La 26.11
"Onnelmia..."
"Kehari"-lapsenlapseni sanoo ongelmia onnelmiksi. Ongelmasta tulee puolta pienempi, kun se ei olekaan ongelma, vaan onnelma! Mietin joskus, et miksi me teemme ongelmia, vaikkei niitä edes ole. Nyt minua ottaa suunnattomasti päähän, kun uudella ("mustasta perjantaipäivästä" ostamani puhelin) luurillani otetut kuvat eivät mene "pilveen", vaikka maksoin asennuksesta, jossa siirrettiin KAIKKI, SIIS AIVAN KAIKKI ASIAT vanhasta luurista uuteen. Olen jotenkin lapsen omaisesti tottunut asioitten hoituvan, kun niin sovitaan.... -niin, ja kun siitä vielä maksetaan! Mut EI!
Sit kun tältä samaiselta pojalta ei onnistu sana-kengät... -niin hää sanoo kenkulit. Ei oo tyhmä!
Meillä täällä Konnevedellä on yksi mies, joka ei osaa sanoa R-ää. Hää on tehnyt todella suuren työn miettiessään, et miten R-sanat voisi kiertää. Tässä muutama esimerkki:
*Karhunen-niminen kirjastoauton kuljettaja = LUKUAUTON NALLE
*Hänniskylällä ei ole traktoria, jossa olisi peräkärry = AJOPELI, jossa olisi LAVETTI
*Karhuviinapullossa on kierrekorkki = NALLE-VIINAPULLO JENGOILLA
En itse muistanut, joten piti oikein kaverilta kysellä näitä esimerkkejä... Heh, kylläpäs ne onkin hauskoja!
Tämä tällainen kekseliäisyys vaatii jo älykkyyttä. Joskus mietin, et jos tämäkin henkilö olisi saanut hiukankin paremmat kortit jo syntyessään, niin mikä hänestä olisikaan tullut. Ihmisenä hää oli/on todella suurisydäminen. Naapuristoon muuttanut vanhempi pariskunta auttoi häntä, kun mies oli "viinankiroissa". Sit, kun tämän samaisen naapurin vaimo kuoli, tämä sanojen vääntelijä auttoi leskeä hänen kuolemaansa asti. Autteli kauppa-asioissa, ja kävi sairaalassa katsomassa, vei tupakalle ja seurusteli. "Pipot sille!" sanoisi Pate Mustajärvi
Pari kirjavinkkiä (En viitsi nyt siirtyä päävalikon kirjavinkkeihin... )
Manu, Raija Oranen
Linkki: www.hameensanomat.fi/teemat/5263482
Mauno Koiviston elämäkerta on niin herkullisesti kirjoitettu, et sain Raija Orasesta aivan uudenlaisen mielikuvan. En ole koskaan lukenut ainuttakaan hänen kirjaansa, joten... -mistähän kummasta olen saanut päähäni, ettei hänen kirjojaan edes kannataisi lukea? Kyllä aikuisen naisen pitääkin olla tyhmä ja ennakkoluuloinen. Kuuntelin tuon kirjan äänikirjana, lukijana Jussi Pitkänen. Jotenkin tuon lukijan äänikin sopi niin mainiosti Manun, "minä"-muodossa kirjoitettuun kirjaan. Pidän minä-muotoisista kirjoista kovasti.
Olen aina tiennyt, että Tellervo -TELLU oli huumori-naisia, mut tämä kyllä yllätti: Manun kaveriporukka oli Kultarannassa pelailemassa lentistä. "Pojat" suunnittelivat lähtevänsä "ulos yksille" paikalliseen kuppilaan... -johon Tellu loihe lausumaan: "En minä sitä epäile yhtään, etteikö Mauno pääsisi sinne kuppilaan sisälle, mut kun hää ei pääse täältä ulos!" Manu ei lähtenyt YKSILLE!
Sit siinä oli niin kauniisti kerrottu:
-Vanhenemisesta, siitä miten kyhmyinen, nivelrikon runtelema käsi tarrautuu hänen käteensä yön synkimmillä, pimeillä hetkillä = TÄYDELLINEN RAUHA!
-Kun he yhdessä, yhtäaikaa heräävät itkuun: Tellun oikeaan, Manun uneen, jossa hää itkee niin, että silmät kostuvat... -hakevat keittiöstä voileipäkeksejä ja punaviiniä. Istuvat sänkyyn, tukevat itsensä tyynyillä istuvaan asentoon nauttien aamuyön hetkestä yhdessä!
Seitsemännen portaan enkeli, Frank McCourt. Suomentanut Juhani Lindholm
Linkki: www.google.com/search?sxsrf=ALiCzsY-wNw2qOXxgQ6xVa_Yym1rblC2Ww:1669449238496&q=Seitsem%C3%A4nnen+portaan+enkeli+elokuva&sa=X&ved=2ahUKEwj41dKGr8v7AhWFyYsKHZgECL4Q1QJ6BAhzEAE&biw=1280&bih=646&dpr=1.5
Siitä on tehty elokuva jo viime vuosisadan lopulla, sitä en ole harmikseni nähnyt. Suomenlinnan kesäteatterissakin tää tarina on ollut, ja myös suomalaisen teatterin lavalla. Nyt oon taas ennakkoluuloinen, mut enpä usko, että tätä äänikirjaa parempi, se olisi edes pystynyt olemaan missään noissa edellä mainitsemissani esilletuloissa.
Olen kuunnellut niin paljon noita elämänkerta äänikirjoja, et tuottaa suurta vaikeutta löytää uutta, mielenkiintoista kuunneltavaa. Elämänkerrat olen kuunnellut lähes kaikki. Joitain linnakundi-kirjoja en viitsi kuunnella, enkä isojen poliitikkojen juttuja. Aina, kun kuuntelen jonkun ihmisen elämästä, samaistun tähän persoonaan. Uin mielessäni päähenkilön sieluun. Mietin, miten itse olisin käyttäytynyt tämän ihmisen "nahkoissa". Aina löytyy jotain samaa, aina löytyy paljon erilaista. Sellaistahan se elämä on!
