Pelikulttuurin monet muodot

Ihminen olentona on luova. Kuvallisen ilmaisun puolella tästä kertovat muun muassa luolamaalaukset ja muinaiset veistokset. Olemme aina kertoneet tarinoita, aluksi suullisesti ja sitten kirjoittamalla niitä ylös. Olemme huvittaneet ja sivistäneet esittävän taiteen kautta amfiteattereissa.

Pelikulttuurissa kanavia taitedeharrastuksen toteuttamiselle on monia. Kirjoittamisesta kiinnostuneet voivat kokea fanifiktion omakseen ja piirtäjät taasen fanitaiteen. Jos on oikein kätevä käsistään ja tykkää heittäytyä, voi perehtyminen cosplay-kulttuuriin olla paikallaan.

Fiktio yleisenä terminä kirjallisuudessa tarkoittaa fiktiivistä tekstiä. Fanifiktiota (eng. fanfic) tästä tulee kun kyse on fanien tuottamasta tekstistä, joka jotenkin pohjautuu heidän fanittamaansa lähdemateriaaliin. (Harviainen ym. 2013, 24.) Fanifiktiota kirjoitetaan monessa eri genreissä; on romanttista fanifiktiota, jossa suosikkipelihahmot seurustelevat tai synkempää fikkiä, jonka tarkoitus on avata lukijan kyynelkanavat. Osa fikeistä on lyhyitä ja pohdiskelevia oneshotteja, jotkut taasen innostuvat tutkimaan suosikkipelinsä maailmaa romaanipituisten jatkotarinoiden kautta. Aikana ennen internettiä fikkejä julkaistiin ja luettiin lähinnä fanzineistä eli fanilehdistä. Nykyään netissä on omat sivustonsa ja palvelunsa fikin lukemiseen ja jakamiseen - sekä yhteisönsä niille, jotka ovat aiheesta kiinnostuneet.

Fanitaide (eng. fan art) noudattaa pitkälti samoja periaatteita kuin fanifiktiokin, mutta termiä käytetään yleensä kuvaamaan kuvallisen ilmaisun (piirtäminen ja maalaaminen) kautta tuotettuja taideteoksia. Yhteinen piirre fanifiktiolle ja visuaalisille fanituotoksille on se, että niiden avulla harvemmin tavoitellaan taloudellista hyötyä. Fanitaide ja fanifiktio ovat sinänsä käsitteinä ja aktiviteetteina läheisiä, että niiden kuluttajien ja tuottajien ryhmät ovat pitkälti samoja. (Tossavainen 2018, 51-52.)

Cosplay, tuttavallisemmin cossaus tai suomeksi käännettynä pukuilu, tarkoittaa pelikulttuurin yhteydessä pelihahmoiksi pukeutumista. Pelkän pukeutumisen lisäksi cossaajat yleensä suunnittelevat ja valmistavat pukunsa ja proppinsa (miekat tai vastaavat) itse. Erilaisten pelitapahtumien tai conien yhteydessä järjestetään usein cosplay -kilpailuja, joihin voi osallistua valmistamalla puvun ja esiintymällä siinä pelihahmon maneereja ja persoonaa ilmentäen. (Harviainen ym. 2013, 24-25.) Cosplayta voi harrastaa kilpailullisesti, mutta iso osa faneista yleensä pukeutuu tapahtumiin vain pelkästään huvikseen (Tossavainen 2018, 56).

Multimediaa voidaan sinänsä pitää omana taiteenlajinaan, mutta pelikulttuurista puhuttaessa erilaiset pelivideot, machinimat, blogi ja vlogi kokonaisuudet on selkeyden vuoksi hyvä erottaa perinteisemmistä fanitaiteen muodoista.

