Elo-Syys-Loka
Ensimmäisen koulupäivän ja -viikon ohjelma:
Aloitus aamujumpalla:
1. Jos kesälomalla oli tosi mukavaa, mene kyykkyyn.
2. Jos tulit mielelläsi kouluun tänä aamuna, nouse varpaillesi.
3. Jos sinua jännitti tulla kouluun, nosta molemmat kädet ylös.
4. Jos tykkäät tehdä paljon läksyjä, nosta toinen polvi ilmaan.
5. Jos matematiikka on lempiaineesi, niin levitä kätesi sivuille siiviksi
6. Jos haluat oppia uusia asioita, hyppää ilmaan.
7. Jos aiot saada uusia kavereita koulussa, nosta peukku ylös.
8. Jos on kiva olla ykkös-/kakkosluokkalainen, sano jippii.
Ryhmäytymisharjoitus:
Loman jälkeen voi olla tilanne, että luokkaan on tullut uusia oppilaita, ryhmäjaot on menneet uusiksi, ryhmä on täysin uusi tai muuten ei ole tavattu kesän aikana, niin on hyvä jälleen tutustella toisiimme uudelleen esimerkiksi tämän harjoitteen kautta:
Energiapallo/Kuoro:
Laitetaan pallo tms. kiertämään piirissä oppilaalta toisella. Se kenellä pallo/esine on, sanoo oman nimensä ja ”Kuoro” eli muut oppilaat toistavat kyseisen oppilaan nimen. Ensimmäisellä kierroksella esine kiertää siis järjestyksessä. Toisella kierroksella esinettä voidaan heitellä sikin sokin niin, että heittäjä sanoo oppilaan nimen jolle esineen heittää ja ”Kuoro” eli muut oppilaat vastaavat toistaen kyseisen oppilaan nimen. Esine saa käydä vain kerran yhdellä oppilaalla. Mikäli halutaan pallo/esine voidaan heittää vielä takaisin päinvastaisessa järjestyksessä.
Tervehdysleikki:
Ohjaaja laittaa musiikin soimaan ja pyytää lapsia kävelemään tilassa sikin sokin annetun ohjeen mukaan, niin kauan kuin musiikki soi. Musiikin tauotessa ohjaaja antaa uuden liikkumisohjeen:
Liikutaan niin,
– että sanotaan oma nimi (jos ryhmä tuttu niin voi tehdä niin päin, että sanotaan vastaantulevan nimi),
– ettei katsota vastaantulijoita silmiin,
– että katsotaan vastaantulijoita silmiin,
– että hymyillään vastaantulijalle,
– että tervehditään vastaantulijaa sanomalla HEI, MOI, TSAU…,
– että tervehditään vastaantulijaa ”kopoilla” ja
– että tervehditään vastaantulijaa kättelemällä.
Tässä leikissä myös oppilaat voivat keksiä tervehdystapoja.
Jotta jokaisella on hyvä ja turvallinen olo koulussa, on tärkeää, että yhdessä laaditaan sääntöjä, joita jokainen luokan oppilas sitoutuu noudattamaan. Ryhmän säännöt ja ohjeet ovat tärkeitä, jotta ryhmä voi toimia sujuvasti ja turvallisesti.
Tässä muutamia vinkkejä:
Yhteiset säännöt: Yhteiset säännöt lisäävät turvallisuuden tunnetta ja auttavat ryhmän toimintaa. Säännöt ovat myös opettajalle työkalu, ja niihin voi palata tarvittaessa.
Hyvän ryhmän määritelmä: Voitte yhdessä määritellä, millainen on toimiva ja hyvä ryhmä. Jokainen osallistuja voi pohtia omien kokemustensa kautta, millaisia ryhmiä hän on aiemmin kuulunut (esimerkiksi luokka, harrastusryhmä, nettiyhteisö) ja mitkä asiat ovat edistäneet viihtymistä ja turvallisuuden tunnetta. Tämän jälkeen voitte vertailla näitä kuvauksia ja muodostaa yhteisen määritelmän toimivalle ryhmälle. Turvallinen ja kannustava ilmapiiri on tärkeä myös yksittäisen jäsenen kehittymisen kannalta.
