Alaselkäkivupotilailla on todettu erilaisia kuvioita oireiden kehittymisen suhteen niin intensiteetin kuin kipupäivien määrän suhteen. Tyypillisesti kehityskulku on jotain täydellisen parantumisen ja jatkuvan kivun väliltä. Kehityskaarista on identifioitu seuraavanlaisia alaryhmiä: Toipuminen(TO), lievä jaksottainen(LJ), kohtalainen jaksottainen(KJ), myöhäinen toipuminen(MT), taantuminen(TA), hidas parantuminen(HP), ankarana jatkuva(AJ), päivittäinen kohtalainen(PK). (Kongsted – Kent – Hestbaek – Vach 2015.)

ATEAM tutkimuspopulaatiolla oli pääsääntöisesti kroonista kipua ja keskimäärin 243 (keskihajonta 131) kipupäivää edeltävänä vuonna. 79 % osallistujista raportoi vähintään 90 kipupäivää edeltävältä vuodelta. (Little ym. 2008).Viikko tasolla tällöin puhuttaisiin vähintään kahdesta kipupäivästä jos kipu oletettaisiin tasaiseksi. Krooniseksi kipu katsotaan kun se on kestänyt yli kolme kuukautta eli yli 13 viikkoa. 

Kongstedin tutkimuksessa kivun kehityskulun vaihteluista esitetään graafi josta arvellen yli päivän viikossa kipua omaavia ryhmiä olisi mahdollisesti ankara jatkuva(AJ), kohtalainen jaksottainen(KJ), taantuva(TA), hidas parantuminen(HP)(Kongsted ym. 2015). Hidas parantuminen tosin olisi laskenut jo alle kahden päivän tasolle puolen vuoden sisällä eivätkä enää myöhemmässä vaiheessa täyttäisi kipupäivien määrän kriteeriä joihin tutkimusjoukko pääsääntöisesti kuului. Oletettavaa olisi että näistä alaryhmistä eniten edustettuina olisivat olleet ankara jatkuva ja kohtalainen. Isossa tutkimusjoukossa on epätodennäköistä että siihen osuisi luonnostaan hyvin paranevia normaalia enemmän. Mahdolliset alaryhmät kipuoireen kehittymisessä koskee luonnollisesti kaikkia tutkimuksia ja eniten ne voisivat vaikuttaa pienillä otoksilla tehtäviin tutkimuksiin.

 Manipulaatio ja mobilisaatio vaikutus vastaa tulehduskipulääkettä ja on todettu vaikuttavaksi kroonisessa alaselkäkivussa verrattuna plaseboon, lääkärin vastaanottoon ja fysioterapiaan, mutta suurin osa laadukkaista tutkimuksista on rajoittunut lyhyen aikavälin seurantaan (Bronfort - Haas - Evans – Boute 2004).

 Kroonisessa alaselkäkivussa lyhytkestoisesti kipua lievittivät masennuslääkkeet, koksibi-kipulääkkeet (COX-2 estäjät), selkäkoulu, progressiivinen rentoutus, kognitiivinen käyttäytymisterapia (cognitive-respondent treatment), harjoittelu ja intensiivinen moniammatillinen kuntoutus. Toimintakykyä parantaa lyhytaikaisesti COX-2 estäjät, selkäkoulu, progressiivinen rentoutus, harjoitteluterapia ja moniammatillinen kuntoutus. Ei ole näyttöä että mikään näistä interventioista tuottaisi pitkäkestoisia vaikutuksia kipuun tai toimintakykyyn. (Van Tulder - Koes - Malmivaara 2006.)

