästiin poistumaan hiljaisuudessa takavasemmalle... Seuraavan vuoden elokuussa tuli sähköpostiin viesti, etten olis tervetullut seuraaville Hippoksen markkinoille. Otin heti yhteyttä viestin lähettäjään... ”Sinä myyt liikaa, muille ei jää asiakkaista!” Minulle asiakkaat olivat sanoneet, ettei kotona tehtyihin leivonnaisiin voi luottaa. Joskus on aivan älyttömän hyvää, ja joskus niillä ei tee yhtään mitään.!? He kertoivat arvostavansa tasalaatuisia tuotteita. Eikä auttanut neuvottelu! Mietin pääni puhki, miten saisin asiakkailleni ilmoitettua, että en enää olisi Hippoksen joulumyyjäisissä. Sit keksin... Laitan asian IItasanomiin. Seuraava päiväni alkoikin puhelimeen ja sähköpostiin vastailemalla. Sain kutsuja vaikka minkälaisille joulumarkkinoille... ”Meillä saat myydä niin paljon kuin rahkeissa riittää vara!” Kerroin asiasta myös yrittäjäjärjestölle. ”Jokainen saa itse valita asiakkaansa!” Se siitä sitten. Olemme Pikkunisussa pärjänneet oikein hyvin ilman yrittäjäjärjestöäkin, ja Hippoksen joulumyyjäiset on korvattu toisilla, paremmilla markkinoilla. ”Pitäkää tunkkinne”

Kts. alla linkki Iltasanomien juttu aiheesta...

Linkki:

Joulumessut Hippoksella