Ohjeita av-alan yhteisvalintaan

Haluatko av-alan opintoihin?

Opintopaikkoja on vähennetty, sillä työllistyminen joihinkin av-alan ammatteihin on rajallista. Parhaiten työpaikkoja on ollut multimedian ja valokuva-alan valinneilla. Nyt kuitenkin Kuvankäsittely ja Kuvanvalmistus on poistettu uudistettavasta av-viestinnän perustutkinnosta.

Monet opiskelijat epäonnistuvat yhteishaussa, koska eivät tiedä kuinka valintaprosessi toimii. Tärkeätä on perehtyä myös tulevien opintojen sisältöön jottei tulisi yllätyksiä, varsinkin nyt kun perustutkinnot uudistuu ja joitain ammatillisia opintokokonaisuuksia poistetaan ja uusia tulee tilalle. Jos esimerkiksi haluat opiskella Valokuvatuotantoon kuuluvaa kuvanvalmistusta tie saattaa olla mutkikas, sillä kyseistä opintokokonaisuutta ei enää löydy enää av-viestinnän perustutkinnosta.

Haku vaatii aina opintoneuvontaa. AV-viestinnän haussa on monta mahdollisuutta epäonnistua. Usein oppilaitoksien hakuprosessi on hakijoiden suuren määrän takia kaksivaiheinen, vaikka opetushallitus suositteleekin yksivaiheista valintaa. Valintakokeisiin voi kuulua ennakkotehtävät ja soveltuvuushaastattelu oppilaitoksessa. Vaikka lukisit seuraavat ohjeet huolellisesti, se ei merkitse, että haku onnistuu toivomallasi tavalla.

1.1 Ennakkotehtävät

Ennakkotehtävät av-alan valintaan saattaa olla saatavissa jo ennen valintakokeita. Selvitä oppilaitoksesta mistä ennakkotehtävät löytyy.

a) Lue oppilaitoksen antamat ohjeet ja valitse ennakkotehtävät av-alan suuntautumisopinnoista, jos niitä tarjotaan. Valintamahdollisuuksia suurimmissa oppilaitoksissa ovat esimerkiksi digimedian, liikkuvan kuvan, tapahtumatuotannon, uusmedian, valokuvatuotanon tai äänen suuntautumisopinnot.

b) Tee ennakkotehtävät huolella ja kirjalliset osuudet tietokoneella.

c) Muista aina täyttää yhteisvalintalomake verkossa, sillä ennakkotehtävien tekeminen ei takaa opiskelupaikkaa. Kutsu jatkohaastatteluun lähetetään vain yhteisvalinnassa valituille hakijoille postikirjeellä. Toimi kirjeessä annettujen ohjeiden mukaisesti. Palauta ennakkotehtävät koululle kirjekuoressa, kun olet ne tehnyt.

d) Muista käydä oppilaitoksen järjestämissä avoimien ovien päivissä. Kannattaa hyödyntää TET-jaksoja ja tutustua alaan työelämäjaksoilla.

1.2 Hakulomake

Täytä hakulomake osoitteessa www.haenyt.fi

Seuraavat kohdat pitää osata täyttää oikein

    • Kunta: Kunta, jonka alueella oppilaitos sijaitsee

    • Opintoala: Viestintä ja informaatiotieteet

    • Opetuspiste: Oppilaitoksen nimi

    • Koulutus: Audiovisuaalisen viestinnän perustutkinto

    • Tutkintonimike: Media-assistentti

1.3 Kutsut haastatteluun

Odota kusukirjettä valintakokeisiin. Jos kutsua ei tule voit kysyä peruutuspaikkoja elokuussa tai hakea seuraavana vuonna uudestaan.

1.4 Valintakokeet

Valintakokeet muodostuvat kolmesta tai neljästä eri osiosta ja niiden kokonaispistemäärä ratkaisee valinnan. Valintakokeisiin kuuluu ennakkotehtävien läpikäynti ja henkilökohtainen haastattelu. Haastattelussa arvioidaan kuinka motivoitunut olet opiskelemaan juuri av-alaa. Valintaan vaikuttaa elämäntilanne, koulumenestys ja harrastuneisuus. Ryhmätyötehtävässä arvioidaan tiimityötaitoja. Suomen kielen koe järjestetään niille joiden äidinkieli ei ole suomi

1.5 Valintojen tulokset

Valintojen tulokset julkaistaan kesäkuussa. Kaikille hakijoille lähetetään tieto postissa, lisäksi valittujen nimilistat julkistetaan oppilaitoksen ovessa.

1.6 Opiskelupaikan varmistus

Varmista paikkasi kesäkuun loppuun mennessä. Tarkemmat lisäohjeet saa hyväksymiskirjeessä. Jos et tule valituksi, voit tiedustella peruutuspaikkoja elokuussa tai hakea seuraavana vuonna uudestaan.

1.7 Joustavan haun kautta opiskelemaan

Jos hakijalla on alalle harrastuneisuutta, työkokemusta, erityislahjakkuutta tai muuta erityisen vankkaa näyttöä soveltuvuudesta alalle, tai terveydellinen syy, voi yhteishaussa käyttää joustavaa hakua. Valitse sähköisessä hakulomakkeessa joustavan haun vaihtoehto. Lähetä hakulomakkeen tuloste sekä kirjalliset perustelut oppilaitokseen. Toimi joustavan valinnan kautta hakiessasi tarkasti annettujen ohjeiden mukaisesti.

1.8 Miten valintapisteet muodostuvat

Valintakokeisiin kutsuttujen pisteet muodostuvat seuraavasti:

    • - Ensisijainen hakutoive

    • - Lisäpisteitä saa pk-päättöluokkalainen, kymppiluokan ja ammattikympin suorittajat

    • - Yleinen koulumenestys

    • - Painotettavat arvosanat

    • - Työkokemus - Ylioppilaille työkokemus

    • - Haastattelu ja ennakkotehtävät

1.9 Lisätietoja

www.koulutusnetti.fi/

Uudistettu tutkinto

< Av-koulutus >