2009 tehty meta-analyysi 76 tutkimuksesta ja 34 eri hoidosta raportoi puolessa hoidoista olleen tilastollisesti merkittäviä vaikutuksia kipuun. Suurin osa vaikutuksista oli kuitenkin vain pieniä tai kohtalaisia. Meta-analyysin johtopäätös oli että epäspesifiseen alaselkäkipuun vaikutukset monista hoidoista on vain pieniä. Vaikutukset ovat samantasoisia akuutissa ja kroonisessa vaiheessa. Suurimmaksi kipua lievittäviksi keinoiksi luokiteltiin suuruus järjestyksessä sähköakupunktio, immunoglubuliinit, infrapuna, B-12 vitamiiini, ja neurorefleksoterapia. Kohtalaiselle tasolle katsottiin yltävän akupunktio, lämpöhoito, TENS, hermopuudutteet, selkäkoulu,  lihasrelaksantit, hieronta, laser, fasettinivel-injektiot, yrttilääkkeet, RF(radio frequency) denervaatio ja kipulääkkeet. Pieneksi vaikutukseltaan jäi magneetit, tulehduskipulääkkeet, selkärangan manipulaatio, ATP(Adenosiinitrifosfaatti), behavioraalinen terapia, masennuslääke, liikunta, proloterapia, fysioterapia, traktio, radioterapia, PTIT(percutaneous thermocoagulation intradiscal techniques) ja steroidi injektiot välilevyyn(ISIs - Intradiscal steroid injections). Pelkästään plasebon tasolle jääviksi katsottiin lyhytaallot,  NMDA(N-methyl-d-aspartate) ja kolkisiinilääke.  Yksilöllinen vaihteluväli huomioiden, 95% luottamusvälistä arvioituna, vain sähköakupunktio ja infrapuna ylsivät kokonaisuudessaan suureksi katsottuun luokkaan.  Luottamusvälin suuruuden takia yksilötasolla vaikutus voi siirtyä kohtalaisesta niin isoksi kuin pieneksi akupunktiossa, hermopuudutteissa, selkäkoulussa, laserissa, TENSissä ja  fasettinivel-injektioissa. Behavioraalisen terapian hajonta kattoi koko välin suuresta plaseboon.  (Machado - Kamper - Herbert ym. 2009.)

Hoitosuosituksista ja tutkimusnäytöstä

B-tason näytössä puhutaan kohtalaisesta näytöstä ja sanallisesti puhutaan että interventio silloin ilmeisesti vaikuttaa. Uudet tutkimukset saattavat vaikuttaa arvioon vaikutuksen suuruudesta ja suunnasta.  Tämän tason näyttö syntyy yhdelläkin tasokkaalla tutkimuksella mikä edellyttää että tutkimuksissa on käytetty tutkittavan aiheen suhteen parasta saavutettavaa tutkimusasetelmaa. Tutkimuksessa on pitänyt mitata potilaalle tärkeää kliinistä hyötyä ja tutkittu väestö on hoitosuosituksen kohdeväestöä. A-tason näyttö edellyttää vähintään kahta laadukasta tutkimusta joiden tulos on samansuuntainen. (Häkkinen – Korniloff – Aartolahti ym. 2014: 10)

Käsitykseni on että Alexander-tekniikasta tehty alaselkäkipututkimus täyttää kriteerit B-tason näytöstä. Tarkastelen seuraavaksi vähintään B-tason näyttöön pohjautuvia suosituksia kroonisen alaselkäkivun suhteen. Lähteinä on käypähoitosuositukset ja KELA:lle tehty selvitys TULES kuntoutuksen näytöstä, joka perustuu systemaattisiin katsauksiin.

