Alexander-tekniikan tutkimus
Alexander-tekniikkan tutkimus on vielä alkutaipaleellaan ja moneen muuhun asiaan verrattuna tutkimusten määrä on vielä vähäisempi. Tutkimusta kuitenkin löytyy ja viime aikoina on tullut myös isompia tutkimuksia. Varsinkin alaselkäkipu tutkimus (ATEAM) vuodelta 2008 on herättänyt kiinnostusta Alexander-tekniikkaa kohtaan ja varmaankin luonut mahdollisuuksia tutkimusten rajoittamiseen enemmän. Tutkimukset ovat olleet lupaavia ja viitteitä monenlaisesta vaikutuksesta ja hyödystä on tullut. Tutkimuksilla pyritään selvittämään tiedon luotettavuutta koska yksittäisten ihmisten kokemukset voivat olla epäluotettavia monesta tekijästä johtuen. Tutkimusnäytön luotettavuuteen vaikuttaa monia asioita joista voit myös lukea enemmän sivulla miksi tutkimuksia tarvitaan.
1. Systemaattiset katsaukset Alexander-tekniikasta
2. Alexander-tekniikan vaikutus mekanismeista tutkimuksia
3. Psykologisia vaikutuksia Alexander-tekniikasta
4. Hengitys ja Alexander-tekniikka
5. Asento, suorituskyky, koordinaatio, tasapaino ja Alexander-tekniikka
6. Parkinsonin tauti ja Alexander-tekniikka
7. Kivun lievitys ja Alexander-tekniikka
8. Niskakipu ja Alexander-tekniikka
9. Selkäkipu ja Alexander-tekniikka
10. Opinnäytteen jälkeistä tutkimusta polvikivusta kuluman yhteydessä
1. Systemaattiset katsaukset Alexander-tekniikasta
2003 kontrolloiduista kliinisistä tutkimuksista tehty systemaattinen katsaus löysi neljä tutkimusta jotka täyttivät asetetut kriteerit, mutta vain kaksi oli metodologisesti luotettavia ja kliinisesti relevantteja. Näiden tulokset olivat lupaavia ja viittasivat Alexander-tekniikan olevan hyödyllinen Parkinsonin taudista ja selkäkivusta kärsivillä, jonka takia Alexander-tekniikkaa olisi syytä tutkia enemmän. (Ernst – Canter 2003.)
2012 tehty systemaattinen katsaus Alexander-tekniikan vaikuttavuuteen lääketieteellisissä vaivoissa antoi jo enemmän näyttöä kuin yhdeksän vuotta aikaisempi katsaus. Vahvaa näyttöä löydettiin krooniseen alaselkäkipuun. Kohtalaista näyttöä taas toimintakykykyyn Parkinsonin taudin yhteydessä. Alustava näyttö viittaa tasapainon parantumiseen vanhuksilla ja vaikutukseen yleisesti kroonisessa kivussa, asennossa, hengityksessä ja änkytyksessä, mutta näistä tarvitaan lisätutkimusta. (Woodman – Moore 2012.)
Systemaattisen katsauksen perusteella Alexander-tekniikan vaikutusta muusikoille on tutkittu useilla mittareilla ja tutkimusten pohjalta se saattaa parantaa esiintymisjännitystä. Vaikutukset soittamiseen, hengitykseen ja asentoon tarvitsevat vielä lisätutkimuksia. (Klein – Bayard – Wolf 2014.)
2. Mekanismeista ja biomekaanisista vaikutuksista tutkimuksia
Alexander-tekniikan opettaja Frank Pierce Jones tutki tekniikan vaikutuksia asentoon, liikkeeseen ja koordinaatioon. Pubmed haku (JONES FP[Author] ) löytää maininnat 11 tutkimuksesta, mutta niistä ei ole internetissä saatavilla abstraktejakaan. Tarkempia kuvauksia tutkimuksista löytyy hänen kirjoistaan: Freedom to Change - The development and Science of The Alexander Technique ja Collected Writings on the Alexander Technique. Jälkimmäinen kirja sisältää 40 Jonesin tieteellistä artikkelia/tutkimusta vuosilta 1942-75. (Jones 1998.)
Röntgenkuvasta on todettu Alexander-tekniikka ohjauksen aiheuttavan sternocleidomastoideus (SCM) lihaksen pidentymisen ja kaularangan välilevyjen lisääntynyttä korkeutta (Jones – Gilley 1960; Stevens 1997; Jones 1998: 161-166).
Tuolilta seisomaan nousuliike oli nopeampi ja suoraviivaisempi arvioituna strotoskooppivalokuvauksella (Jones 1965; Stevens 1997; Jones 1998: 249-276).
Chris Stevens on tehnyt myös tutkimusta mekanismeista ja hänen työstään löytynee kuvauksia hänen kirjastaan: Alexander technique. An Introductory Guide to the Technique and its Benefits (Stevens 1987) tai hänen haastattelustaan The Alexander Technique a scientist’s approach(Stevens 2008).Kirjasta The lost sixth sense a medical scientist looks at the Alexander technique löytyy myös tutkimustietoa mekanismeista (Garlick David 1990).
Alexander-tekniikka saattaa auttaa ennaltaehkäisemään rasitussairauksia. Alexander-tekniikan vaikutuksia tutkittiin tietokoneen hiirenkäytön yhteydessä vertaamalla kokeneita harjoittajia (n=16) vastaavanlaiseen kontrolliryhmään(n=16). ”Klikkaus ja veto” tehtävän yhteydessä mitattiin kyynärvarren ojentaja ja koukistajalihasten sähköistä pinta-aktiviteettia (sEMG) ja oletuksena oli että vähentyminen lihasaktiivisuudessa vähentäisi rasitussairauksia. Tutkittavat suorittivat toiminnat sekä tavanomaisesti että Alexander-tekniikka ohjeistuksella joka annettiin kirjallisesti. Kontrolliryhmässä ohjeistus vähensi pinta EMG tulosta 20.7 %, mutta 51.1 % tästä muutoksesta selittyi liikkeen hidastumisesta. Alexander-tekniikan kokeneemmilla harjoittajilla kaikki liikemittaukset olivat 31.4 % matalammat verrattuna kontrolleihin. Kokeneilla tekniikan harjoittaminen vähensi sEMG tulosta 38.5 % verrattuna liikkeeseen ilman menetelmän oppien huomioimista ja vain 4.6% tästä selittyi liikkeen nopeuden muutoksella joka viittaa että alhaisemman lihasaktiviteetin säilyttäminen onnistuu myös nopeissa liikkeissä. (Shafarman - Geisler 2003.)
