Lemmikit. 

Ti 17.7

Milla, tyttäreni perheen suuri huolenkantaja, lohduttaja ja oiva kaveri

Vanhimman tyttäreni perheeseen suunniteltiin koiraa. Sen pitäisi olla lapsiystävällinen, mukaan otettavan pieni ja lempeä seurakoira. En muista, mistä tuo Milla sit löytyi, mut osuma oli todella hyvä!

Millan elämään kuului olla perheen vanhimman pojan tukena kasvussa. Lapsi on erityislapsi, leikkikavereita ei niin vaan ollut. Ns. terveiden lasten kanssa elämä on satakertaa helpompaa, esim. kavereita on joka pihassa kuin Vilkkilässä kissoja. Millasta tulikin juuri tämän pojan erityiskaveri. Kun poika kasvoi, Milla vanheni seitsenkertaisella vauhdilla. Heistä tuli ystävykset, jonka kaulaan kumpikin sai kuiskailla murheitaan. Poika ymmärsi koiraa ja koira poikaa!!! Se lämmitti kovasti mummonkin mieltä.

Tuon rodun erityispiirre on ruuan älytön ahnehtiminen. Voi että, miten monet naurut on naurettu tuon ruokakyttäyksen tiimoilta. Se on syönyt pussillisen pullia, lootallisen pizzaa, pöytään jätetyt jouluruuat... ym. mitä en nyt muista, tai edes tiedä. Suklaat ja Jenkkipurkat on vienyt sen eläinlääkärille... Välillä Milla oli jopa laihdutuskuureillakin, kuin naiset ainakin!

Millan vanhetessa siltä meni kuulo. Olin kerran viemässä pienempää poikaa kouluun. Minulla oli talutettavana pienempi koira, ja pojalla Milla, koska se oli rauhallisempi. Oli hangenkuoret, mehän tietenkin juoksentelimme hangilla koirien kanssa. Poika kompastui, koira karkasi... APUA!!! Ei auttanut huutaminen, koska se oli kuuro! En voinut lähteä perään, kun pojan oli ehdittävä kouluun. Lahden jäällä oli pilkkijöitä, ainut järven sula kohta oli aivan heidän takanaan.  Sain huudettua miehille, että häätäisivät koiran takaisin. Pelkäsin, että Milla juoksee suoraan sulaan! Onneksi Milla palasi ihan itsestään. Se oli lapsirakas, ja tuli pojan viereen kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Otin, kaiken varalta molemmat koirat talutukseeni, ja niin pääsi koulumatka jatkumaan...

Milla sairasteli paljon. Sillä oli mahavaivoja, paiseita, syöpää... Näki, miten se oli välillä kamalan kipeä. Sit se taas parani tekemään omaa elämäntehtäväänsä, -OLEMALLA LASTEN KAVERI.

Perheen isän kuoltua äkillisesti, Millan arvo moninkertaistui. Tyttäreni sanoikin Millalle: "Nyt sinun, Milla-pieni, on jaksettava elää ainakin vuosi... Että me lasten kanssa selvittäis tästä suunnattomasta menetyksestä." Niinhän Milla eli, muutaman kuukauden ylikin.

Sit tämän vuoden (2021) huhtikuussa olimme tyttärelläni kylässä. Otin Millasta paljon kuvia. Olen luvannut itselleni, että teetän piirrostaulun jokaisesta lemmikistämme (niiden kuoltua) ja annan sit joululahjaksi lapsille kauniin muiston. Sitä piirrosta ajatellen otin niitä kuvia... paljon. 

Seinäjoella on piirtäjä Keijo Ahonen, joka on minun hovipiirtäjäni. Kuva on valmis, mut nyt mun hovikehystäjältäni katkesi sormi... ja taas odotellaan!

Muutaman päivän kuluttua kuvien ottamisesta tyttäreni soitti isälleen: "Milla romahti! Pääsettekö lasten luo, minun on vietävä Milla lääkäriin!" Lähdimme salamana, mut emme ehtineet. MILLA OLI KUOLLUT! Tyttäreni istui lattialla itkien, kuollut koira sylissään. Pojat olivat heränneet omia aikojaan, he olivat hämmästyneitä... mut ihmeekseni hyvin rauhallisia. Tyttäreni, Isänsä kanssa veivät Millan ruumiin tuhkattavaksi. Minä siivosin jäljet, laitoin pojille aamupalaa ja saattelin heidät kouluun.

Pojat tulivat muutaman viikon päästä mummolaan viikonlopuksi. Me tekisimme porukalla Millalle tuhkauurnan. Kyselin heiltä, minkälaisen he haluaisivat Millan viimeisen kodin olevan. "Samanlainen kuin Isilläkin oli!" tuli pienemmän pojan suusta, yhtään miettimättä. 

Niinpä me Peksin kanssa ryhdyimme suunnittelemaan. Minä -miten sen teemme, ja Peksi -mistä materiaalista... Pojat olivat apuna omien voimiensa mukaan. Pienempi myös punoi kanssani kantonarun, ja isompi maalasi uurnan. Nyt vaan tuhkia oottelemaan.

Tuhkat tulivat ajallaan. Ne kaadettiin uurnaan. Pojat olisivat halunneet viedä Millan uurnan Isin viereen... Kyllä hellytti. Käväisi mielessä, et jos antais heidän vaan kaivaa koiran tuhkat uurnineen Isin rinnalle. Sit aattelin, et jos lapset vahingossa puhuvat asiasta... voi tulla, huonossa lykyssä, käräjäreissu. Toisille kun siunattu maa on vain ihmisiä varten? Nyt Millan tuhkat oottelee hautajaispäivää heidän kauniin kotinsa, suuren valkoisen takan reunalla... 

Kyllä se on kaunis esine...-mut sisällä on TODELLISEN LOHDUTTAJAN MAALLISET JÄÄNNÖKSET!