Renessanssityyli muuttui koristeelliseksi, raskaaksi ja mahtipontiseksi. Tätä etenkin rakennus- ja sisustustaiteessa näkyvää tyyliä kutsutaan barokiksi. Barokille oli tyypillistä runsas kaarevien muotojen käyttö sekä kaarien ja suorien rytmi ja kontrastit sekä kolmiulotteiset kuviot.

Barokkityylisille kirjoille oli ominaista vastakohtien käyttö. Samalla sivulla käytettiin sekä antikvaa että fraktuuraa kontrastin saavuttamiseksi. Nimiösivut runsaudessaan vaikuttivat usein liian ahtailta. Barokin kirjan sivun kokoa myös kasvatettiin, jotta runsas kuvitus pääsisi paremmin oikeuksiinsa. Kirjan kuvituksessa otettiin käyttöön kuparikaiverrus (syväpaino), joka sopi hyvin barokin koristeelliseen tyyliin antaen mahdollisuuden puupiirroksia hienomman viivan käyttöön.

Kirjapainotaito kehittyi etenkin varakkaassa, vapaamielisessä Hollannissa, josta puuttui tuohon aikaan niin tyypillinen sensuuri. Protestanttisia kirjanpainajia oli siirtynyt Ranskasta ja Flanderista (Belgiasta) Hollantiin. 1500-luvun lopulla siirtomaiden kulta rikastutti Euroopan porvaristoa ja kuningashuoneita.

Kirjojen kuvitus rikastui ja monipuolistui, mm. karttojen painaminen yleisyi. Karttojen pohjat painettiin kaiverretuin kuparipiirroslevyin. Loistelias väritys tehtiin käsityönä. Kirjojen kuvituksen suunnittelivat ajan tunnetuimmat taiteilijat kuten P.P.Rubens. Kaiverruksen suorittivat erityiset kuparipiirtäjät. Painomenetelmästä johtuen kuvasivut piti painaa erikseen. Kirjan tyylillinen yhtenäisyys kärsi kahden eri painomenetelmän käytöstä.

Barokin kirjainmuotojen pohjana olivat ranskalaiset renessanssiantiikvat, mutta vahvojen ja ohuiden viivojen kontrasti kasvoi. Hollantilaisen Anton Jansonin leikkaamassa antiikvassa korostuvat ohuet hiusviivat ja päätteet. Renessanssiantiikvan mallina olivat vielä käsinpiirretyt kirjaimet. 1600-luvun lopulla ranskalaiset tiedemiehet suunnittelivat aurinkokunigas Ludvig XIV:n toimeksiannosta ensimmäisen barokkiantiikvan, Romain du Roin, kuninkaallisen kirjaimiston, jonka muodot pohjautuivat puhtaasti matemaattiseen kaavaan, ja ne piirrettiin harpin ja viivaimen avulla. Tämä oli ensimmäinen konstruktiivinen antiikva, joka ei pohjannut käsin piirrettyyn kirjaimeen.

Englantilaiset kirjanpainajat ostivat yleensä kirjakkeensa Hollannista, kunnes William Caslon alkoi 1720-luvulla suunnitella ja valmistaa kirjaimistoja Englannissa. Caslonin kirjaimet perustuivat hollantilaiseen malliin, mutta kirjainten yksityiskohdat oli suunniteltu tarkasti siten, että kokonaisvaikutelma oli tasapainoinen ja luettavuus erinomaista. Caslonin kirjaimistot valtasivat pian Englannin ja Amerikan kirjapainot. Amerikan tunnetuin kirjanpainaja oli paremmin tiedemiehenä, filosofina ja valtiomiehenä tunnettu Benjamin Franklin.

Barokki oli myös sanomalehdistön nousuaikaa Euroopassa. Uutislehtiä ja lentolehtisiä oli tosin julkaistu jo 1400-1500 luvulla. Ensimmäiset sanomalehdet syntyivät 1600-luvun alussa: Ruotsissa vuonna 1645 ja Suomessa vuonna 1771. Lehtien sivun koko oli aluksi pieni ja tekstin käyttö muistutti kirjaa. Vasta 1700-luvulla lehdet alkoivat saada nykyiselle sanomalehdelle ominaista ilmettä. Lehdet ilmestyivät aluksi epäsäännöllisesti, mutta myöhemmin 1600-luvulla viikottain tai jopa useammin. Sanomalehdistön kehitystä vaikeutti valtiovallan sensuuri. Englannissa sanomalehtiä verotettiin sivumäärän mukaan, joten sivun koko kasvatettiin mahdollisimman suureksi, meille tuttuun sanomalehtikokoon.