Kanadalaisessa yliopistossa tehdyssä kinesiologian ja liikunnan alueen pro gradu työssä tutkittiin Alexander-tekniikka opetussarjan vaikutuksia kaulan, hartian ja olkapään biomekaniikkaan ja asentoihin terveillä henkilöillä. Alexander-tekniikan opetusta annettiin kymmenelle henkilölle (keski-ikä 30.9, kaksi miestä ja kahdeksan naista). Kontrolliryhmänä oli kolme miestä ja seitsemän naista joiden keski-ikä oli 26.1 vuotta. Opetuskertoja oli 20 ja ne toteutettiin 45min sessioina kahdeksan viikon aikana (3krt/vko neljä viikkoa ja 2krt/vko neljä viikkoa). Mittaukset tehtiin alussa ja opetuksen jälkeen. Asentoa kartoitettiin kaulan, vartalon, lapaluun ja olkapään alueilta. Lihastoimintaa tutkittiin kaularangan ja selkärangan ojentajien-, trapeziuksen yläosan-, infraspinatusten- ja serratus anteriorlihaksista staattisessa istuma-asennossa, koneella kirjoittaessa ja olkanivelen kuormitetussa fleksiossa. Liikelaajuudet tutkittiin olkanivelestä eteentaivutukseen (fleksio), loitonnukseen (abduktio) ja ulkokiertoon (lateraali rotaatio), sekä kaularangassa ROM mitattiin kiertoon (rotaatio) ja sivutaivutukseen (lateraali fleksio). Tuloksina todettiin Alexander-tekniikan opetuksen vähentäneen rintarangan kyfoosia istuessa viitisen astetta ja koneella kirjoittaessa kuutisen astetta. Serratus anterior lihaksen aktiviteetin amplitudi lisääntyi kuormitetussa olkanivelen eteentaivuksessa 120 asteenkohdalla 29.7 %. Olkanivelen eteentaivutuksen liikelaajuus parantui yhdeksän astetta. Johtopäätöksenä todettiin että Alexander-tekniikka ohjaukset paransivat rintarangan yläosan asentoa, olkapään liikelaajuutta ja lapaluun stabiliteettia. Näillä voi olla kliinistä merkitystä niskan ja olkapään alueen kuntoutuksessa ja Alexander-tekniikka voi tietoisuutta lisäävänä menetelmänä toimia ennalta ehkäisevästi. (Kuschke 2010: 24-25.)
Alexander-tekniikan ohjausten vaikutusta automaattiseen asennonhallinta koordinaatioon selvitettiin yksittäisellä alaselkäkipuisella 49-vuotiaalla naisella. Hänellä oli 25 vuoden historia vasemman puoleisesta idiopaattisesta alaselkäkivusta. Hänen asentokoordinaatiota mitattiin voimalevyn avustuksella yhdellä jalalla seistessä ja reaktioissa horisontaalisiin translaatiovoimiin. Mittaukset tapahtuivat kuukausittain neljä kuukautta ennen AT-ohjauksia ja kolme kuukautta ohjausten jälkeen. Ennen ohjauksia todettiin toistuvasti lateraalisesti epäsymmetrisiä reaktioita translaatiovoimiin. Ohjausten jälkeen näiden reaktioiden suuruus ja symmetrisyys sekä hänen tasapainonsa parantuivat. Näiden lisäksi alaselkäkipu myös vähentyi. (Cacciatore – Horak – Henry 2005).
Alexander-tekniikan opettajien liikkeen on todettu olevan erilaista kuin sitä osaamattomilla esim. tuolilta ylösnousun liikkeessä. Ero näkyy suurempana, kun liike tehtiin hitaammin. Erot lihasten voimassa ei selittänyt muutoksia kehonpainopisteen kiihtyvyydessä tai jalkojen maahan kohdistamassa vertikaalisessa voimassa jotka olivat verrokeilla noin kaksinkertaisia AT-opettajiin verrattuna. Verrokit eivät käytännössä pystyneet noudattamaan ohjetta tehdä liike hitaasti vaan he tekivät äkillisen painopisteen muutoksen juuri ennen lantion irtautumista tuolista. AT opettajille liike oli sulavampi ja heillä painopiste siirtyi anteriorisemmaksi lantion tuolista irtoamisen vaiheessa. Tämä muutos yhdistettiin neuromekaanisella mallilla eroihin alaraajojen ojentajalihasten jäykkyyteen niin että AT opettajilla oli parempi dynaaminen tonuksen hallinta joka auttaa vähentämään liikettä vastustavaa alaraajojen ojentajien aktivoitumista ja parantaa voimien välittymistä vartalon kautta. Paremman dynaamisen asentohallinnan arveltiin parantavan liikekoordinaatiota vähentämällä liikettä vastustavia reaktioita. (Cacciatore – Mian – Peters – Day 2014).
2011 tehdyssä tutkimuksessa Alexander-tekniikan vaikutuksesta liikekoordinaatioon todettiin eroja istumasta ylösnousu liikkeessä. AT-opettajilla todettiin verrokkeja pidempi painonsiirtyminen ja lyhyempi liikemomentin siirtymävaihe. Tasaisemmin tapahtuva vertikaalisen voiman lisääntyminen jaloista maata kohti ilman kevennystä ennen tuolista irtaantumista arveltiin viittaavan vähäisempään lonkankoukistajien aktivoitumiseen. Selkärangan fleksioliikkeen todettiin myös olevan merkittävästi vähäisempää kaula-, rinta- ja lannerangan alueella. Tutkimuksen hypoteesi oli että vapaampi lonkan liikkuvuus ja adaptiivinen aksiaalinen asentotonus fasilitoivat eksentristä lihastoimintaa ja tuottavat sulavamman liikkeen tuolilta ylösnoustessa. (Cacciatore – Gurfinkel – Horak – Day 2011).
2011 julkaistussa tutkimuksessa selvitettiin miten kolmivuotisen Alexander-tekniikka opettajakoulutuksen omaavan aksiaalisen asentotonuksen modulaatio eroaa kouluttamattomista verrokeista. Aksiaalista asentotonusta tutkittiin kaulan, vartalon ja lantion alueelta mittaamalla vastustusta pieneen (±10°) ja hitaaseen (1°/s) kiertovääntöön pystyasennossa. Tonuksen modulointia määritettiin lisäksi aksiaalisisten lihasten aktiviteetista EMG-mittauksella. Tutkimuksen mukaan pitkäaikaisempi opettajakoulutus Alexander-tekniikassa parantaa dynaamista asentotonuksen modulaatiota. Tutkimuksessa selvitettiin myös muutoksia ryhmällä alaselkäkipuisia, jotka osallistuivat kymmenen viikkoa kestävään Alexander-tekniikka koulutukseen. Tästä todettiin että tällainen lyhyempikin opetus vähensi vartalon ja lonkkien jäykkyyttä verrattuna kontrolli interventioon. (Cacciatore – Gurfinkel – Horak – Cordo – Amesa 2011).
3. Psykologisia vaikutuksia Alexander-tekniikasta
Kahdeksalla vaihtelevasta määrästä oppimisvaikeuksia omaavalla henkilöllä tehty selvitys, joka julkaistiin 1996 british Journal of Learning Disabilities lehdessä, viittasi siihen että Alexander-tekniikasta voisi olla hyötyä ja parempi tutkimus aiheesta olisi toivottavaa. Tässä selvityksessä keskustellaan myös ongelmista tekniikan opettamisessa kun henkilöillä on rajoittuneet kommunikaatiotaidot ja ymmärrys on vajaavaista. (Maitland – Home – Burton 1996).