Machinimat (sanoista 'machine' ja 'cinema') ovat videoita, joiden tekemiseen on käytetty pelin omaa moottoria ja 3D-malleja. Pelihahmoilla voidaan näytellä ja animoida erilaisia tilanteita, joita pelissä itsessään ei välttämättä tule eteen. Pelihahmoja voidaan käyttää erilaisten asioiden havainnollistamiseen tai avatarina sisällöntuottajalle, joka ei halua esiintyä omilla kasvoillaan. (Harviainen ym. 2013, 26.) Sinänsä machinimat voitaisiin määritellä fanitaiteeksi, sillä niiden tekemiseen tarvitaan luovuutta ja mielikuvitusta. Machinima ei kuitenkaan välttämättä vaadi tekijältään minkäänlaista kuvallista lahjakkuutta (modelit ja visuaalit saadaan pelimoottreista) eikä videoissa tarvitse olla järkevää käsikirjoitusta. Siksi ne voidaan mieltää enemmän välineeksi sisällön tuottamiselle, kuin kokonaan omaksi taidemuodokseen.

Muu audiovisuaalinen tuotanto pelikulttuurissa voi pitää sisällään esimerkiksi läpipeluuvideoita, editoituja pelimontageja, peliarvosteluja tai pelivideologgailua. Usein pelivideoissa videotaltionnin tavoitteena on tuoda muiden katseltavaksi erityisen hyviä pelisuorituksia tai hassuja ja omituisia sattumia peleistä. Pelkän pelaamisen kuvaaminen ja sen kommentointi videolle pelaamisen lomassa on sekin suosittua sisältöä. (Harviainen ym. 2013, 26.) Multimediasta kiinnostuneelle pelivideoiden tekeminen ja editointi tarjoaa monenlaista tekemistä ja haastetta. Usein editoinnissa täytyy hallita liikkuvan kuvan ja äänen muokkaamista ja leikkaamista, jotta sisällöstä tulee selkeä ja kiinnostava katsojille. Pelivideologgaaminen riippumatta aihepiireistä vaatii tietynlaista suunnitelmallisuutta, jos aiheita kommentoidaan syväluotaavammin voi käsikirjoituksenkin tekeminen videoon olla tarpeellista.

Linda Liukasta lainaten: koodaus on tulevaisuuden ensimmäinen vieras kieli tai lapsen ensimmäinen käsityötaito (Yle.fi 2016). Yleensä koodauksesta puhuttaessa herää mielikuva ohjelmistoalan ammattilaisista tai hakkereista. Nykyään koodausta voi opetella puhtaasti huvin ja urheilun vuoksi ilman sen suurempia intohimoja lähteä tekemään sitä työkseen. Ei ole epätavallista, että asian parissa puuhastellaan kotiprojekti-luontoisesti ja pienimuotoisesti, kuten elämää helpottavien miniohjelmien tai yksinkertaisten pelien saralla.

Jos valmiuksia ja taipumusta koodaamisen itseopiskeluun löytyy, voi sen alkeita (kuten mitä tahansa muutakin) nykyään opetella internetissä esimerkiksi YouTube -videoista. Työkaluja omien ohjelmien kirjoittamiseen ja pelien tekemiseen löytyy niitäkin netistä. Osa ohjelmista on ilmaisia ja osa maksullisia, joten harrastusta aloittaessa joutuu mahdollisesti sijoittamaan rahaa välineisiin.

Nuorten pelinkehitystä harrastuksena voidaan tukea nuorisotoimijoina vaikkapa pelinkehityskerhojen kautta. On kuitenkin hyvä tiedostaa, että kaikista ei tule ammattilaisia - toisaalta, harrastuksien kautta monet ovat löytäneet oman tulevan ammattinsa. (Tossavainen, T. 2018, 227.) Pelinkehityskerhon pitäminen nuorisotilalla vaatii aiheeseen perehtyneen ohjaajan, joka voi löytyä esimerkiksi nuorten itsensä parista (vertaisohjaaja) tai yhteistyökumppaniorganisaatiosta.