Alaselkäkivun yhteiskunnallisesta merkityksestä

Perinnöllisyyden ohella selkävaivojen riskitekijöitä ovat raskas ruumiillinen työ, toistuva kumartelu, selän kiertoasento, nostaminen, työntäminen ja vetäminen, toistotyö, staattiset työtehtävät ja tärinä. Psykososiaalisia riskitekijöitä ovat stressi, ahdistuneisuus, masennus, poikkeava kipukäyttäytyminen ja tyytymättömyys työhön. (Pohjolainen - Karppinen - Kumpulainen ym. 2008.) Alaselkäkipu aiheuttaa runsaasti terveyspalvelujen käyttöä, työkyvyttömyyttä ja taloudellisia kustannuksia. Sairauspäivärahaa kustannukset ovat 2012 olleet Suomessa 119,8 miljoonaa euroa ja niitä on maksettu 2,1 miljoonalta päivältä. Työkyvyttömyyseläkkeellä oli sinä vuonna 26.600 henkilöä ja kustannukset olivat 346,6 miljoonaan euroa. Eli yhteensä kustannuksia on ollut 466.4 miljoonaa euroa. Terveys 2000 -tutkimuksen mukaan yli 30-vuotiaista suomalaisista noin 80 % on joskus kokenut selkäkipua. Pitkäaikaisen selkäoireyhtymän lääkäri oli todennut tässä aineistossa noin 10 %:lla, mikä tarkoittaisi tänä päivänä noin 350.000 henkilöä. Sukupuolten välillä ei ollut merkitsevää eroa ja kouluikäistenkin alaselkäkivun esiintyvyys lähentelee aikuisten esiintyvyyslukuja. Viimeisen 30-päivän aikana on vuonna 2000 ollut selkäkipua yli 30-vuotiaista keskimäärin n.33,5 prosentilla. Vuonna terveys 2011 tutkimuksessa määrä oli lisääntynyt keskimäärin 38 prosenttiin. (Duodecim 2015 ; Pohjolainen - Karppinen - Kumpulainen ym. 2008.)

Selkäkivun vaikutukset ovat yhteiskunnallisesti suuria maailman laajuisesti. Selkäkipu on kaikissa maissa kymmenen suurimman haitan joukossa ja isossa osassa maita suurin syy. (Global Burden of Disease Study 2013 collaborators: 38-41/Lancet 2015.)

Krooninen alaselkäkipu käypähoitosuosituksissa

Keskeistä on kuntoutus joka aktivoi potilasta ja tähtää toimintakyvyn parantamiseen. Mahdollisia kipulääkkeitä ovat parasetamol, tulehduskipulääkkeet tai tulehduskipulääkkeen ja heikon opioidin yhdistelmä (A). Vahvojen opioidien  teho kipuun tai toimintakykyyn ei näytä olevan tavanomaisia kipulääkkeitä tai masennuslääkkeitä parempi. Epiduraaliset puudute-glukokortikoidiruiskeet tai fasettinivelten puudute-glukokortikoidi-injektiot eivät ilmeisesti ole plaseboa tehokkaampia. (Duodecim 2014.)

Manipulaatiolla on todettu auttavan kroonisessa selkäkivussa, mutta sen teho ei näytä eroavan fysioterapiasta, terapeuttisesta harjoittelusta, selkäkoulusta, kipulääkkeistä tai  yleislääkärin hoidosta(A). Liike- ja liikuntahoidot sekä progressiivinen terapeuttinen harjoittelu vähentää kipua ja parantaa toimintakykyä kroonisessa selkäkivussa(A).Sairauspoissaolot vähentyy jonkin verran harjoittelulla joka parantaa fyysistä kuntoa ja suorituskykyä (B). Toiminnallista harjoittelua sisältävä moniammatillinen biopsykososiaalinen kuntoutus parantaa toimintakykyä ja työhön osallistumista sekä parantaa elämän laatua. Kivun vähentymistä  voi myös tapahtua(A). Selän hieronta varsinkin yhdistettynä terapeuttiseen harjoitteluun ja ohjaukseen ilmeisesti vähentää kroonista alaselkäkipua ja parantaa toimintakykyä (B). (Duodecim 2014.)

Kognitiivis-behavioraalisen hoidolla pyritään opettamaan esimerkiksi rentoutumisen avulla hallintakeinoja kipuun ja stressiin. Usein ryhmässä tapahtuva hoito voi sisältää myös sosiaalisia taitojen opettamista ja omien toimintatapojen ymmärtämisen lisäämistä. (Duodecim 2014.)

Kuntoutus joka tehdään yksilölliseen riskiprofiiliin pohjalta ilmeisesti lievittää kipua ja parantaa toimintakykyä paremmin kuin ilman luokittelua tehty hoito (B). Lyhyellä riskitekijäkyselyllä voidaan arvioidaan potilaan tarvitseman kuntoutusta. Laajempaan arvioon sisältyy sekä psykososiaalisten tekijöiden että kliinisen tilanteen selvitys. (Duodecim 2014.)