Laadullisessa tutkimuksessa jossa seurattiin kahdeksan henkilön kokemia vaikutuksia Alexander-tekniikan koulutuksesta. Koettuja vaikutuksia oli parantunut kehotietoisuus, parempi psykofyysinen tasapaino ja kyky muuttaa sekä kehonkäytön tottumuksia kuin asenteita elämästä sekä tuomaan nämä jokapäiväiseen elämään. (Soo-Yeon – Soon 2014).
Kosketuksen psykologisia vaikutuksia Alexander-tekniikan ohjausten yhteydessä selvitettiin kuuden henkilön haastatteluista ja täytetyistä tutkimuskyselyistä joita oli 111kpl. Kyselyt toivat esille kokemuksen sanojen ja kosketuksen välisen yhteensopimattomuuden. Tämä ymmärrettin johtuvaksi yhteiskunnallisen keskustelun puuttumisesta joka johtaa kahtiajakautuneeseen simplistiseen ymmärrykseen. Jakaminen pelkästään hyvin positiiviseen ja hyvin negatiiviseen rajoittaa kosketuksen kommunikoivaa vaikutusta. Nämä kulttuurilliset käsitykset kosketuksesta voivat vaikuttaa henkilön kokemukseen kosketuksesta. Tutkittavat kokivat AT:n yhteydessä kosketuksen hoivaavaksi. Kosketuksen on todettu parantavan hyvinvointia ja terapeuttista suhdetta psykoterapian yhteydessä, mutta tästä huolimatta kosketusta harvoin käytetään psykoterapian yhteydessä. Tämä kyselytutkimus vahvisti kehityksellistä mallia jossa kosketuksella on vaikutus henkilöiden välisessä ja henkilön sisäisissä prosesseissa. Tämä opettaja-oppilas suhteen vahvistuminen näytti olevan linkittynyt oppilaan intrapersoonalliseen muutokseen. Kosketus katsottiin voimakkaaksi elementiksi terapeuttisissa suhteissa.(Jones – Glover 2012).
4. Hengitys ja Alexander-tekniikka
Terveillä aikuisilla on tutkittu Alexander-tekniikan vaikutusta hengitystoimintaan. Kymmenen henkilöä sai 20 henkilökohtaista Alexander-tekniikka ohjausta viikon välein. Spirometritestit tehtiin ohjauksia ennen ja niiden jälkeen. Kontrolliryhmä oli vakioitu samankaltaiseksi iän, sukupuolen, pituuden ja painon suhteen ja heille tehtiin vain samalla aika väleillä spirometritestit. Alexander-tekniikka ryhmässä tapahtui tilastollisesi merkittävä parannus seuraavissa arvoissa: MIP(12%), PEF(9%), MEP (9%) ja MVV(6%). Kontrolliryhmässä ei tapahtunut tilastollisesti merkittäviä muutoksia. Selittäväksi tekijäksi arveltiin vartalon lihasten vähentynyttä lepojännitystä ja lihaspituuden lisäystä. Johtopäätös oli että Alexander-tekniikka voi parantaa hengitys toimintaa normaaleilla aikuisilla. (Austin – Ausubel 1992).
Cochrane tietokannassa on katsaus jossa selvitettiin Alexander-tekniikan vaikuttavuutta kroonisessa astmassa, koska Alexander-tekniikan parissa esiintyy anekdoottitason kertomuksia sen positiivisesta vaikutuksesta astmaan. Hakutuloksia satunnaistetuista kontrolloiduista tutkimuksista astmaan ei kuitenkaan löydetty. (Dennis – Cates 2012).
5. Asento, suorituskyky, koordinaatio, tasapaino ja Alexander-tekniikka
Osana useiden vaihtoehtoisten lähestymistapojen kanssa on Alexander-tekniikan toimivuutta arvioitu idiopaattisen skolioosin hoidossa. Arvioinnissa oli mukana abstraktin tietojen mukaan ainakin 21 menetelmää. Arviointi perustui kirjallisuuteen ja skolioosin tutkimus yhdistyksen (Scoliosis Research Society) julkaisuun vaihtoehtoisista menetelmistä. Johtopäätöksiä abstraktissa ei esitetty. (Zarzycka - Rozek - Zarzycki 2009.)
Arvioidakseen asentovirheiden yleisyyttä terveillä nuorilla Lääkäri ja Alexander-tekniikan opettaja Wilfred Barlow tutki 112 naispuolista liikunnanohjaaja opiskelijaa ja löysi heistä suuren määrän virheitä. Barlow analysoi vuonna 1956 henkilöiden asentoja visuaalisesti ruudukkotaustaa hyödyntäen. Hän tutki luokittelemissaan asentomuutoksissa tapahtuvia muutoksia Alexander-tekniikan opetusta saaneilla verrattuna ryhmään joka sai ryhdin parantamiseen tarkoitettuja harjoitteita. Alexander-tekniikka ryhmässä asentovirheet vähentyivät merkittävästi verrattuna harjoitteluryhmään jossa ei tapahtunut merkittäviä muutoksia. Alexander-tekniikkaa oppineet olivat Royal College of Music koulun opiskelijoita ja heidän opettajiensa mukaan heidän esiintymis- ja laulutaito parantui, heitä oli helpompi opettaa, tulivat psykologisesti tasapainoisemmiksi ja heidän menestys tärkeässä laulukilpailussa ylitti selvästi odotukset. Opettajien mielestä Alexander-tekniikka oli paras menetelmä mitä he olivat kokeneet parantamaan laulutaitoa ja sen kuuluisi olla laulunopetuksen perusta. (Barlow 1956; Stevens 1997.)
Kahdella henkilöllä tutkittiin 30 Alexander-tekniikka ohjauksen vaikutusta pysyvään änkytykseen. 17 erilaista änkytykseen liittyvää fyysistä ja psykologista tekijää mitattiin. Alexander-tekniikka tuotti merkittäviä parannuksia kahdeksaan mitattuun ominaisuuteen. Vaikutusten vahvistaminen tarvitsisi isomman jatkotutkimuksen. (Schulte – Walach 2006; STAT 2015b)
Jones totesi spektrianalyysillä eroja äänessä Alexander-tekniikan ohjauksen seurauksena, mikä tuki laulajien ja laulua kuuntelevien subjektiivisia arvioita hengityksen ja äänen parantumisesta (Jones 1972; Stevens 1997; Jones 1998: 343-348).
Alexander-tekniikka ohjauksen on todettu merkittävästi parantavan eteenpäin kurkotusta (functional reach) yli 65-vuotiailla naisilla. Tämä viittaa mahdollisesti tasapainoa parantavaan vaikutukseen joka voi vähentää kaatumisia(Roland 1998).
Yli viisikymmentävuotiailla joilla oli näköaistin puutteita ja taustalla useita kaatumisia on Alexander-tekniikan todettu vaikuttavan asentohuojuntaan ja liikkuvuuteen sekä vähentävän kaatumisia ja niistä syntyviä vammoja. Tutkimuksen laatu on PEDro asteikolla 8/10, eli poikkeuksellisen korkea. (Gleeson – Sherrington – Lo – Keay 2014.)