Meidän luokan sääntöjen laadinta:
Keskustellaan siitä, mikä on tärkeää, että kaikilla olisi hyvä olla luokassa. Tarvittaessa käytä apunasi LuokanSaannot keskustelumateriaalin kortteja (liitteenä). Tämän jälkeen jaetaan luokka pienryhmiin ja oppilaat kirjoittivat ryhmissään viisi sääntöä, joita noudattamalla kaikilla olisi hyvä olla tässä ryhmässä. Opettaja kerää ryhmien kirjoittamat säännöt ja jakaa jokaiselle ryhmälle jonkun toisen ryhmän kirjaamat säännöt. Ryhmien pitää valita toisen ryhmän kirjoittamista säännöistä heidän mielestään tärkein ja näistä tärkeimmiksi valituista säännöistä muodostuu ”Meidän Luokan Säännöt”.
Säännöistä on hyvä tehdä huoneentaulun. Huoneentaulun voidaan suunnitella yhdessä, miten se toteutetaan.
Rentoutus-/tietoisuustaitoharjoitus:
Harjoitus voi auttaa oman mielen rauhoittamisessa. Opettaja lukee rauhallisella äänellä ja riittävän hitaasti:
”Ota mukava ja hyvä asento. Sulje silmäsi, jos se tuntuu sinusta hyvältä. Hengitä syvään pari kertaa ja ajattele hengitystäsi. Laita käsi vatsan päälle, siihen kohtaan, jossa maha tuntuu pehmeältä. Anna hengityksen mennä käden alle, hengityksen kotiin. Anna hengityksen virrata sisään ja ulos. Tunne kädessäsi, kuinka vatsa nousee ja laskee. Anna hengityksen edelleen virrata sisään ja ulos ja ihan vatsan pohjalle saakka… Sisään ja ulos… Anna hengityksen virrata vapaasti sisään ja ulos vaikka jopa varpaisiin saakka… Samalla kun hengitys virtaa sisään ja ulos, voit sanoa itsellesi mielessäsi hiljaa rauhoittavia sanoja kuten ”kaikki on hyvin” tai ”kaikki järjestyy”. Hengitys virtaa omaan rauhalliseen tahtiinsa sisään ja ulos… Sitten kun sinusta siltä tuntuu, voit vähitellen avata silmäsi. Kiitos.”
Miten harjoitus vaikutti sinuun, mieleesi ja kehoosi? Mikä on ankkuri? Mitä turva-ankkuri tarkoittaa? Missä tilanteissa hengitystä voisi käyttää turva-ankkurin tapaan?
TAI Käytä liitteenä olevaa Hengitysharjoitusta loppurentoutukseen. Syvällä ja tietoisella hengityksellä voi rauhoittaa mieltä sekä lievittää stressiä. Muista, että lyhyestäkin harjoituksesta voi olla hyötyä.