Tutkimusnäyttö selkäkivun kuntoutuksesta KELA:n selvityksessä

KELA:n tutkimuskeskus on julkaisut kuuden henkilön tekemän selvityksen näyttöön perustuvasta tuki- ja liikuntaelinsairauksien kuntoutuksesta. Järjestelmällisen kirjallisuuskatsauksen tarkoitus oli kartoittaa keskeisin tutkimusnäyttö tuki- ja liikuntaelinsairauksien vaikuttavasta kuntoutuksesta. Sen mukaan sekä suomalaiset että kansainväliset suositukset painottavat alaselän kuntoutuksessa aktiivisen harjoittelun merkitystä. Harjoittelumuotona suositellaan käytettäväksi aerobista harjoittelua ja/tai voima-, koordinaatio- sekä vesiharjoittelua. Myös manipulaatiohoitoa, mobilisointia, hierontaa, akupunktiota sekä ohjausta ja behavioraalista terapiaa suositellaan alaselän kuntoutuksen osaksi. Sen sijaan traktion ja TENSin käyttöä ei suositella alaselän kuntoutuksessa. Ultraääni-syvälämpöhoidon ja alaselkätuen käytön vaikuttavuudesta on ristiriitaista tutkimusnäyttöä, joten myös suositukset ovat näiden hoitomuotojen osalta ristiriitaisia. (Häkkinen – Korniloff – Aartolahti ym. 2014; 20.)

Selkäkivun suhteen A-tason näyttöä on terapeuttisen harjoittelun, joogan, mobilisaation, manipulaation suhteen. B-tason näyttöä taas löytyy motorisen kontrollin, akupunktion, hieronnan ja behavioraalisen terapian vaikutuksesta. Katsauksissa motorisen kontrollin harjoittelu (motor control exercise, specific spinal stabilization, core stability exercise) määritellään harjoitteluksi, joka kohdistuu tiettyjen spesifisten vartalolihasten aktivointiin. Siinä pyritään lannerangan ja lantion alueen lihaskontrollin ja koordinaation sekä lannerangan neutraaliasennon hallinnan parantamiseen.  (Häkkinen – Korniloff – Aartolahti ym. 2014; 55.)

Yhteenvetona katsauksessa todetaan, että kroonisen alaselkäkivun kuntoutuksessa aktiivinen harjoittelu vähentää kipua, parantaa toiminta- ja työkykyä sekä vähentää selkäkipujaksojen uusiutumista. Erilaisten harjoitteluohjelmien vaikuttavuuden välillä ei ole pystytty osoittamaan eroja. Behavioraalisen terapian ja harjoitteluun perustuvien ohjelmien sekä moniammatillisen kuntoutuksen on osoitettu vähentävän kipua ja parantavan toimintakykyä. Lyhytaikaisessa seurannassa akupunktio ja manuaalinen terapia lievittävät kipua, mutta vaikutuksen suuruus on vähäinen. Traktiolla eli vetohoidolla ei ole vaikutusta alaselkäkipuun. Fysikaalisten laitehoitojen osalta tutkimusnäyttöä on vielä niin vähän, että johtopäätösten tekeminen niiden vaikuttavuudesta on vaikeaa. (Häkkinen – Korniloff – Aartolahti ym. 2014: 13.)

