Juomustusviikot 8.-10.1. ja 20.-23.1.

Verkkojen uittaminen jään alle

Että juomukset, eli talviverkot saadaan kalastamaan, täytyy ne ensin luonnollisesti saada jään alle. Siinä on oma hommansa ainakin, jos verrataan avovesikaudella tapahtuvaan verkkokalastukseen. Ensimmäisenä tehtävänä on valita kalastukseen sopiva paikka. Vettä paikassa tulisi olla mieluiten metrin verran enemmän kuin verkon korkeus. Tällä varmistetaan, että ne eivät pääse jäätymään yläpaulastaan jäähän kiinni. Meillä oli käytössä pääosin 1,8 metriä ja kolme metriä korkeita verkkoja.

Jotta päästään itse asiaan, eli sinne jään alle, niin täytyi jäähän kairata reikä. Kun tämä oli hoidettu, niin uitettiin ns. kokunaru uittolaudan avulla jään alle. Me laitoimme aina yhteen pötköön 60 metriä verkkoa. Käytännössä tämä tarkoitti kahta 30 metristä tai yhtä 60 metristä. Näin ollen uittolauta tuli saada uitettua reilun 60 metrin päähän avannosta. Uittolaudassa on mekaaninen systeemi, joka toimii siten, kun narusta nykäisee, niin lauta harppaa aina hiukan eteenpäin jään alla. Lauta kolisi sen verran jäätä vasten, että sen kulkua oli helppo seurata kohtalaisella tarkkuudella jään päältä. Meillä oli käytössä kuitenkin tutka, joka asennettiin lautaan. Tutkan avulla lauta löydettiin 20 cm tarkkuudella jään alta. Kun lauta oli paikannettu, kairattiin jäähän reikä hiukan laudan etupuolelle. Jään alta lauta saatiin pois ns. koukkarilla (reilun metrin mittainen keppi, jonka toisessa päässä oli pitkä kaareva rautalanka). Koukkarilla tavoitettiin uittolaudasta alaspäin lähtevä naru ja narusta uittolauta saatiin lopulta keinoteltua takaisin jäälle ja uittolaudan mukana tuli myös kokunarun toinen pää.

Näin siis kokunaru saatiin kulkemaan jään alta kahden avannon välillä, eli kokuavannolta (avannolta, jolta verkkojen kokeminen lopulta tapahtuisi) upotusavannolle. Kokuavannon täytyi olla riittävän iso, että verkkojen kokeminen onnistuisi siitä avannosta. Koululla oli 10 tuuman moottorikaira, jolla syntyi hetkessä riittävän iso avanto. Mikäli moottorikairaa ei olisi ollut, niin mahdollisuutena oli tehdä lähekkäin kolmion muodostelmaan kolme kuuden tuuman reikää ja hakata tuuralla jää rikki reikien väliltä tai käyttää jääsahaa.

Verkon uittaminen jään alle tapahtui kokunarulla, joka kulki jään alla avannolta avannolle. Tilanteesta riippuen verkko uitettiin jään alle upotusavannosta tai kokuavannosta käsin. Verkko laitettiin kiinni yläpaulasta kokunaruun kuitenkin siten, että verkon ja kokunarun väliin tuli reilun metrin pätkä uppoavaa kalastusnarua. Tämän jälkeen verkko upotettiin avantoon, niin että ainoastaan yläpaula jäi veden pinnalle. Vastakkaisella avannolla toinen kaveri lähti vetämään kokunarusta. Verkko vedettiin koko 60 metrin matkalta jään alle. Tämän jälkeen upotusavantoon laitettiin verkkopaino, millä varmistettiin, että verkko tuli varmasti pohjaan. Painonarun toinen pää tuli kiinni jään pinnalle jäävään risuun. Kokuavantoon mitattiin myös riittävästi uppoavaa narua, joka sidottiin kiinni verkon yläpaulaan. Toinen pää puolestaan sidottiin kiinni aurauskeppiin, joka jäi jään pinnalle merkkaamaan verkon paikkaa.

Jokunen sana kalastusviikoista

Ensimmäisen kalastusviikon tavoitteena oli oppia juomustuksen eri vaiheet niin hyvin, että jälkimmäiselle viikolle jäisi enää homman hiominen huippuunsa sekä aina yhtä jännittävä näyttösuoritus. Näytössä siis tuli todistaa kalastusopellemme, Ismolle, että homma olisi varmasti hallussa. Ismo arvioisi suorituksemme ja se tulisi osaksi lopullista kalastuksen numeroa. Sitä parempaan numeroon oli mahdollisuus, mitä omatoimisempaan työskentelyyn näytössä pystyisi.

