Pallo ja sen asukkaat pulassa

Ilmastonmuutos ja maailman kurja tila on totta myös koulussa. Oppilaat ja opettajat ymmärtävät kyllä ja haluavat itsekin liittyä ratkaisijoiden rivistöihin. Pakka on kuitenkin levällään.

Periaatteessa ilmastonmuutosta käsitellään useassa oppiaineessa ja monin eri tavoin. Ajatus on, että oppilas oppii erilaisia tietoja ja yhdistelee niitä sopivasti itse. Ikävä kyllä todellisuus puhuu ihan toista kieltä.

Hyvätkin ajatukset tössäävät koulun omien rakenteiden jähmeyteen. Koko ilmastokasvatuksen ydin on jotenkin hämärän peitossa. Vanha kunnon ainejako tuntuu olevan erityisen voimissaan ilmastokasvatuksessa. Opettajista moni on hämillään eikä oikein tiedä mihin tietolähteisiin luottaa ja millä volyymillä omaan aineeseen voisi asioita nostaa. Emme oikeastaan tiedä mitä kollega opettaa seinän takana emmekä osaa sijoittaa ilmastonmuutosta omaan työhömme. Mahtavat valmiit materiaalit jäävät käyttämättä, koska opettajilla ei ole aikaa tai motivaatiota tutustua niihin kunnolla.

Esimerkiksi Korso Valittaa-porukkaan on etsiytynyt ihmisiä, jotka varmaankin ajattelevat ilmastoasioita keskimääräisesti muita enemmän, mutta silti ihan perusfaktat tuntuvat olevan monella hukassa. Kuvistunnilla harva haluaa tai kykenee yhtäkkiä sukeltamaan suoraan välitunnin jälkeen ilmastotunteidensa syövereihin, Ryhmäkeskustelusta ei tule mitään, koko porukka vaikenee. Osa osaa jo yhdistellä maailman kriisejä toisiinsa tai kertoa ratkaisumahdollisuuksista, joista opettaja ei ole kuullutkaan kun taas osa ihmettelee edelleen mitä vikaa on siinä, että tulee lämpimämpää. Yhä kasvava osa koulun ihmisistä pelkää ja kokee ahdistavia tunteita.

Yritämme ratkaista uutta ongelmaa tukeutumalla auttamatta vanhentuneeseen tapaan ajatella ja oppia. Opiskelkaa te tiedepohja niin me tehdään juliste. Käsitelkää te energiaa fykessä niin me puhutaan siitä köksässä. Olis kiva tehdä yhdessä, mutta ei ole aikaa. OPSin tavoitteet eivät täyty, jos keskitymme tähän. Meidän aineessa noi asiat on vasta ens vuonna, yhteistyö ei sovi tähän kohtaan. Ne osaa jo tän. Ne ei osaa yhtään mitään.

Ilmastonmuutos on niin monimutkainen ilmiö, että siihen ei tällä systeemillä yletä. Jos koululla ei ole tarjota muuta kuin sirpaleista irtotietoa jää oppilaan kokemusmaailma kohtaamatta auttamatta.

Opettajan vaativa rooli

Asiaa ei lainkaan helpota se, että opettajan oma henkilökohtainen ajattelu koko ilmastokriisistä on jotenkin unohtunut ottaa huomioon. Aikuisista lähes jokainen tuntee jonkinlaista epävarmuutta ilmastonmuutoksen edessä eivätkä opettajat tee tässä poikkeusta. Moni pohtii rooliaan ja tuntee, että emme tee koulussa tarpeeksi. Ja on siinä mielestäni oikeassa.

Uusi avaus

Tarvitaan uudenlainen kärki. Tarvitaan väylä, joka yhdistää ihmiset ja oppimisen, ilmastoteot ja koulun. Tarvitaan jotakin, jolla opettajan ja oppilaan painolasti kevenee ja maailmantila paranee. Tarvitaan jotain, joka saa opettajan liikkeelle ja keskustelemaan muiden opettajien kanssa.

Ilmastokriisin hallintaan on jo jonkin aikaa tarjottu kahta ratkaisua: Hiilinielut ylös, päästöt alas. Nyttemmin mukaan on tullut kolmas kohta: IHMISET MUKAAN. On ilmiselvää mihin näistä kolmesta koulun kannattaa keskittyä.

Mistä löytyisi kokonaan uudenlainen tapa saada ihmiset mukaan ja tekemään koulussa? Sellainen, joka ei suinkaan lisää opettajan työpainetta vaan päinvastoin poistaa sitä? Voiko ilmastokavatus löytää tiensä kouluun niin, että se aiheuttaa INNOSTUNEITA ja TOIVEKKAITA ajatuksia opettajissa ja oppilaissa?

Seuraavalle sivulle