Alexander-tekniikan vaikutuksia suorituskykyyn tutkittiin 25:llä musiikin opiskelijalla. Heidät jaettiin satunnaisesti joko kontrolliryhmään tai 15krt Alexander-tekniikka ohjausta saaneeseen ryhmään. Useita mittauksia tehtiin niin matalan kuin korkean stressin tilanteissa. Alexander-tekniikka ryhmässä havaittiin parannusta verrattuna verrokkiryhmään yleisessä musikaalisessa ja teknisessä laadussa mitä arvioi ryhmien suhteen sokkoutetut asiantuntijat. Sykevälivaihtelussa (heart rate variability) tapahtui parantumista, ahdistus vähentyi itsearvioinnissa ja asenne esiintymistä kohtaan tuli positiivisemmaksi. Nämä muutokset olivat havaittavissa kuitenkin vain matalamman stressin tilanteissa. Itsenäisten Alexander-tekniikka asiantuntijoiden mukaan eroja kehonkäytön laadussa ei vielä näkynyt videotallenteista. Oletettavaa siis on että 15 kertaa on liian lyhyt aika oppia riittävästi Alexander-tekniikkaa, jotta sen harjoittaminen onnistuisi korkean stressin tilanteissa tai näkyisi vielä selkeämmin biomekaanisella tasolla. (Valentine – Fitzgerald – Gorton – Hudson – Symonds 1995.)
Tähystysleikkauksia tekevillä kirurgeilla Alexander-tekniikan todettiin merkittävästi parantavan asentoa ja toiminnan ergonomiaa ja kestävyyttä sekä vähentävän rasitusvammoja. Jatkotutkimukset Alexander-tekniikan hyödyntämiselle tähystysleikkauksia tekeville kirurgeille katsottiin tarpeelliseksi vahvistamaan tuloksen ja tutkimaan mahdollisia hyötyjä. (Reddy – Reddy – Francoli ym. 2011.)
Kahden viikon intensiivisen Alexander-tekniikka opetuksen vaikutuksia tasapainoon on tutkittu ryhmällä vanhuksia (19 hlö, keski-ikä 78.8 vuotta). Tasapainoa mitattiin TUG- (timed up and go) ja FAB (Fullerton Advanced Balance Scale) testeillä. Luottamusta omaan tasapainoon mitattiin MFES(Modified Falls Efficacy Scale) testillä. Tasapainossa todettiin merkittävä parantuminen TUG JA FAB mittareilla, mutta tästä huolimatta MFES ei muuttunut merkityksellisesti. Tätä itse arvioidun ja havaitun tasapainon ristiriitaa olisi syytä tutkimuksen mukaan tutkia jatkossa. Johtopäätös oli että lyhyempi intensiivinen ryhmässä tapahtunut tutkiva havaintoihin perustuva Alexander-tekniikan opetustapa vaikuttaa käyttökelpoiselta lisäykseltä tasapainoharjoitteluun ja tuottaa mitattavia parannuksia. (Batsona – Barker 2008.)
6. Parkinsonin tauti ja Alexander-tekniikka
Aiempien tutkimusten perusteella on arvioitu, että fysioterapiasta saattaa olla apua Parkinsonin taudin oireisiin, mutta luotettava näyttö siitä puuttuu. Fysioterapia voidaan toteuttaa vastaanotolla, kotona tai sairaalassa. Kotiharjoittelu saattaa parantaa Parkinson potilaiden selviytymistä kotona. (Duodecim 2010.)
1997 Julkaistun alustavan tutkimuksen mukaan Alexander-tekniikka näytti hyödyttävän lääkityksellä olevien Parkinsonin tautia sairastavien henkilöiden toimintakykyä ja vähentävän masennusta. Verrokkiryhmän puuttumisen ja pienen otannan takia tulos vaatisi kuitenkin paremman jatkotutkimuksen. (Stallibras 1997.)
2002 Julkaistussa jatkotutkimuksessa Alexander-tekniikan vaikutuksesta idiopaattiseen Parkinsonin tautiin todettiin että todennäköisesti ohjauksista on pidempiaikaista hyötyä. Tässä tutkimuksessa oli kolme ryhmää. Hieronta- ja Alexander-tekniikkaryhmässä osallistujat saivat 24 interventio sessiota. Kolmannessa ryhmässä ei ollut interventiota tavanomaisen hoidon lisäksi. Ensisijaisena mittarina käytettiin itsearviointilomakketta toimintakyvystä (SPDDS - Parkinson's Disease Disability Scale) päivän parhaimpana ja huonoimpana hetkenä. Sen lisäksi mitattiin lomakeilla masennusta (Beck Depression Inventory) ja asenteista itseä kohtaan (Atttituds to Self Scale). Kyselyt tapahtuivat ennen interventioita ja niiden jälkeen, sekä kuuden kuukauden jälkeen. Molempien interventioryhmien toimintakyky parantui verrattuna ei-interventioryhmään, niin parhaimman kuin huonoimman hetken suhteen, ja tulokset säilyivät kuuden kuukauden seurantaan asti. Alexander-tekniikka ryhmässä masennus vähentyi intervention jälkeen. Asenne itseä kohtaan oli myös parantunut kuuden kuukauden seurannan kohdalla. Tämä tutkimus on saanut 6/10 pistettä PEDro asteikolla tutkimuksen laadusta.(Stallibrass – Sissons – Chalmers 2002.)
Alexander-tekniikan mukaiset verbaaliset ohjeet asennon parantumiselle on todettu vähentävän Parkinsonin tautia sairastavilla asentohuojuntaa, aksiaalista asentotonusta, lisäävän lihastonuksen vaihtelua sekä sulavoittavan painopisteen liikettä askelluksen käynnistämisessä mikä viittaa mahdollisesti suurempaan liikkumisen tehokkuuteen. Tavanomaisemmat ohjeet kumaran asennon parantamiseksi eivät tuottaneet näitä muutoksi vaikka paransivatkin asennon linjausta. Alexander-tekniikka voi hyödyttää Parkinsonin tautia sairastavien tasapainoa ja liikkuvuutta vähentämällä jäykkyyttä ja parantamalla asentoa. (Cohen - Gurfinkel – Kwak – Warden – Horak 2015.)
7. Kivun lievitys ja Alexander-tekniikka
Moniammatilliseen kivunhoito-ohjelmaan osallistuneet arvioivat yhdenmukaisesti Alexander-tekniikan hyödyllisimmäksi osaksi ohjelmaa. Ohjelmaan kuului sairaanhoitajien, fysioterapeuttien ja psykologien luentoja ja/tai ryhmäkeskusteluja, rentoutusta, henkilökohtaista liikuntaohjausta, itsehypnoosia ja Alexander-tekniikka sessioita. (Fisher 1988; STAT 2015c.)
Terveyskeskustason kroonisen kivun hoitamisesta oleva uudempi tutkimusnäyttö viittaa vaikuttavuuteen moniammatillisessa kuntoutuksessa. Erityisesti itsehoito ohjelmista, kuntoutujan kanssa yhteistyössä tehdystä hoidosta (collaborative care), kognitiivis-behavioraalisesta lähestymistavasta ja Alexander-tekniikasta ovat osoittaneet vaikuttavuutta ja kahdesta viimeisestä on myös kustannustehokkuus näyttöä. (Smith –Torrance 2011.)