Kansainvälisten hoitosuositusten vertailu osoittaa että näkemykset näytön tasoista eivät ole yhteneväisiä. Vertailu seitsemän eri suosituksen antajan välillä näyttää hajontaa niin näytönasteen suhteen kuin vaikutuksen laadun suhteen.  Vertailun suosituksia antaneet tahot olivat euroopasta(COST), Englannista(NICE), Hollanista(KNGF), Suomesta(käypähoito) ja kolme USA:sta(ACP, APS, APTA). Esimerkiksi sähköhoitoa (TENS) pidetään näytönasteelta A,B,C tai D tasoisena riippuen tahosta. Kaksi tahoa(COST, NICE) ei suosittele sitä käytettäväksi kun taas kolme suosittelee vaikka näytönaste saatetaan katsoa alhaiseksi. Interventiot joita on tarkasteltu ovat harjoittelu (aerobinen, voima, koordinaatio, vesi, fyysinen aktiivisuus, jooga ja yleinen), manuaalinen terapia (manipulaatio, mobilisointi, hieronta, traktio), fysikaaliset hoidot (TENS, ultraääni, akupunktio, laser, tuet), ohjaus(selkäkoulu, ohjaus, behavioraalinen terapia ja moniammatillinen kuntoutus). Etsittäessä interventiota, josta useat tahot olisi ottanut kantaa ja jossa arvioitu näytönaste olisi hajaantunut  korkeintaan A ja B tasolle nousee  esille yleinen harjoittelu ja manipulaatio. Myös akupunktion, behavioraalisen terapian ja hieronnan suhteen on annettu myös usealta taholta suositus ja ne yhtä tahoa lukuunottamassa luokitellaan A tai B tason näytönasteelle. Traktion käyttöä ei myöskään vaikuta olevan suositeltaa. (Häkkinen – Korniloff – Aartolahti ym. 2014: 21.)

Suositeltujen interventioiden vaikuttavuudesta

Yleisesti suositelluista interventioista saa vaikutelman että motorisen kontrollin, yleisen harjoittelun, joogan tai Pilateksen välillä ei vaikuttavuudessa ole katsauksen perusteella merkittäviä eroja pitkällä aikavälillä, mutta ne ovat parempia kuin tavanomainen hoito. Mitään ylivertaista interventiota ei siis tunnu olevan ja ehkä tärkeintä on selkäkipuisten aktivoituminen jonkinlaiseen harjoitteluun. Yleiset harjoitteluohjelmat saattavat sisältää niin lihasvoima-, liikkuvuus- ja venyttelyharjoittelua, kuin kestävyysharjoittelua, motorisen kontrollin harjoittelua tai näiden yhdistelmiä. (Häkkinen – Korniloff – Aartolahti ym. 2014: 13-21.)

Yleinen harjoittelu

Subakuuttissa tai kroonisessa epäspesifisessä alaselkäkivussa yleiset harjoittelu interventiot vähentävät työhön liittyvää toimintakyvyn alenemista tavanomaiseen hoitoon verrattuna ja vaikutus säilyy pitkällä aikavälillä (A). Harjoittelu ei yllättäen kuitenkaan vaikuta kivun voimakkuuteen eikä toimintakykyyn verrattuna ei mitään hoitoa saaneisiin. Harjoitusohjelmien välisiä eroja vaikuttavuuteen ei ole myöskään todettu, mutta kotiharjoitteluun perustuvat ohjelmat näyttäisivät kuitenkin olevan vähintään yhtä tehokkaita kuin ohjattu harjoittelu. Alaselkäkipujakson jälkeinen harjoittelu ilmeisesti vähentää alaselkäkivun uusiutumistiheyttä ja uusiutumisjaksojen määrää verrattuna ryhmään, jolle vastaavaa harjoitusohjelmaa ei tarjota (B). Harjoitteluun perustuvien ohjelmien vaikuttavuus selkäkivun uusiutumisjaksojen määrään ja esiintymistiheyteen on nykyisen näytön perusteella ristiriitaista, eikä varmaa johtopäätöstä voida tehdä. Hoidon jälkeinen harjoittelu vähentää sairauslomapäivien määrää, mutta ei sairauslomajaksojen tiheyttä. (Häkkinen – Korniloff – Aartolahti ym. 2014: 13-14.) Vain harjoittelukertojen määrä on yhdessä analyysissa korreloinut kivun vähenemisen suuruuteen harjoittelun yhteydessä (Häkkinen – Korniloff – Aartolahti ym. 2014: 20).

