Harjoittelen asettamaan tavoitteita opiskelulleni.
Harjoittelen tiedon jäsentämistä ja ajatuksieni selittämistä.
Harjoittelen rakentavan palautteen antamista.
Otan osaa arviointiin.
Luon uusia ideoita.
Keksin uusia ratkaisuja ongelmiin.
Harjoittelen ottamaan huomioon muiden näkemykset.
Harjoittelen ideointia eri tavoin.
Harjoittelen keksimään kysymyksiä, mitkä vievät tutkimustani eteenpäin.
Harjoittelen soveltamaan taitojani ja tietojani erilaisissa tilanteissa.
Harjoittelen löytämään yhteyksiä oppimieni asioiden välille.
Osaan antaa yksinkertaisia komentoja ja ja kokeilla niiden toimivuutta yhdessä leikkien, opetuspelien tai robottien avulla.
Harjoittelen kuuntelemaan keskittyneesti.
Osallistun keskusteluihin.
Harjoittelen esittämään oman kantani.
Harjoittelen käyttämään oppiaineiden omaa sanastoa.
Yritän selittää tietoa omin sanoin.
Harjoittelen muistiinpanojen tekemistä.
Harjoittelen kirjoittamaan erilaisin tyylein.
Harjoittelen lukemaan erilaisia tekstejä.
Pyrin ymmärtämään lukemaani.
Harjoittelen tietoteknisiä perustaitoja.
Tunnistan epäluotettavan sivuston piirteitä ja vältän niiden käyttöä.
Osaan ilmaista itseäni kuvan, videon, äänen tai tekstin avulla.
Harjoittelen viestimään kunnioittavasti myös silloin, vaikka en olisi samaa mieltä.
Harjoittelen huolehtimaan itsestäni.
Harjoittelen ottamaan vastuuta koulutyöstäni ja -välineistä.
Harjoittelen rajaamaan ruudun ääressä käyttämääni aikaa.
Huolehdin hyvästä työskentelyasennosta.
Ymmärrän, että käyttäytymiselläni on vaikutusta muihin, ja otan toiset huomioon.
Harjoittelen ristiriitaisten tunteiden ja tilanteiden käsittelemistä
Harjoittelen käsittelemään pettymyksen ja epäonnistumisen tunteita.
Harjoittelen käyttäytymään kunnioittavasti erilaisissa tilanteissa.
Harjoittelen keskittymään eri tilanteissa.
Harjoittelen koulutyöni tekemistä siten, että voin olla työskentelystäni ylpeä (omistajuus, toimijuus).
Harjoittelen tunnistamaan vahvuuteni ja ne osa-alueet, joissa tarvitsen tukea.
Harjoittelen asettamaan tavoitteita opiskelulleni.
Harjoittelen ottamaan vastuuta oppimisestani.
Pyrin haastamaan itseäni.
En vertaa työtäni ja tuloksiani muiden töihin ja tuloksiin.
Sosiaaliset taidot
Yhteistyötaidot: Toisten kunnioittaminen - Yhteistyö - Ristiriitatilanteiden ratkaiseminen - Päätöksenteko ryhmässä - Erilaisten roolien hyväksyminen ryhmässä
Harjoittelen olemaan huomaavainen muita kohtaan.
Harjoittelen tekemään yhteistyötä parin kanssa ja erilaisissa ryhmissä, ja tekemään tarpeen tullen kompromisseja.
Harjoittelen olemaan rohkea, ja avoin uusille tilanteille.
Ymmärrän, että kaikki eivät ajattele samoin, ja kunnioitan sitä.
Pyydän tarvittaessa apua.
Tutkimustaidot
Harjoittelen luomaan suunnitelman tutkimukselleni.
Harjoittelen kysymysten kysymistä.
Harjoittelen tiedon etsimistä.
Osaan valita hakusanan ja syöttää sen hakukoneeseen.
Harjoittelen tekemään johtopäätöksiä tutkimaani perustuen.
Harjoittelen esittämään tutkimusteni tuloksia muille.
Harjoittelen lähteen merkitsemistä.
Tunnistan epäluotettavan sivuston piirteitä ja vältän niiden käyttöä.
Kunnioitan muiden yksityisyyttä ja jaan kuvia ja videoita toisista vain luvan kanssa.
En julkaise ilman lupaa kuvia, tekstiä tai muuta sisältöä, joka ei ole omaani.
Ymmärrän, että kaikki verkosta löytyvä tieto ei välttämättä ole totta.
Tutkin uusia digitaalisia ympäristöjä ja harjoittelen niissä toimimista.