Miten ohjataan reflektoimaan harjoitteen tai toiminnan jälkeen?

Kari Hyvärinen, terveysalan lehtori

Refletio on kuin peili, joka heijastaa takaisin tapahtunutta, usein entistä parempana ja jalostetummassa muodossa.

Reflektoiminen rauhoittaa ryhmää, tarjoaa ohjaajalle tietoa ryhmästä ja antaa kaikille luvan siirtyä eteenpäin!

Miksi reflektoida ryhmässä tapahtunutta?

Reflektiolla on väliä niin nuorelle itselleen kuin ohjaajalle. Ohjaajan on hyvä saada palautetta ja tietoa siitä, miten ryhmän kanssa onnistuttiin tällä kertaa. Reflektoiminen saattaa edellisen toiminnon päätökseen, vie asioita eteenpäin ja antaa tilaa uudelle. Nuoren näkökulmasta: Yhteinen toimiminen, harjoite tai muu tapahtuma saattaa herättää ihmisissä tunteita ja välittömiä ajatuksia, jotka on hyvä käydä läpi, jotta mieli on valmis vastaanottamaan uutta. Ääneen ajatteleminen muiden kanssa, heijastava kuuntelu ja vastavuoroisuus lisäävät hyvän olon tunnetta ja osallisuutta, mikä kasvattaa tunneälyä: Miksi tunnen näin? Minun tuntemuksillani on väliä ryhmässä!

Reflektio myös rauhoittaa ja vakauttaa ryhmää esimerkiksi intensiivisen harjoitteen tai tunteita nostattaneen tilanteen jälkeen.

Toimiva ja tavoitteellinen työpajatyöskentely vaatii tapahtuneen refletioimista työpajan jälkeen ja lyhyesti jokaisen harjoitteen jälkeen – jotta seuraava voi alkaa turvallisesti. Silloin kun nuorten (tai kenen ihmisen tahansa) kanssa vain puuhataan tukka putkella (vrt. liikuntakerho) eikä pysähdytä puhumaan yhdessä siitä, mitä tässä ja nyt tapahtui, on työpaja lähinnä temppurata, jossa on hetken hauskaa mutta mitään muuta se ei annakaan.

Mitä reflektointi on?

Reflektointi on esimerkiksi yhdessä tehtyjen asioiden tai nuoren kanssa käydyn keskustelun purkamista ja läpikäyntiä. Lyhyesti: Mitä koin tässä tilanteessa? – Mitä opin tässä itsestäni, muista, tunteistani, taidoistani... Jokainen ohjaaja varmastikin reflektoi ja miettii tapahtuneita asioita yksin kotimatkalla tai työkaverin kanssa työpajan aikana mikrotauoilla. Mutta silloin, kun asiat käydään läpi yhdessä sillä porukalla, jonka kanssa on toimittu, saadaan heidät sitoutumaan tekemiseen ja ryhmään. Samalla saadaan tietoa siitä, mikä työpajassa oikeasti toimii ja mitä pitää muuttaa.

Mikä tahansa jutustelu ei ole rakentavaa ja tavoitteellista reflektointia. Reflektiolla on tavoite: "Mitä uutta opimme?" "Oliko tämä harjoite mielestänne hyvä ja toimiva?" "Mitä voisimme tehdä toisin?" Reflektiolla on loppu! Ei ole tarpeen jäädä vellomaan asian käsittelyyn pitempään.

Helppoja keinoja

Kyselykierros, nopea ja demokraattinen. Jos ryhmä on uusi tai hiljainen, voi ohjaaja itse aloittaa: "Minusta näytti siltä, että tämä sai teidät innostumaan, mietteliäiksi tms." Ohjaaja voi antaa mallin, rohkaista ihmisiä puhumaan ja tarvittaessa rajata keskustelua.

Joitakin pitää rajata, toisia rohkaista: Kaikille mukana olleille annetaan tasavertainen mahdollisuus saada äänensä kuuluville. Joskus puheliaimpia ihmisiä joudutaan rajaamaan: "Kiitos, mielipiteesi on tärkeä, mutta meidän on mentävä eteenpäin." Ujoimmat ja hiljaisemmat eivät saa sanottua juuri mitään – suhtaudutaan vaikenemiseen yhtä kunnioitavasti kuin jonkun toisen hienosti muotoiltuun lausuntoon – ei ohiteta hiljaisia, vaan tarjotaan heille joka kerran mahdollisuus. Viestisi tuppisuille on: On tärkeää, että olit kanssamme läsnä myös harjoitteen jälkeen.

Riitely ei ole dialogia, eikä tunteenpurkaukset rakentavaa reflektointia. Joskus samassa tilassa monta monologia puhuu ääneen, kun tunteet käyvät kuumina. Ohjaaja voi rauhoittaa tilanteen asettamalla rajat reflektiolle: "Hei, nyt otetaan lyhyt kierros, jossa jokainen saa sanoa vuorollaan yhden asian – sitten vuoro seuraavalle.".Kun kierros on ohitse, tunteetkin usein jo rauhoittuvat, koska jokainen on saanut tasavertaisen mahdollisuuden tulla kuulluksi ryhmässä – eikä kukaan tullut nolatuksi ryhmän edessä!

Jos harjoite menee eri tavalla kuin suunniteltiin tai peräti pieleen – reflektoikaa se paremmaksi yhdessä!

Erityisesti silloin, kun jokin harjoite ei mene ihan putkeen tai ohjaaja kokee epäonnistuneensa, voidaan yhdessä reflektoimalla pelastaa koko paketti – ja yltää jopa vielä parempaan: "Tämän harjoitteen tarkoitus oli saada porukka puhumaan lomasuunnitelmista – minusta tuntui, että aihe ei oikein sytyttänyt, mitä teidän mielestänne äsken tapahtui?"

