Maija-Leena Koivu o.s. Kantele

Maija-Leena Koivua muistaen

(25.9.1920–24.12.2021)

Sukumme jäsen Maija-Leena Koivu pääsi kaipaamaansa taivaan kotiin jouluaattona 2021. Hän syntyi 25.09.1920 Tzelin kaupungissa Hunanin maakunnassa Kiinassa, jossa vanhemmat Väinö ja Signe Kantele olivat lähetystyössä. Perhe palasi Suomeen vuonna 1923 ja asui Maija-Leenan lapsuusvuosien ajan Jämsänkoskella.

Maija-Leena oli kuusilapsisen perheen kolmas tytär. Hän oli vilkas lapsi, rakasti laulamista ja oli lahjakas piirtäjä. Lapsuudesta asti hänen elämänsä perusta oli kristillinen usko ja luottamus Jumalaan ja Jeesukseen. Yhdeksänvuotiaalle paras joululahja oli oma Uusi Testamentti. Kun Väinö-isä vuonna 1936 lähti toisen kerran lähetiksi Kiinaan, perhe muutti Helsinkiin, jossa Maija-Leena jatkoi koulunkäyntiään. Hän pääsi ylioppilaaksi Tehtaanpuiston Yhteiskoulusta välirauhan keväänä 1940. Lukion päästötodistuksen parhaat arvosanat olivat uskonto, musiikki, piirustus ja muovailu sekä väestönsuojelu.

Sotien aikana Maija-Leena palveli lääkintälottana eri sotasairaaloissa. Haaveet tekstiilisuunnittelun opinnoista jäivät ja hän aloitti opinnot Helsingin Diakonissalaitoksella, josta valmistui sairaahoitajaksi vuonna 1946. Maija-Leena työskenteli erityisen mielellään lasten parissa niin terveyssisarena kuin lastenkodin johtajana. Omia lapsia hänellä ei ollut, joten sisarusten lapsia hän myös muisti ja tapasi mielellään. Saatuaan ajokortin jo pari vuotta valmistumisensa jälkeen hänestä tuli myös innokas autoilija, mistä oli hyötyä sekä tuberkuloosirokottajan että terveyssisaren toimissa.

Maija-Leena ja Matti Koivu v. 1978

Suurimman osan elämäntyöstään Maija-Leena teki Porin diakonissalaitoksen palveluksessa. Hän toimi muun muassa sairaanhoitajakoulun johtajana sekä eri tehtävissä Antinkartanon kehitysvammalaitoksessa, jonka osastonhoitajan tehtävästä hän jäi terveysongelmien vuoksi eläkkeelle vuonna 1971. Kolme vuotta myöhemmin hän tuli Valkealaan auttamaan Hanno-veljensä perheen talouden hoidossa Eila-puolison sairauden loppuvaiheessa ja Hannon jäätyä leskeksi. Jo tuolloin hän löysi ystäviä Kouvolan vapaaseurakunnan piiristä ja tutustui myös Hannon appeen Matti Koivuun, josta leskeksi jäätyään tuli hänen aviopuolisonsa.

Maija-Leena ja Matti vihittiinValkealan kappalaisen pappilassa pääsiäislauantaina 17.4.1976. He asettuivat ensin Poriin, jossa Maija-Leenalla oli asuntonsa, mutta muuttivat vuoden kuluttua Kouvolaan. Kanteleen suvun rakas kesäpaikka on Mäntyharjun Naakkaniemi, jossa myös Maija-Leena viihtyi lomillaan. Sinne he rakensivat oman pikkumökkinsä, Koivulan vuonna 1979. Toistakymmentä vuotta he nauttivat yhdessäolosta siellä ennen kuin Matin voimat uupuivat ja hän kuoli vuonna 1995 Kouvolassa 88 vuoden iässä. Maija-Leenan omat voimat vähenivät sitten 2000-luvulla. Viimeiset vuotensa hän asui hyvässä hoivassa Kotiharjun palvelukeskuksessa Kouvolassa.

Maija-Leena oli väsymätön esirukouksissaan. Hän muisti niissä pitkään nimeltä sisartensa lapsia ja lapsenlapsia. Koskaan hän ei väsynyt muistuttamaan meitä Jeesuksen rakkaudesta. Nyt hän on saanut leposijansa Mäntyharjun vanhalta hautausmaalta vanhempiensa ja kahden siskonsa vierestä. Hänen elämässään toteutuivat psalmin sanat "Minä annan hänelle kyllälti elinpäiviä, hän saa nähdä, että minä autan häntä." (Ps. 91)

Leena Manner

Kirjoittaja on Maija-Leena Koivun sisaren tytär