NUORTEN OHJAUS

Tämä osio antaa välineitä ohjaajalle nuorten kanssa tehtävään työskentelyyn. Mallissa edetään neljän vaiheen kautta. Kuhunkin vaiheeseen on koottu tavoitteita tukevia toiminnallisia esimerkkiharjoitteita.

Marianne Sipilä, terveysalan lehtori & Jouni Piekkari, sosiaalialan lehtori

Nuorten ohjaamisen lähtökohtana on elämänlaadun ja hyvinvoinnin lisääminen. Tavoitteena on nuoren omaehtoisuus ja toisaalta kaikkien perus- ja kohdennettujen palveluiden helppo saavutettavuus. PEILI-hankkeeseen osallistuvien nuorten elämäntilanteet vaihtelevat. Jollakin voi olla opiskelupaikka, mutta jokin "jumi" estää sen toiminnan; toiselta nuorelta suunta elämälle voi puuttua kokonaan. PEILI-sovelluksen ja -toimintamallin avulla vastaamme nuorten nostamiin haasteisiin tai aihealueisiin.

Nuoren kohtaaminen on kiireettömyyden sietämistä, asioiden dialogista perustelemista, tukemista ja neuvoja: uskallusta pysähtyä, kuulla ja sietää epävarmuutta sekä rohkeutta löytää arjesta positiivisuutta . Tämän ryhmätoimintamallin avulla etsitään ratkaisuja, joka perustuvat kestävään yhteisöllisyyteen, ryhmään osallistuvien nuorten omien voimavarojen näkyväksi tekemiseen , ihmisten ja ympäristön kunnioittamiseen sekä kolmeen ihmisen onnellisuuteen myötävaikuttavaan tekijään: yhteenkuuluvuuteen, kyvykkyyden kokemukseen ja hyväntekemisen tunteeseen.

Pajoissa nuoret joutuvat kohtaamaan itsensä vertaistensa kautta armollisesti ja hyväksyen. Yhteiskunnallisia vaatimuksia pudotetaan realistisille tasoille. Niitä pilkotaan tavoitteiksi, jotka tuntuvat mahdollisilta tavoittaa. Nuoret oivaltavat, ettei elämä kulje luotisuoraan. Suunnitelluilta poluilta saa poiketa ja niissä saa ottaa taka-askelia tai vaihtaa täysin suuntaa. Silti elämässä mennään eteenpäin, jokainen sillä tahdilla, joka on hänelle sopiva.

Ryhmätoiminnan tavoitteet:

  • Tukea nuorta suunnittelemaan omaa tulevaisuutta tai auttaa suunnittelemaan ja toteuttamiseen ryhtymisessä

  • Auttaa nuorta tunnistamaan omia vahvuuksia, taitoja ja osaamista sekä ratkaisemaan suunnitelmien toteutumista estäviä tekijöitä

  • Tukea nuorta opiskelu- ja urasuunnitelmissa

  • Vahvistaa työelämässä tarvittavia vuorovaikutus- ja tunnetaitoja

  • Tarjota turvallinen kokemuksia jakava ja tavoitteisiin kannustava vertaisryhmä.