Selkäkivusta on arvioitu syntyvän Englannin terveydenhuollolle (NHS) suoria kustannuksia 480 miljoonaa puntaa vuodessa ja sen lisäksi NHS:n ulkopuolisia menoja olisi 197 miljoonaa puntaa vuodessa. Kun Alexander-tekniikan todettiin 2008 vaikuttavan alaselkäkipuun, joka kattaa suuren osan selkäkivuista, selvitettiin AT:n potentiaalisia vaikutuksia julkisen terveydenhuollon kuluihin. Tutkimuksessa käytettiin neljää validoitua kyselylomaketta (Brief Pain Inventory, the EQ-5D, MYMOP, Client Service Resource Inventory). Kyselyt toteutettiin alkukartoituksen lisäksi 6vko, 3kk ja 6kk kohdilla ja tulokset analysoi itsenäinen tilastotietieteilijä. Eri ajankohtien tulokset suhteutettiin toisiinsa. Julkisen terveydenhuollon (NHS) kivunhallinta klinikan asiakkaiden kipu vähentyi Alexander-tekniikan avulla ja suhde kipuun myös muuttui, mikä johti myös joihinkin muutoksiin käyttäytymisessä. Näiden asiakkaiden kustannus julkiselle terveydenhuollolle kivun osalta vähentyi tämän seurauksena alle puoleen (keskimäärin 27,43£/vkoà11.68£/vko). Tällä voi olla tärkeitä vaikutuksia Alexander-tekniikan hyödyntämiseen kipuklinikoilla tulevaisuudessa. Tutkimuksiin osallistuneet AT-opettajat kokivat organisaatioon liittyviä hankaluuksia ja tutkimuksen kautta tulleet henkilöt olivat myös erityyppisiä kuin heidän aikaisemmat asiakkaansa eli tällaisen palvelun tarjoamisen suhteen on kehittämisen varaa myös opettajien puolelta. (McClean – Wye 2012.)
8. Niskakipu ja Alexander-tekniikka
Epäspesifiseen niskakipuun tutkittiin kolmen intervention vaikutusta 72 henkilöllä. Interventioina oli Alexander-tekniikka, paikallinen lämpöpakkaus ja ohjattu mielikuvaharjoittelu. Kaikkia interventioita annettiin viisi sessiota 45min ajan kerran viikon välein. Välittömämpiä vaikutuksia tutkittiin ensisijaisesti VAS kipujanalla ja toissijaisesti toimintakykyä, elämänlaatua, tyytyväisyyttä ja turvallisuutta. Kivun vähentyminen ei ollut tilastollisesti merkittävää Alexander-tekniikan ja lämpöpakkauksen välille (p-arvo=0.48). Alexander-tekniikka todettiin kuitenkin ohjattua mielikuvaharjoittelua paremmaksi (p-arvo=0.01). Alexander-tekniikka paransi fyysistä elämänlaatua tilastollisesti merkittävästi (p-arvo<0.05). Alexander-tekniikan koettiin lisäävän kehollista tietoisuutta ja hallintaa, rentouttavan ja stimuloivan mielialan vaihtumista. Tutkimuksessa esiintyi joillakin myös kivun ja lihasarkuuden pientä lisääntymistä. Johtopäätöksenä oli että Alexander-tekniikkaa ei voida tällä hetkellä suositella niskakipuun koska sillä ei saatu lämpöpakkausta parempaa vaikutusta. Jatkotutkimuksia tarvitaan, ennen kuin voidaan tehdä lopullisia johtopäätöksiä. (Lauche – Schuth – Schiwickert ym. 2015.)
Alexander-tekniikan opettajat Halvard Heggdal ja Julia Woodman ovat esittäneet kritiikkiä tutkimuksen suhteen. Tutkimuksen viisi Alexander-tekniikka ohjausta on katsottu liian lyhyeksi ajaksi sille että henkilö voisi riittävästi oppia tekniikan käyttämistä. Alexander-tekniikka oli määritetty tutkimuksessakin opetukselliseksi menetelmäksi joka tähtää parantamaan tietoisuutta aisti-informaatiosta ja muuttamaan liike- ja asentotottumuksia lisäämällä kinesteettistä kontrollia. ATEAM selkäkipututkimuksessa kuudella ohjauksella saatiin 41 % 24 kerran määrästä toimintakyvyn paranemisesta (Roland Morris score) ja 56 % kipupäivien vähentymisestä. Vaikutusten parantuminen aikaa myöten tukee näkemystä Alexander-tekniikan vaikutuksien syntymisestä oppimistapahtumana. ATEAM tutkimuksessa todettiin myös pidemmän (24krt) sarjan tuottaneen vuoden seurannassa lisääntyviä vaikutuksia joka edelleen vahvistaa menetelmän opetuksellista luonnetta. Kritiikkinä on näiden syiden takia esitetty myös viiden viikon lyhyempää tarkastelujaksoa. Tutkimus oli myös pienempi ja tutkimuksen laadusta ei ole takeita johtuen sen. Näistä johtuen on tarpeen odottaa ATLAS-tutkimuksen tuloksia jossa Alexander-tekniikan ja akupunktion vaikutuksia niskakipuun verrataan kontrolliryhmään. Tässä tutkimuksessa Alexander-tekniikka ohjauksia on 20 kertaa puolen tunnin mittaisina. ( Heggdal 2014; Woodman 2015.)
Alexander-tekniikasta on käynnistynyt laaja ATLAS tutkimus jossa selvitetään kahdenkymmenen 30min pituisen AT-ohjauksien ja kahdentoista 50min pituisten akupunktio hoitojen vaikutusta krooniseen niskakipuun. Tutkimus tulee olemaan satunnaistettu ja kontrolloitu (RCT) ja siihen osallistuu 500 tutkittavaa jotka jaetaan kolmeen ryhmään (AT, akupunktio ja pelkästään normaalihoito). Vaikutuksia mitataan kolmen, kuuden ja 12 kuukauden kohdilla ja mahdolliset haittavaikutukset raportoidaan myös. Tutkimus tuottaa näyttöä onko menetelmistä kliinistä hyötyä, arvioi niiden kustannustehokkuutta ja hyväksyttävyyttä sekä turvallisuutta. Mittarina on ensisijaisesti niskakipukyselyä (Northwick Park Neck Pain Questionnaire (NPQ)), mutta tuloksiin mahdollisesti vaikuttavia tekijöitä seurataan rinnalla myös muilla kyselyillä. (MacPherson – Tilabrook – Richmond ym. 2013.)