Linssien hionta levisi Italiasta Hollantiin. Sillä elätti itsensä mm vapaamielinen filosofi Spinoza. Linssejä käytettiin kaukoputkissa ja mikroskoopeissa. Huyghens keksi porvariston huviksi taikalyhdyn, laterna magican, jolla voitiin projisoida lasilevylle maalattuja kuvia pimeän huoneen seinälle. Keksintöä voidaan pitää elokuvaesitysten edeltäjänä. Linssin avulla camera obscuraan saatiin lisää valoa, ja taiteilijat alkoivat käyttää sitä yhä useammin hyödykseen. Kameran käyttöä pidettiin ammattisalaisuutena, mutta esimerkiksi Vermeerin maalauksissa voidaan nähdä kameran luoma perspektiivi.

Matemaattisen täsmällisen barokkiantiikvan kehitti huippuunsa englantilainen John Baskerville 1700-luvun puolessa välissä, jolloin barokin tyylisuunta oli jo ohi mannermaalla. Hiusviivan ja vahvan viivan ero on korostettu kuten romain du roissa. Versaalien päätteet ovat vaakasuoria, mutta gemenoiden päätteet vielä hieman kaltevia ja päätteiden pylväiden liittymä hieman pyöristetty. Baskervillen kursiivissa on enemmän kalligraafista, kaunokirjoituksen vaikutusta. Baskervillen luoma kirjaimisto on edelleen käytössä ja siitä on valmistettu monia muunnoksia. Baskervillen painotuotteet valmistetettiin huolellisesti: hän kiinnitti huomiota mm. kirjaimien tasaukseen ja vältti ajalle ominaista ylenmääräistä koristelua. Baskervillen mielestä kirjan kauneus tulee kirjainmuodosta, sopusuhtaisesta ladonnasta ja painovärin ja paperin luomasta kontrastista. Barokkiantikvaa kutsutaan yleisemmin siirtymäkauden antiikvaksi, sillä se nähdään renessanssiantiikvan ja myöhemmän uusantiikvan välimuotona.

Ranskasta tuli muodin johtava suurvalta. Rokokoo -tyylisuunta alkoi Ranskassa 1720-luvulla. Nimensä tämä aika sai sanasta rocaille, joka tarkoittaa kivistä, simpukoista tms. valmistettua koristetta. Siro koristeellisuus onkin ominaista tälle lyhyelle ajanjaksolle. Rokokoo oli lähinnä muoti-, sisustus- ja koristetyyli. Toisin kuin barokissa ympäristö suunniteltiin nyt siroksi ja keveäksi. Koristemuodot olivat pehmeitä ja pyöreitä. Vaaleat pastellisävyt ja koristeaiheiden kultaus olivat muotia. Koristeaiheet saatiin luonnosta. Graafisessa tyylissä tapahtui kehitystä etenkin kirjojen kuvituksessa.

Kuparipiirrokset olivat yhä naturalistisempia. Kirjojen somistuksessa käytettiin vinjettejä, kehyksiä ja koristekuvioita. Rokokooajan huomattavin kirjainmuotoilija oli ranskalainen Pierre Simon Fournier. Hänen suunnittelemansa korukirjaimet heijastavat hyvin rokokoon henkeä. Hän julkaisi useita alan käsikirjoja ja kirjasinluetteloita (kuva Fournierin Manualen vinjettejä käsittelevä sivu). Kuuluisin on 'Manuel Typographique' joka käsittelee kirjakkeiden valmistusta, ladontaa, rivivälien ja tasauksen käyttöä sekä uutta typografista mittajärjestelmää.

Fournier loi ensimmäisen typografisen mittajärjestelmän, jossa perusyksikkönä on typografinen piste eli 0,35 mm. Myöhemmin vuonna 1879 Euroopassa Englantia ja Belgiaa lukuunottamatta otettiin käyttöön didot-järjestelmä, jossa pistekoko on 0,3759 mm. Englantilais-amerikkalaisessa mittajärjestelmässä piste on 0,352 mm. Nykyisin käytetään myös millimetrijärjestelmää. Aiemmin eri mittajärjestelmät tuottivat hankaluuksia kirjapainoille varsinkin ulkomaisissa tilaustöissä. Nykyisin tietokoneet ovat helpottaneet tilannetta: kone laskee kirjaimen koon halutun järjestelmän mukaan ilman että suunnittelijan tarvitsee asiaa sen kummemmin miettiä.