Äidinkieltä ja kirjallisuutta opiskellaan seitsemännellä luokalla kolme tuntia viikossa. Vuoden aikana hiotaan kirjoittamisen taitoja ja perehdytään monenlaisiin tekstilajeihin - esimerkiksi novelliin, runoon, uutiseen ja haastatteluun. Lisäksi harjoitellaan tiedonhakua ja lähdekritiikkiä.
Äidinkielen ja kirjallisuuden sisällöissä on karkeasti ottaen viisi isoa kokonaisuutta: kirjoittaminen, puhuminen, kieli, media ja kirjallisuus. Käytännössä nämä kokonaisuudet eivät ole välttämättä keskenään samankokoisia. Lisäksi ne menevät välillä limittäin, niin että esimerkiksi kirjallisuutta luetaan pitkin vuotta eikä vain kirjallisuuskokonaisuuden aikana.