Kyseinen ATLAS niskakipututkimus julkaistiin 3.11.2015 ja sen mukaan sekä Akupunktio että Alexander-tekniikka merkittävästi vähentävät niskakipua ja parantavat toimintakykyä verrattuna tavanomaiseen hoitoon vuoden seurannassa. Vuoden seurannan kohdalla viimeisestä ohjauksesta/hoidosta oli kulunut noin seitsemän kuukautta, eli interventiot tapahtuivat viiden kuukauden jaksolla. Koehenkilöitä oli 517 ja heidän keskimääräinen epäspesifisen niskakivun kesto oli kuusi vuotta. Tutkimuksessa kummastakaan interventiosta ei katsottu syntyneen vakavia haittavaikutuksia. Keskimäärin Alexander-tekniikka ryhmässä ohjauksia otettiin 14 kertaa. Päämittari NPQ mukaan kipu vähentyi Alexander-tekniikka ryhmässä 31% lähtötilanteeseen nähden (32% Akupunktioryhmässä). Kipu oli lievempää interventioryhmissä kaikissa mittauksissa eli kolmen ja kuuden kuukauden kohdalla vuoden lisäksi. Molemmissa ryhmissä koehenkilöiden usko omaan kykyyn saavuttaa tavoite(minäpystyvyys/self-efficacy) parantui verrattuna tavanomaiseen hoitoon. Minäpystyvyydellä todettiin olevan korrelaatio kivun lieventymiseen ja se saattaa osittain selittää tulosten säilymisen pitkäkestoisesti. (MacPherson – Tilbrook – Richmond ym. 2015; STAT 2015e)
ATLAS tutkimus julkaistiin Annals of Internal Medicine julkaisussa jonka vaikuttavuuskerroin (impact factor) on ollut 2014 kaikista lääketieteen julkaisusta neljänneksi korkein (17.810) ja erikoistumisalan julkaisusta korkein (Annals of Internal Medicine 2015). Tulokset ovat siis todennäköisesti luotettavampia kuin ensimmäisen tutkimuksen jossa vaikutusta verrattiin lämpöhoitoon.
9. Selkäkipu ja Alexander-tekniikka
Alexander-tekniikka on ollut osana moniammatillisen kuntoutuksen tutkimusta kroonisesta selkäkivusta. 67 kuntoutettavaa osallistui neljän viikon ohjelmaan joka sisälsi selkäkoulua, psykologisia interventioita, akupunktiota, kiropraktiikkaa, kipuspesialistin neuvontaa ja Alexander-tekniikkaa. Alkuun kuntoutujilta selvitettiin sosiodemokraafinen tausta ja sairaushistoria. He myös kävivät läpi psykologisen arvioinnin perustuen kyselylomakkeisiin ja haastatteluun. Näillä alkukartoituksilla selvitettiin psykologisten tekijöiden vallitsevuutta, vaivasta saatua sekundaarista hyötyä ja persoonallisuus piirteitä. Kuntoutusjakson vaikuttavuutta selvitettiin sen päätyttyä ja kuuden kuukauden kuluttua. Tulosten suuruuden pohjalta henkilöt jaettiin kolmeen ryhmään. Merkittävää vähentymistä todettiin kivun asteessa ja tiheydessä sekä kipulääkkeiden määrässä ja nämä vaikutukset säilyivät kuuden kuukauden seurannassa. Tulokset jäivät huonoiksi kun taustalla oli seuraavia tekijöitä: Avioero, työttömyys, äskettäinen kirurgia, psykologisten tekijöiden ylivalta, diffuusit vaivat, sekundaarinen hyöty vaivasta ja persoonallisuus häiriöt. Tyydyttävä tulos saavutettiin kun psykologiset tekijät oli kohtalaisia, toimintakyky ja motivaatio oli hyvä ja henkilöllä oli perheen tuki. Johtopäätös oli että kroonisesta selkäkivusta kärsivät näyttävät hyötyvän kuvaillun kaltaisesta moniammatillisesta kuntoutuksesta ja tulokset säilyvät kuuden kuukauden ajan. Psykologiset tekijät vaikuttavat selvästi kuntoutustulokseen. (Elkayam - Ben Itzhak - Avrahami ym. 1996.)
Satunnaistettu ja kontrolloitu tutkimus Alexander-tekniikan vaikutuksista krooniseen epäspesifiseen alaselkäkipuuun on tehty 91 kipupoliklinikka potilaalla vuonna 1999, mutta tutkimusta ei ole julkaistu. Englannin Kendalin kaupungin sairaalan (Westmorland General Hospital) potilaista koottu ryhmä jaettiin kolmeen ryhmään. Kontrolliryhmänä oli vain tavanomaista hoitoa saaneet. Alexander-tekniikkaryhmäläiset saivat 20 henkilökohtaista ohjausta kymmenen viikon aikana. Kolmas ryhmä osallistui kerran viikossa 10vko:n ajan tukiryhmään jota veti sama henkilö joka teki Alexander-tekniikka ohjaukset ja tällä pyrittiin kontrolloimaan epäspesifisiä hoitovaikutuksia. Kymmenen viikon interventiojakson jälkeen Alexander-tekniikka ryhmässä oli alhaisimmat kipu ja toimintakykyhaitta pisteet ja tilastollisesti merkittäviä oli kaksi kolmesta kipumittaustuloksesta ja toimintakykytulos. Toimintakyky säilyi parempana kuuden kuukauden kohdalla verrattuna tavanomaiseen hoitoon (12kk tuloksia ei ole toimintakyvystä saatavilla). Kipua oli vähiten Alexander-tekniikka ryhmässä 6kk ja 12kk kohdalla, mutta ryhmien väliset erot eivät olleet tilastollisesti merkittäviä. (Vickers – Ledwith – Gibbens 1999; STAT 2015d.)
ASPEN- soveltuvuustutkimuksen mukaan Alexander-tekniikan ja ohjattujen fysioterapia harjoitteluiden vaikutusta selkäkipuisilla kannattaisi paremmin tutkia. Alustavien tulosten mukaan kymmenen Alexander-tekniikka ohjausta, 12 ohjattua fysioterapia harjoitusta tai niiden yhdistelmä toivat kontrolliryhmään verrattuna muutoksia. Alexander-tekniikka paransi proprioseptiikkaa kolmen kuukauden kohdalla ja kuuden kuukauden kohdalla oli parantunut multifidus lihaksen aktivoitumisen ajoitus sekä aktiivinen SLR-testi. Fysioterapiaharjoitus ryhmässä todettiin selänojentajalihasten voiman lisääntyminen kolmen kuukauden kohdalla ja kuuden kuukauden päästä multifidus lihas oli paksumpi ja sen kyky supistua oli parantunut. (Little – Stuart - Stokes ym. 2014.)
9.1 ATEAM tutkimus krooniseen alaselkäkipuun
British Medical Journal(BMJ) lehdessä 2008 julkaistu ATEAM tutkimuksen mukaan henkilökohtainen opetus Alexander-tekniikkaan koulutetulta opettajalta antaa pitkäkestoista hyötyä kroonisesta selkäkivusta kärsivälle. Tutkimus oli iso ja oletettavasti laadukas koska se hyväksyttiin BMJ:ssa julkaistavaksi, joten sen tulokset ovat todennäköisesti luotettavia. Vaikutuksia tutkittiin myös hieronnan ja liikuntareseptin suhteen. Tutkimushankkeen lähtökohtana oli arvioida menetelmien toimivuutta ja tutkimuksessa oli mukana myös kustannustehokkuus osuus. Mukana oli 64 yleislääkärin vastaanottoa ja 579 kroonisesta tai toistuvasta alaselkäkivusta kärsivää potilasta. Tutkittavat jaettiin kahdeksaan ryhmään satunnaisotannalla. (Little - Lewith - Webley 2008.)