Vastusjärvellä oli loppuvuodesta tullut jo sen verran kaverien kanssa juomusteltua, että itselläni oli ihan hyvä käsitys, mistä oli kyse. Varsinkin verkkojen kokeminen ja kalojen irrotus sekä käsittely oli hyvin hallussa. Sen sijaan enemmän harjoitusta tulin tarvitsemaan uittolaudan uittamisessa jään alle sekä vielä varmuutta siihen, kuinka varmistetaan, että verkko tuli varmasti pohjaan molempien avantojen osalta.

Heti ensimmäisen kalastusviikon alusta asti fiilis oli ihan tapissa. Oli vain lapsekkaan iloinen ja motivoitunut olo oppia uutta. Yhtään pahaa tämän asian osalta ei tehnyt ajoittain lähes maagisen kauniit Inarijärven maisemat. Ensimmäinen viikko oli vielä kaamosaikaa. Valoisaa aikaa ollut paljoa, mutta aurinko jo muistutteli olemassaolostaan värjäämällä aamuin ja illoin taivaanrantaa purppuran, pinkin ja violetin eri sävyihin. Toisella viikolla päästiinkin sitten näkemään jo aurinkoakin.

Talviaikaan, kun vesi on lähellä nollaa astetta, kala vaatii huomattavasti enemmän aikaa, että ehtii uida paremmallakin kalapaikalla verkkoon. Tämän saimme hyvin huomata näiden kalastusviikkojen aikana. Ensimmäisellä viikolla laskimme verkot pyytämään keskiviikkona ja kävimme kokemassa jo torstaina. Kyllä joitakin siikoja ja pari madettakin verkoista löytyi. Pääsimme siis kalan makuun, mutta kalan määrällä ei kuitenkaan päässyt kehumaan. Toisaalta kalan saanti oli muutenkin tällä kertaa toissijainen asia ja tärkeintä oli, että opimme tekemään kaikki juomustuksen vaiheet mahdollisimman hyvin. Tulevaisuudessa pystyisimme sitten juomustamaan omatoimisesti ja tavoitella niitä Pietarin kalasaaliita.

Ensimmäisen viikon jälkeen jätimmekin juomukset veteen pyytämään. Kun reilun viikon perästä tulimme toiselle kalastusviikolle, niin verkoissa oli jo huomattavasti paremmin kalaa. Toisen viikon tärkeimpänä asiana oli siis antaa näytöt, olivatko juomustushomma hyppysissä. Verkkojen kokemisen osalta näyttö osaamisesta päästiin antamaan saman tien, kun verkot olivat jo valmiiksi pyytämässä. Sehän menikin ihan mukavasti. Mitään isompia ongelmia ei ilmennyt.

Jännempi paikka sitten olikin, kun keskiviikko aamuna menimme antamaan näyttöä juomuksien laittamisesta jään alle. Luottamusta kuitenkin hommaan toi se, että sain parikseni Jessen, jonka kanssa verkkoja Vastusjärvellä oli loppuvuodesta tullut koettua varmaan toista kymmentä kertaa. Mukava, kun pääsi tutun ja luotettavan parin kanssa tekemään hommia. Pieni jännitys on aina hyvästä, niin ainakin aina uskottelen itselleni ja hyvinhän hommat menivät tälläkin kertaa. Jopa kokunarun uittaminen uittolaudalla jään alle meni ilman mitään ongelmia. Tämä oli jännin paikka, kun tästä osasta oli kuitenkin ehdottomasti vähiten kokemusta ja harjoitusta. Tämän jälkeen hommat suttaantuivat aika lailla itsestään. Jessekin teki omalta osaltaan moitteetonta työtä. Lyhyen palautteen perusteella myös Ismo oli tyytyväinen työskentelyymme. Hyvillä mielin pystyimme siis jättämään juomukset pyyntiin ja lähteä Kotkaniemen kalastustukikohtaan hernekeiton syöntiin.

Lopuksi

Kalastus on vaan edelleen ihan mielettömän mukavaa ja on mahtava, että siitä on mahdollisuus koko ajan oppia uusia asioita. Tämä on kyllä itsensä toistamista, mutta edelleen haluan korostaa keskeisenä osana oppimista ovat ihan huiput luokkakaverit ja laadukasta opetus. Kun tähän lisätään vielä mahdollisuus tehdä tätä Inarijärven talvisessa ihmemaassa, niin kauheasti enempää ei voi vaatia.

Nyt kun juomustuksesta on saanut hyvää oppia, niin täytyy kyllä mahdollisimman pian saada verkot pyyntiin myös Vastusjärveen!