Lääkärin antamasta liikuntareseptistä omatoimiseen aerobiseen liikuntaan (pääsääntöisesti kävely), jonka tukena oli suunnitellun käyttäytymisen teoriaan pohjautuva strukturoitu neuvonta, oli ATEAM tutkimuksessa vaatimattomia hyötyjä. Vertailu aikaisempaan UK BEAM tutkimukseen manipulaatiosta ja ohjatusta liikunnasta viittasi että liikuntareseptillä oli samanlainen vaikutus lyhyellä aikavälillä. UK BEAM tutkimuksessa vaikutusta ohjatusta liikunnasta ei todettu 12kk seurannan kohdalla joten liikuntareseptillä oli pitkällä aikavälillä parempi vaikutus. (Little -  Lewith - Webley 2008.)

Motorisen kontrollin harjoittelu

Motorisen kontrollin harjoittelu ilmeisesti vähentää kipua ja parantaa toimintakykyä kroonisilla alaselkäkipupotilailla (B). Lyhytaikaisen seurannan aikana motorisen kontrollin harjoittelu vähentää tehokkaammin kipua kuin yleinen harjoittelu, yleislääkärin hoito, ei hoitaminen tai itsehoidon ohjaus. Alle 3kk seurannassa Motorisen kontrollin harjoittelu parantaa toimintakykyä enemmän kuin muut harjoittelumenetelmät. Yleislääkärin hoitoon, ei hoitamattomiin ja itsehoidon ohjaukseen nähden motorisen kontrollin harjoittelu vähentää kipua paremmin ja parantaa toimintakykyä yli vuoden seurannassa, mutta eroa ei ole havaittu kivun vähentymisen suhteen verrattuna yleiseen harjoitteluun. (Häkkinen – Korniloff – Aartolahti ym. 2014: 14.)

Pilates-harjoittelu

Pilates-harjoittelu ilmeisesti vähentää kipua kroonisilla alaselkäkipupotilailla ja on tehokkaampaa vähentämään kipua kuin yleislääkärin hoito tai ohjaus (B). Pilates on myös yhtä tehokas vähentämään alaselkäkipua kuin muut fysioterapiamenetelmät. Yhden katsauksen mukaan Pilates-harjoittelu ei vähentänyt kipua eikä lisännyt toimintakykyä verrattuna tavanomaiseen hoitoon. Näyttö Pilates-harjoittelun vaikuttavuudesta toimintakyvyn parantamisen suhteen on ristiriitaista ja tuloksiin tulee suhtautua varauksella. (Häkkinen – Korniloff – Aartolahti ym. 2014: 14-15.)

Jooga

Yli vuoden kestäneessä seurannassa on olemassa vahva näyttö(A) siitä, että jooga vähentää kipua ja kohtalainen näyttö siitä, että jooga lisää toimintakykyä. Alle 3kk seurannassa jooga vähentää alaselkäkipua ja lisää toimintakykyä paremmin kuin tavanomainen hoito, ohjaus tai muunlainen harjoittelu. (Häkkinen – Korniloff – Aartolahti ym. 2014: 15.)

Behavioraalinen terapia

Behavioraalisella terapialla pyritään vaikuttamaan kivun kokemukseen vaikuttamalla vääristyneisiin ajatuksiin, käyttäytymiseen, uskomuksiin ja sensorisiin tuntemuksiin. Behavioraalisista lähtökohdista toteutettu harjoittelu sisältää terveyskäyttäytymisen vahvistamista, tavoitelähtöisyyttä, kuntoutujan omaa vastuuta, koulutusta kivusta ja selviytymisstrategioiden käytöstä. Selkäkoulu on behavioraalisten menetelmien ja harjoittelun yhdistelmä, mutta sen vaikuttavuudesta ei ole riittävästi tutkimusnäyttöä. Behavioraalinen terapia ilmeisesti vähentää kipua kroonisilla alaselkäkipupotilailla (B) verrattuna odotuslistalla olemiseen tai tavanomainen hoitoon (alle 3kk seurannassa). Erityyppisten behavioraalisten terapioiden vaikuttavuudessa ei ole eroa. Yli 3kk seuranta-ajan jälkeen behavioraalisen terapian ja ryhmämuotoisen harjoittelun vaikuttavuudella ei ole eroa kivun ja depressiivisten oireiden vähentämisessä. (Häkkinen – Korniloff – Aartolahti ym. 2014: 16.)