Kuvio: Kipupäivät viimeisen neljän viikon aikana mitattuna tutkimuksen alussa, 3kk ja 12kk jälkeen (Little-Lewith-Webley ym.2008 )
Taulukko 1. ATEAM tutkimuksen ryhmät, tutkittavien määrä(n) ja vuoden seurantaan saatujen osuus prosenteissa (Little - Lewith - Webley 2008).
Kuusi hierontaa, liikuntaresepti hoitajan neuvonnalla, kuusi Alexander-tekniikka ohjausta ja 24 Alexander-tekniikka ohjausta auttoivat selkäkipuun ja toimintaan kolmen kuukauden aikavälillä. Kuudella Alexander-tekniikka ohjauksella saatiin vuoden seurannassa säilyneitä vaikutuksia ja 24 kerralla vaikutukset lisääntyivät. Tuloksia saatiin monella mittarilla varsinkin 24 Alexander-tekniikka ohjauksella. Sekä kuusi kertaa Alexander-tekniikka ohjausta että yleislääkärin liikuntaresepti aerobiseen liikuntaan lähihoitajan strukturoidulla käyttäytymisneuvonnalla (behavioral counselling) olivat myös vaikuttavia pitkäkestoisesti. Klassinen hieronta antoi lyhytaikaisempaa hyötyä. Kuudella Alexander-tekniikka ohjauksella yhdistettynä liikuntareseptiin saavutettiin merkittävä osa (72 %) pidemmästä 24 kerran Alexander-tekniikka sarjasta. Satunnaistamisesta johtuen tuloksien pitäisi päteä yleisemmin selkäkipupotilaisiin joilla on kroonista tai toistuvaa selkäkipua. Koska 3kk ja vuoden mittaustulokset olivat samansuuntaisia ja tilastollisesti merkittävien tulosten määrä oli korkea, on hyvin epätodennäköistä että tulokset johtuisivat sattumasta. Pitkäkestoinen vaikutuksen takia ei ole todennäköistä että tulokset olisivat syntyneet huomion ja kosketuksen tuottamasta epäspesifisestä plasebosta. Tutkimuksista tippuneiden ei todettu aiheuttavan vääristymää (bias) tuloksissa. Tutkittavien pitkäkestoinen kipu (79 % yli 90 päivää) ja muutosten vähyys kontrolliryhmässä viittaavat että tutkimuspopulaatio oli ensisijaisesti kroonisesta ja merkittävästi haitasta kärsiviä jotka eivät löydä nykyisestä terveydenhuolto järjestelmästä apua. Tutkimuksen ulkopuolelle jäi hyvin vaikeasta kivusta kärsivät koska kriteerinä oli kyky kävellä sadan metrin matka. (Little - Lewith - Webley 2008.)
Lääkärin antamaan liikuntareseptiin kuului mahdollisuus kolmeen sessioon lähihoitajan kanssa joiden tarkoitus oli auttaa tunnistamaan mahdollisia ongelmia, antaa tukea ja neuvontaa liittyen omaan käyttäytymiseen (behavioral counselling). Hieronta sessiot tapahtuivat kerran viikossa kuuden viikon aikana(1/vko x 6). Alexander-tekniikan kuusi ohjaus kertaa toteutettiin neljän viikon aikana (2/vko x 2 +1/vko x 2). Alexander-tekniikan 24 kerran sarja toteutettiin viiden kuukauden aikana(2/vko x6, 1/vko x 6, kahden viikon välein neljä kertaa = 22krt) jonka lisäksi oli kaksi tarkistuskertaa 7kk ja 9kk kohdilla. Liikuntareseptit annettiin kuusi viikkoa tutkimuksen aloituksesta, jolloin interventiot oli toteutettu hieronta ja AT 6krt ryhmissä ja puolet Alexander-tekniikka ohjauksista oli annettu 24 kerran ryhmässä. (Little - Lewith - Webley 2008.)
Mittauslomakkeet täytti kolmen kuukauden kohdalla 469 (81%) ja vuoden kohdalla 463 (80%) osallistujaa. Kyselyt postitettiin ennen tutkimusta, kolmen kuukauden ja vuoden jälkeen. Kyselyt postitettiin kahdesti, ja jos vastauksia ei saatu, otettiin yhteyttä puhelimitse ja tulokset kyseltiin pienimuotoisemmin (Roland disability, kipupäivät, Von Korff, terveysmuutos). Tutkimusryhmät oli sokkoutettu tulosdatan suhteen. Lopulliseen analyysiin ei vaikuttanut RMDQ-pisteet, koulutuksen tai työllisyyden huomioiminen, eikä mitään merkittäviä klusteri-efektejä vastaanottojen, opettajien tai terapeuttien välillä löydetty. Tutkimuspopulaatiolla oli pääsääntöisesti kroonista kipua ja keskimäärin 243 (keskihajonta 131) kipupäivää edeltävänä vuonna. Osallistujista 79 % raportoi vähintään 90 kipupäivää edeltävältä vuodelta. (Little - Lewith - Webley 2008.)
Tärkeimpinä mittareina käytettiin toimintojen määrää joita kipu haittasi (Roland disability score RMDQ) ja kipupäivien määrää. RMDQ-kyselyn suomenkielinen versio löytyy liitteestä 1. Kipupäivät viimeisen neljän viikon eroaa yleisemmin mitatusta kivun intensiteetistä (VAS, visual analogic scale). Sekundaarisia mittareita oli elämän laatu (SF-36), kipu ja toimintakyky (Von Korff scale), kivun hankaluus (Deyo troublesomeness), liikkumisen pelko (fear-avoidance beliefs questionnaire - FABQ) ja terveyden muutos (health transition). Muita mittareita oli selän terveys (back health scale) jossa esitettiin toteamuksia joihin vastaajat ottivat kantaa 0-7 asteikolla (0= voimakkaasti samaa mieltä, 7= voimakkaasti eri mieltä). Toteamukset olivat: Terveyteni on parantunut, voin paremmin, minulla on vähemmän selkäkipua, pystyn olemaan aktiivisempi. Samalla tavoin otettiin kantaa kuuteen väittämään mahdollistamisen teemasta (modified enablement instrument). Toteamukset olivat: Selviydyn paremmin elämässä, ymmärrän paremmin (selkä)ongelmaani paremmin, pärjään paremmin (selkä)ongelmani kanssa, kykenen paremmin ylläpitämään terveyttäni, olen luottavaisempi/ toiveikkaampi/ itsevarmempi, pystyn auttamaan itseäni. (Little - Lewith - Webley 2008.)
