Tikkurilan Pelitalo Respawn

Tikkurilan Pelitalon syntytaru

Pelitaloa Tikkurilaan on puuhattu jo vuodesta 2016, jolloin ensimmäiset suunnitelmat talolle ja sen toiminnalle on tehtiin silloisen vastaavan, Jouni Silventoisen, toimesta. Alkuperäisenä ajatuksena oli tarjota ensimmäisenä nuorisotilana Vantaalla nuorille maksuton ja turvallinen ympäristö harrastaa pelaamista.

Aluksi toimintaa kehitettiin ja suunniteltiin vain paperilla, mutta vuonna 2017 tarvittavat resurssit löytyivät ja ensimmäiset hankinnat tehtiin: taloon hankittiin 11 pelitietokonetta ja niiden kylkeen tarvittavat välineet, kuten pöydät, tuolit ja muut. Tikkurilan Nuorisotilan muuttaessa Neilikkatien pajatalosta nuorten monitoimitila Liitoon saatiin pelitalolle vihdoin omat tilat, johon tuliterät koneet ja välineet sijoitettiin.

Liidossa pelitalo kuoriutui vähitellen paketeista ja kuplamuoveista monien työntekijöiden ja vapaehtoisten voimin nykyiseen muotoonsa. Alkuperäinen ajatus maksuttomasta ja turvallisesta peliympäristöstä nuorille on kuitenkin säilynyt. Nuoret ovat löytäneet paikalle ja tila herännyt eloon.

Tilat ja laitteet ovat siis valmiina. Nuoriakin talossa käy pelaamassa. Seuraavan kappaleen tarinassa aloitatkin sinä, joka luet tätä. Tässä osiossa voit tutustua Respawniin fyysiseen toimintaympäristöön sekä siihen miten ohjaamista toteutetaan siellä.

Tässä osiossa käsitellään

Toimintaympäristö

Miltä pelitalo näyttää? Mitä välineitä pelitalossa on? Entäpä aineettomampi toimintaympäristö; minkälaiset ajatukset ohjaavat toimintaa pelitalossa?

Ohjaaminen ja säännöt

Miten nuorisotyö taipuu pelitoimintaan? Miten pelitoimintaa ohjataan?Osiossa tehdään tiivistetty katsaus siihen miten pelitaloa ajetaan ohjaajan näkökulmasta käytännössä. Sivulta löytyy myös pelitalon sääntötaulu.

Pelikirjasto

Pelikirjastoon on koottu lyhyet esittelyt peleistä, jotka pelitalossa ovat pelattavissa. Esittelyjen lisäksi kunkin pelin kohdalla on linkkiä kehittäjän sivustoille ja kanaville, jos johonkin tiettyy peliin haluaa tutustua.

Pelitalon viikkorakenne

Milloinkas ne lanit nyt olikaan? Entä se Minecraft -kerho? Täältä voit nopeasti tarkistaa mitä pelitalossa tapahtuu minäkin päivänä.

Viikkorakenne koskee kesää 2019, toiminnan määrä ja muodot voivat vaihdella. Osion tarkoituksena on havainnollistaa, mitä kaikkea talossa oikeastaan tehdäänkään.