Toimintakykyisyyden palauttaminen eli funktionaalinen restoraatio

Funktionaalinen restoraatio vähentää kipua neuvontaan verrattuna yli 3kk seurannassa(B), mutta vaikutus ei poikkea muun tyyppisestä alaselkäkipupotilaiden hoidosta (Häkkinen – Korniloff – Aartolahti ym. 2014: 16). Asteittainen aktiivisuuden lisääminen ilmeisesti vähentää kipua ja lisää toimintakykyä alaselkäkipupotilailla (B). Se on hieman tehokkaampaa yli kuusi viikkoa alaselkäkivusta kärsineiden potilaiden kivun vähentämiseen ja toimintakyvyn parantamiseen kuin tavanomainen hoito, yleislääkärin antama hoito tai itsehoidon ohjaus alle vuoden mittaisilla seuranta-ajoilla. Eroa muihin harjoittelumenetelmiin ei ole tiedossa. (Häkkinen – Korniloff – Aartolahti ym. 2014: 16-17.)

Moniammatillinen kuntoutus

Moniammatillinen kuntoutus sisältää fyysisen ulottuvuuden lisäksi psykologisen, sosiaalisen ja/tai ammatillisen ulottuvuuden. Kroonisilla alaselkäkipupotilailla moniammatillinen hoito ilmeisesti vähentää kipua (B). Lyhyen seurannan aikana moniammatillinen hoito vähentää tehokkaammin kipua kuin hoitoon pääsyn odottaminen, terapeuttinen harjoittelu, fysioterapia ja tavanomainen hoito. (Häkkinen – Korniloff – Aartolahti ym. 2014: 17.)

 Manuaalinen terapia

Manuaalinen terapia vähentää kipua ja parantaa toimintakykyä kroonisilla alaselkäkipupotilailla (A), mutta vaikutus on vähäinen ja lyhytaikainen verrattuna muihin hoitomuotoihin verrattuna. Muihin hoitomuotoihin yhdistettynä manuaalisella terapialla on ilmeisesti lyhytaikainen tilastollisesti merkitsevä positiivinen vaikutus kipuun ja toimintakykyyn (B). Manipulaatio on ilmeisesti lumehoitoa tehokkaampi menetelmä vähentämään kipua heti intervention jälkeen tai alle kolmen kuukauden seurannan jälkeen (B). Hieronta lienee tehokkaampi vähentämään pitkäaikaisen selkäkivun voimakkuutta kuin rentoutus ja fysioterapia, kun kipua arvioidaan heti hoidon jälkeen (C-B). Traktiolla eli alaselän vetohoidolla ei ilmeisesti ole vaikutusta tai vaikutus on vähäinen alaselkäpotilaan kipuun, toimintakykyyn, koettuun paranemiseen ja töihin paluuseen (B). (Häkkinen – Korniloff – Aartolahti ym. 2014: 17-18.)

Alaryhmäluokittelu

Kliinisen tutkimuksen perusteella pohjalta tehty alaryhmäluokkittelu saattaa parantaa harjoittelun ja manuaalisen terapian vaikuttavuutta tutkimuksissa.  Yksi katsaus on osoittanut alaryhmäluokitteluun perustuvien interventioiden ilmeisesti vähentävän kipua ja lisäävän toimintakykyä verrokkiryhmään nähden heti intervention jälkeen sekä lisäävän toimintakykyä 9–12 kuukauden seurannan jälkeen arvioituna (B). (Häkkinen – Korniloff – Aartolahti ym. 2014: 18.)