Kolmen kuukauden kohdalla kontrolliryhmässä ei ollut juuri tapahtunut muutosta. Kontrolliryhmään verrattuna kaikissa interventioryhmissä tapahtui merkittäviä muutoksia toimintakyvyssä (Roland disability score) ja kipupäivien määrässä. Liikunta laski Roland pisteitä myös 17 %, mutta ei vähentänyt kipupäiviä ollenkaan.Hieronta taas vähensi kipupäiviä 33 %, mutta ei parantanut toimintakykyä. Liikunta ja Alexander-tekniikan opetus, mutta ei hieronta, säilyttivät vaikuttavuutensa toimintakyvyssä (Roland disability score) vuoden seurannassa. Kuusi Alexander-tekniikan ohjauskertaa paransi toimintakykyä 17 % ja vähensi kipupäiviä 48 %. Alexander-tekniikan 24 ohjauskerran vaikutus suurentui vuoden kohdalla verrattuna 3kk tuloksiin. Toimintakyvyn haitat (Roland disability) olivat vähentyneet 42 % verrattuna kontrolliryhmään. Kipupäivissä oli 86 % lasku verrattuna kontrolliryhmään. 24 kerran ryhmässä tulokset olivat samanlaiset liikunnan kanssa tai ilman sitä. Kuusi Alexander-tekniikka ohjausta ja sen jälkeinen liikuntaresepti antoi 72 % vaikutuksista jotka syntyi 24 kerralla. Useissa muissa mittauksissa todettiin merkittäviä muutoksia 24krt Alexander-tekniikka ryhmässä ja samanlaisia mutta pienempiä muutoksia kuuden Alexander-tekniikka ohjauksen ryhmässä. Hieronnalla ei todettu yhtä laaja-alaisesti muita muutoksia, mutta selänterveydessä, mahdollistamisessa ja yleisessä tyytyväisyydessä tapahtui parannuksia. (Little - Lewith - Webley 2008.)
RMDQ-pisteillä arvioituna toimintakyky parantui. Kontrolliryhmän keskiarvoon 8.1 nähden vähentyi arvo hierontaryhmässä −0.58 (95% confidence interval −1.94 to 0.77), kuudella AT ohjauksella −1.40 ( −2.77 to −0.03) , 24 AT ohjauskerralla −3.4 (−4.76 to −2.03), ja liikunnalla −1.29( −2.25 to −0.34). Kuusi AT ohjausta yhdistettynä liikuntareseptiin (RMDQ −2.98) saavutti 72% tuloksista mitkä syntyi 24 opetuskerralla ilman liikuntaa (RMDQ −4.14) Kipupäivien määrä viimeisen neljän viikon aikana oli kontrolliryhmässä 21. Siihen nähden kipupäiviä oli interventio ryhmissä vähemmän seuraavasti: hieronta -7, kuusi AT ohjausta -10, kaksikymmentäneljä AT ohjausta -18. Merkittäviä haittoja ei raportoitu. (Little - Lewith - Webley 2008.)
Lue enemmän ATEAM tutkimusten tulosten merkityksestä.
9.2 ATEAM lisätutkimukset kustannustehokkuudesta ja osallistujien kokemuksista
Erillinen kustannustehokkuus tutkimus ATEAM pohjalta toteaa että liikuntaresepti ja kuusi AT ohjausta yksistään olivat molemmat 85 % todennäköisyydellä kustannustehokkaita arvioituna quality-adjusted life-year (QALY, yli 20.000GBP arvoilla) mittarilla. AT antoi kuitenkin laaja-alaisempia vaikutuksia kuin liikuntaresepti. Kuuden AT ohjauksen ja liikuntareseptin yhdistelmä oli tutkituista asioista kaikkein kustannustehokkain vaihtoehto. (Hollinghurst – Sharp – Ballard ym. 2008.)
ATEAM tutkimuksessa mukana olleiden kokemuksia selvitettiin kyselytutkimuksella. Alexander-tekniikan koettiin auttavan paremmin selviytymään selkäkivusta kuin hieronnan. Liikunnan suhteen raportoitiin monia esteitä, kun AT koettiin järkeenkäyväksi menetelmäksi ja koska sitä saattoi harjoittaa tavallisten arkiaskareidenkin yhteydessä tai rentoutuessa ei sen käyttämisen suhteen raportoitu juurikaan esteitä. Sitoutuminen tutkimuksessa todettiin hyväksi Alexander-tekniikan suhteen, mikä viittaa että henkilöt kokivat saavansa siitä hyötyä. Opettajilta saatu henkilökohtainen ohjaus ja tuki koettiin myös positiivisesti. Suurin osa koki siis AT:n tehokkaaksi ja sen käyttäminen vaikutti olevan liikuntareseptin noudattamista parempaa. AT:n parempi hyväksyminen liitettiin ymmärrettävyyteen, sosiaaliseen tukeen ja parempaan soveltuvuuteen henkilöiden oireisiin ja elämäntapaan. (Yardley – Dennison - Coker ym. 2010.)
10. Polvikipu kuluman yhteydessä ja AT
Alexander-tekniikan potentiaaliset hyödyt näyttöönperustuvan tutkimustiedon valossa lisääntyi taas ja nyt listaan tuli mukaan polvikipu nivelkulumasta kärsivillä. Kipu vähäntyi 56% ja tulos säilyi 15kk seurannassa. Varsinkin pitkäkestoinen(vuosi tai enemmän) vaikutus on tuki-ja liikuntaelimistön hoidoissa harvinaisempaa ja tulokset ovat useammin lyhytkestoisempia. Alexander-tekniikan on aikaisemmin todettu auttavan myös krooniseen alaselkäkipuun jossa tulokset säilyivät tai jopa lisääntyivät vuoden seurannassa. Tälläinen on oman ymmärrykseni mukaan ainutlaatuisempaa tutkimustiedon valossa ja jos useammat tutkimukset vielä vahvistaisivat nämä tulokset uskoisin että se olisi iso juttu. Opinnäytteenä fysioterapiassa keräsin yhteen tutkimukset Alexander-tekniikasta ja koitin saada käsitystä kuinka alaselkäkipu tutkimukset suhteutuvat näyttöön perustuviin hoitomuotoihin ja mielestäni tulokset ovat erittäin lupaavia.
Results
Following AT instruction the mean WOMAC pain score reduced by 56 % from 9.6 to 4.2 (P < 0.01) and this reduction was maintained at 15 month follow up. There was a clear decrease in medial co-contraction at the end of the intervention, towards the levels observed in the healthy control group, both during a pre-contact phase of gait (p < 0.05) and during early stance (p < 0.01). However, no changes in pain-anticipatory brain activity were observed. Interestingly, decreases in WOMAC pain were associated with reductions in medial co-contraction during the pre-contact phase of gait.
Conclusions
This is the first study to investigate the potential effectiveness of an intervention aimed at increasing awareness of muscle behaviour in the clinical management of knee osteoarthritis. These data suggest a complex relationship between muscle contraction, joint loading and pain and support the idea that excessive muscle co-contraction may be a maladaptive response in this patient group. Furthermore, these data provide evidence that, if the activation of certain muscles can be reduced during gait, this may lead to positive long-term clinical outcomes. This finding challenges clinical management models of knee osteoarthritis which focus primarily on muscle strengthening.
http://bmcmusculoskeletdisord.biomedcentral.com/articles/10.1186/s12891-016-1209-2