Loka-Marras- Joulukuu
Turvallinen koulutie - Liikennekasvatus
Valitse luokallesi sopiva oppitunti tähän hetkeen:
Opetusmateriaalit liikennekasvatuksen tueksi - Liikenneturva
Tammi-Helmi-Maalis
Turvataidot/Kehotunnekasvatus 3-4 lk
Esimerkki tunti ja lisää tietoa linkkilistasta
Huomaa hyvä itsestäsi
Lapset kirjoittavat isoilla kirjaimilla paperin vasempaan laitaan pystysuoraan oman nimensä etukirjaimet. Vaakasuoraan kirjoitetaan positiivisia asioita, jotka kuvaavat lasta itseään. Esimerkiksi:
S söpö, sanavalmis
I iloinen, innokas
L luova, loistava
J järkevä, jumppapirkko
A avulias, aurinkoinen
Kosketuksen säännöt
Näytä oppilaille 1. Jakso YLE Areenan Oikeus määrät omasta kehosta (K7) Kehoni on minun | Lapset | yle.fi (kesto 3:36) tai Pikku Kakkosen ”Kosketuksen sääntö” - juontopala https://areena.yle.fi/1-50110928 (kesto 2:43 min)
Käy läpi Vihreän ja punaisen valon kosketus (Tunne ja turvataitoja julkkarin materiaali):
Kukin lapsi värittää kuvasta (liite vasemmassa yläkulmassa) vihreäksi ne alueet tai kohdat, joihin toiset saavat häntä koskettaa, ja punaisiksi ne kehon osat, jotka ovat yksityisiä
alueita, joihin toiset eivät saa häntä koskettaa ilman hänen lupaansa ja joista lapsi saa itse päättää. Tärkeää tehdä selväksi, että jokainen piirtää oman värisen kuvan eikä kaverin kanssa saa/kannata kuvia vertailla. Kuvat jäävät myös oppilaan omaan käyttöön eikä niitä kerätä poissa, mutta suositeltavaa olisi näyttää kuvat kotona.
Tästä me pidämme – patsaat
Oppilaat jaetaan pareihin. Oppilaat asettuvat patsaaksi, joka kuvaa yhtä mieluista läheisyyden muotoa. Huomioitavaa että patsailla ei ole pakko koskettaa toisia. Patsaiden tarkoitus on, että lapset pääsevät ilmaisemaan, miten heitä saa koskettaa, kun je kaipaavat lohdutusta, hoivaamista, paijaamista tai lähellä oloa. Pidättehän huolen että oppilaat tekevät molemmille mieleisen patsaan.
Ystävällinen kosketus itselle – läsnäoloharjoitus
Kuunnelkaa lyhyt Ystävällinen kosketus itselle - läsnäoloharjoitus 9min on Vimeo osoitteessa www.vimeo.com/hymykoulut . Harjoituksen voi tehdä seisten tai istuen.
Maalis-Huhti-Touko
Tulevaisuus/ unelmointi tunti 3 - 4 lk
Alkuun keskittymistä tukeva harjoitus
Voimahengitys - harjoitus (istu tukevasti, laita silmät kiinni jos tuntuu hyvältä ajatukselta) tunnustele hengitystä, ota nyrkit esille. SH oikea käsi nyrkkiin, vasen auki, UH vasen nyrkki. Vaihda SH vasen nyrkki, UH oikea nyrkki. VAIHDA SH molemmat nyrkkiin, UH molemmat auki) Voimahengitys - rauhoittumista tukeva hengitysharjoitus (youtube.com)
”Mistä haaveilet” – keskustelua
Keskustelua, että mitä teet tulevana viikonloppuna tai lomalla tai jonkun lyhyen ajan sisällä kuitenkin esim. Hese ruasta, laskettelusta, reissusta, yhteisestä ajasta perheen kans tms... Tarkoituksena on hoksauttaa että haaveilu ei tarvitse olla aina kauas kantoista.
Tämän tehtävän tueksi voi luokka kerätä lyhyen ajan haaveitansa unelmapuuhun (liite vasen yläkulma). Haaveen voi kirjoittaa ruutuun ja, kun se toteutuu, niin ruudun voi värittää. Sovitaan aikajana, minkä sisällä haaveen toteuttaa.
Haluaisitko mieluummin – harjoitus
Tulosta liite ja jaa oppilaille yksi lappu, siten että he eivät näe minkä lapun saavat. Sitten on mukava nähdä, mitä he piirtävät ja perustelevat vastauksensa. Halutessa voi näyttää toisille oman piirroksen ja vastauksen.
Tunnin lopetus:
Piirrä kuva, mitä aiot tehdä tänä iltana, tulevana viikonloppuna tai esimerkiksi kesälomalla (jos se on lähellä).