 Akupunktio ja fysikaaliset hoidot

Akupunktion vaikutuksesta syntyy hivenen erilainen kuva riippuen käytetystä systemaattisesta katsauksesta joita oli kolme kappaletta. Akupunktio ilmeisesti vähentää kipua ja parantaa toimintakykyä sekä elämänlaatua alaselkäkipupotilailla (B) välittömästi hoidon jälkeen tai lyhytkestoisesti verrattuna hoitamatta jättämiseen tai jonotuslistalla olemiseen. Joidenkin tutkimusten mukaan akupunktio on myös parempi kuin TENS-sähkökipuhoito, hieronta tai tavanomainen hoito. Vaikutus on joko lumehoidon suuruinen tai sitä parempi välittömästi arvioituna. (Häkkinen – Korniloff – Aartolahti ym. 2014: 18-19.) Fysikaalisten hoitojen (ultraääni-, shokkiaalto, laser- ja lämpö) osalta ei ole riittävästi tutkittua tietoa johtopäätösten tekemiseen muuten kuin C-tason näyttöä että TENS-sähköhoito ei liene vaikuttavampaa kuin lumehoito tai aktiiviset hoitomenetelmät (Häkkinen – Korniloff – Aartolahti ym. 2014: 19).

Systemaattisia katsauksia 2014 jälkeen harjoittelun vaikutuksesta

Pilates on tehokkaampaa kroonisessa selkäkivussa kuin tavanomainen hoito tai fyysinen aktiivisuus lyhyessä seurannassa. Vaikutukset vastaavat hierontaa ja muita harjoittelu menetelmiä. Tulevaisuudessa pitäisi tutkia hyötyykö joku tietty ryhmä enemmän Pilates harjoittelusta ja selvittää millainen harjoittelu on optimaalista.  (Wells - Kolt - Marshall - Hill - Bialocerkowski 2014.)

2015 tehdyn meta-analyysin perusteella aerobinen harjoittelu on tehotonta kroonisen alaselkäkivun hoidossa.  Voima- ja koordinaatio/stabilisaatioharjoittelu on katsauksen mukaan muita harjoitusinterventioita tehokkaampaa. (Searle – Spink  – Ho - Chuter 2015.)

Lannerangan ojentajalihasten voimaharjoittelu tuottaa merkityksellisiä parantumisia kipuun ja toimintakykyyn kroonisessa selkäkivussa. Kerta viikossa harjoittelu korkeammalla intensiteetillä väsymykseen asti joko koko tai osittaisella liikelaajuudella vaikuttaa olevan riittävä määrä ja tuottaa parhaat tulokset. Lannerangan ojentajien voimaharjoittelusta on rajoittuneen näytön pohjalta parempi kuin toisen tyyppiset spesifiset harjoitukset. (Steele - Bruce-Low – Smith 2015.)

26 tutkimuksesta, jotka sisälsivät 2384 tutkittavaa, on valittu 17 tutkimusta meta-analyysiin kävelyn vaikutuksesta krooniseen tuki- ja liikuntaelinten kipuun. Kävelyn on todettu tuottavan merkittäviä parantumisia verrattuna kontrolli-interventioihin ja sitä voidaan suositella tehokkaaksi harjoittelumuodoksi kroonisesta kivusta kärsiville. Alle vuoden seurannassa kävely tuottaa parantumisia vähäisestä kohtalaiseen kivun suhteen. Toimintakyvyn parantumista on todettu yli vuodenkin seurannassa. (O'Connor SR - Tully MA - Ryan B  ym. 2015.) Kävely on todettu myös tehokkaaksi kroonisen alaselkäkivun yhteydessä yksittäisessä RCT-tutkimuksessa. Vaikutus oli 6kk seurannassa samaa luokkaa kuin ryhmäliikunta tunnit tai tavanomainen fysioterapia jotka olivat tutkimuksen muita interventioita. (Hurley - Tully - Lonsdale ym. 2015.)

ETUSIVULLE 

ALEXANDER-TEKNIIKKA 

Alexander-tekniikan periaatteista

Ihmisten kokemuksia Alexander-tekniikasta

Alexander-tekniikan tutkimusnäyttö

Alexander-tekniikka työterveydenhuollossa

Alexander-tekniikan vaikuttavuus alaselkäkivussa

OSTEOPATIA 

MUUT 

KURSSIT 

FYSIOTERAPIA

Kroonisen alaselkäkivun näyttöön perustuvasta kuntoutuksesta