Jos joku ryhmästä on käyttäytynyt huonosti tai toiminta on aiheuttanut tunnereaktion nuoressa (tai ohjaajassa), on tärkeää, ettei tätä nolata kaikkien edessä. Huonosti hoidettu tai reflektoimatta jäänyt ikävä tilanne voi rikkoa luottamuksen: "Uskallanko tulla enää seuraavalla kerralla...?"

Ääneen reflektoiminen opettaa tärkeitä tunnetaitoja: "Kuten huomasitte, tämä sai minut liikuttumaan." Tunteiden näyttäminen on inhimillistä toimintaa, mutta tunteet eivät saa viedä mukanaan. Reflektio mahdollistaa hallitsemattoman tunnereaktion päättämisen turvallisesti ja ilman, että kenenkään tarvitsee kokea tilannetta kiusalliseksi.

Miten käsitellä vaikeilta tuntuvia tilanteita?

Yhdessä tehden porukka alkaa luottaa toisiinsa eri tahtisesti. Luottamusta ei voida lisätä väkisin; joku voi olla heti valtavan avoin kaikesta kaikille, joku varautuneempi ja kolmas taas puhetulvallaan tuntuu pitävän kaikki muut loitolla.

Sanoita ääneen kaikkia vaivaava asia, mutta säilytä reflektoinnissa aina positiivinen ja rakentava henki. Pieleen menneiden asioitten tai huonojen olosuhteiden ääneen valittaminen ei vie asioita eteenpäin. Päin vastoin; masentunut mieli voi kääntää kaiken ikävän ja kritiikin vääristyneestä itseään vastaan.

Reflektio eri kulttuureissa – mitä tehdä jos joku ei halua puhua?

Suomessa ja pohjoismaissa on kasvettu luottamuksen kulttuurissa. Vaikka suomalaisia pidetään usein tuppisuina, niin täälläkin ihmiset melko avoimesti ja rehellisesti (joskin lyhyesti) kertovat mielipiteensä. Myös ikävistä ja aroista asioista, kuten esimerkiksi kotona olevista ristiriidoista tai yhteiskunnan epäkohdista, saa täällä puhua. Tämä ei ole itsestään selvyys suurimmalle osalle maailman ihmisistä.

Paha mieli ja mielensä pahoittaminen näkyy suomalaisilla niin sanotusti naamasta! Monessa muussa kulttuurissa tämä olisi kuitenkin huonoa käytöstä ja huonotuulisuuden näyttäminen koetaan toista ihmistä loukkaavaksi – samoin ikävistä asioista puhuminen. Intiimiasioihin ja jopa seurusteluun liittyvät asiat voivat olla tabu, josta ei puhuta (esim. romaneilla). Joissakin maahanmuuttajakulttuureissa perheen ongelmista ja esim. masennuksesta puhumisen koetaan olevan epäkunnioittavaa käytöstä: "En voi kokea masennusta, koska vanhempani ovat tehneet niin kovasti töitä eteeni."

Henkilökohtaisten tai arkojen asioiden puhuminen ryhmässä voi olla vaikeaa kenelle tahansa. Ohjaaja – varaa mahdollisuus kahdenkeskiseen reflektioon, jos huomaat, että joku ei saa sanaa suustaan ryhmässä, vaikka haluaisi puhua!

Voiko reflektointi mennä pieleen?

Lähtökohtaisesti ei – ellei reflektoiminen muutu kuulusteluksi tai joku tahallaan sabotoi tilannetta. Silloin, kun ihminen kokee tilanteen liian tukalaksi, ei hän kykene tasavertaiseen reflektointiin. Voi myös käydä niin, ettei hän enää halua tulla mukaan seuraavalla kerralla. Reflektioon ei voida pakottaa. Jos joku vaikenee, on sekin arvokas mielipide – hiljaisuuden salliminen osoittaa kunnioitusta vaikenevaa kohtaan. Näin rakennetaan uuttaa luottamusta ihmiseen, joka mahdollisesti seuraavalla kerralla uskaltaa olla enemmän mukana tai ilmaista itseään itselleen sopivalla tavalla. Myös luottamus koko ryhmän sisällä kasvaa, kun muutkin huomaavat, että täällä saa puhua tai olla mukana eikä ketään syrjitä tai tuomita sanomisiensa tai hiljaisuuden takia.

Jos tilanne menee eri tavalla tai kuin ohjaaja oli suunnitellut, voi senkin sanoa ääneen: "Tämä, mitä suunnittelin, ei nyt oikein toiminut – olisiko ehdotuksia?" Pelastus usein yllättäen tulee ryhmän jäseniltä. Samalla opitaan ongelmanratkaisutaitoja.

Syrjäytymisvaarassa oleva nuori herättää ympäristössä monenlaisia tunteita – tämä hämmentää nuoren minäkuvaa entisestään. Nuori kantaa stigmaa harteillaan, ja sen taakan alta voi uupuneena olla vaikeaa nousta voittajana.

Reflektoimalla nuori saa oman äänensä kuuluviin ryhmässä oppien samalla uutta, positiivista tapaa ajatella itsestään ja ympäristöstään. Osallistuminen tasavertaisena ja kuulluksi tuleminen lisäävät nuoren voimavaroja.

Lähteitä

Erätaukomenetelmä: Sitra.

Mönkkönen, K. 2007. Vuorovaikutus, dialoginen asiakastyö. Helsinki: Edita Publishing Oy.

Väisänen, L. ym. 2009: Sana työssä – Vuorovaikutus ammattitaitona. Helsinki: Kirjapaja.