Katutaidetarrat

Apuopen huomioita lennosta muistiin kirjoitettuna:

• kuvia katsellessa luokka oli varsin hiljaa. Johtui varmaankin iltapäivän ajankohdasta ja vaikapa siitä, että "tästä ei tuu numeroo". Kaikki kuitenkin tuntui kuuntelevan ja katsovan kuvia tarkasti. Kysymyksiin ilmastonmuutoksesta löytyi myös faktatietoa. MIelipiteitä ei juuri kukaan halunnut sanoa ääneen.

• kuvisope-Saara otti täysin luontevasti puheeseen mukaan myös tunteet. Ilmastokasvattajaa hymyilytti, kun "oikeaoppisesti" tunnepuhe aloitettiin eläimistä. Murrosikäisen on ihan tutkitustikin (? näin muistan kuulleeni) helpompi peilata omia tuntetaan eläinten kuin ihmisten kautta. Se on jotenkin sallitumpaa.

• Työskentelyn alettua mielipiteitä rupesi löytymään. Oppilaat istuivat itse valitsemissaan ryhmissä ja kävikin niin, että ryhmä päätyi tekemään samansuuntaisia töitä, vaikka kyseessä oli yksilötyö. Yksi pöydällinen halusi lopettaa turkistarhauksen, yksillä oli nälkä ja he halusivat vaikuttaa koulun ruokatilanteeseen, yhdessä porukassa päädyttiin uskomaan pelkän tekstin voimaan ja toisessa liikennemerkkien kuvakieleen.

• kaikki saivat tehtyä vähintään suunnitelman ja suurin osa sai tarransa valmiiksi saakka. Mahtava suoritus!

• apuopen mielestä tunnissa oli Radkaalin toivon kaikki ainesosat ihanasti läsnä. Pelkästään istumalla johonkin pöytään keskustelemaan pääsimme pohtimaan tunteita, ristiriitoja, ihmisen pienuutta ja suuruutta, reiluutta ja epäreiluutta ja asioiden ääneen sanomisen tärkeyttä. Mietimme vaikuttamista, aktiivista kansalaisuutta ja luonnon moninaisuutta. Aikaa keskustelulle tuntui olevan aivan liian vähän, niinkuin koulussa niin usein on. Olisi ollut mahtavaa jutella yhden porukan kanssa vaikka tunti putkeen, ties mihin olisimme päätyneet. Siksikin odotamme kuin kuuta nousevaa, että saamme omat ryhmämme kasaan ja opiskelemaan itselleen luontevalla tavalla pitkäjänteisesti. Silloin keskustelu, vuorovaikutus ja ajatuksen lento saa kasvaa, venyä ja liikkua omaan tahtiinsa ilman kiirettä.

• Radikaalin toivon idea heräsi myös konkreettisesti henkiin hetkeksi. Apuope vaikuttui oppilaiden nälkätarroista niin, että karkasimme pienellä porukalla hetkeksi ulos syömään pensasmustikoita ja ripustamaan riippukeinuja. Edistimme koko koulun viihtyvyyttä (riippukeinut), rakensimme luottamusta ja tasa-arvoa (kyseiset oppilaat harvemmin pyytävät tai kaipaavat taukoa keskelle oppituntia tai muutakaan erityiskohtelua, toisin kuin moni muu) ja löysimme arkipäivään hitautta ja hymyä (hihitimme mennessämme ja jäimme ulos testilöhöämään riippukeinut). Pääsimme toteamaan, että kannatti lähteä vaikuttamaan. Se tuotti välitöntä tulosta mustikoiden ja pötköttelyn muodossa.