Nimeni on Mika Lustig. Olen kotoisin Mikkelistä ja ikää on tällä hetkellä 39 vuotta. Keski-ikäisyys siis lähestyy... Suoritin Mikkelissä peruskoulun (1998) ja lukion (2001) kohtuullisilla arvosanoilla. Myös asevelvollisuuden suoritin Mikkelissä, Savon Prikaatissa. Vapauteen sieltä pääsin 2002. Ensimmäisen ammatillisen tutkinnon (Liikunnan ohjauksen perustutkinto) suoritin Tanhuvaaran Urheiluopistossa, josta valmistuin Liikuntaneuvojaksi vuonna 2006.

Minulle aukeni mahdollisuus tehdä unelmista totta ja tehdä rakkaimmasta harrastuksesta, koripallosta, työtä itselleni. Kausi 2008-2009 oli ensimmäinen ammattimainen vuosi koriksen parissa, kun suoritin Valmentajan ammattitutkintoa Pajulahden urheiluopistossa ja työskentelin seuratyöntekijänä Mikkelin NMKY:ssä. Varsinaisen urani koripallotyöntekijänä tein kuitenkin Oulun NMKY:ssä vuosina 2009-2019.

Kuinka päädyin napapiirin oikealle puolelle?

Koripallo oli minulle aina sydämen asia. Se oli minulle enemmän kuin työtä ja jopa lopulta enemmän kuin elämäntapa. Annoin sille kaikkeni ja lopulta ihan liikaa. Unohdin oman hyvinvoinnin peruspilarit... ja väsyin. Syksyllä 2018 romahdin aika totaalisesti, sairastuin työuupumukseen (vaikka sitä ei edelleenkään taideta edes diagnisoida sairaudeksi Suomessa). Se oli kova paikka, mutta nyt olen onnellinen, että se tapahtui. Se oli lähtölaukaus uudelle ja paremmalle elämälle.

Kävin työuupumuksen tiimoilta psykologin juttusilla joitakin kertoja. Silloin taisin ensimmäistä kertaa sanoa ääneen, että haluaisin elää Lapissa. Siis oikeasti paikassa, missä sinun ei tarvitse lähteä mennäksesi luontoon, vaan luonto olisi jatkuvasti läsnä.

Palasin vielä töihin korishommiin. Melko pian alkoi kuitenkin taas olla huonoja merkkejä ilmassa. Taisi olla maaliskuu 2019, kun päätin, että enää kesäloman jälkeen en jatka korishommissa. Se oli varmaankin ainut asia, mikä auttoi jaksamaan, etten romahtanut uudestaan.

Aloin selvittämään vaihtoehtoja, kuinka voisin aloittaa elämää Lapissa. Lopulta päädyin siihen, että opiskelu olisi turvallisin ja varmin vaihtoehto tutustua uuteen ympäristöön. Lopulta oli helppo tehdä päätös, että Inarissa sijaitseva Saamelaisalueen koulutuskeskus ja Luonto- ja ympäristöalan perustutkinto olisi paras vaihtoehto.

Hain koulutukseen jatkuvassa haussa ja hyvin pian sain opistolta puhelinsoiton, jossa kysyttiin olisinko halukas ottamaan opiskelupaikan vastaan. Viikko tästä, niin kaikki käytännön järjestelyt oli sillä mallilla, että ilmoitin aloittavani koulutuksessa. Saavuin Inariin ja Kaamaseen lauantai iltana 10.8.2019 ja opinnot alkoivat seuraavana tiistaina.

Tänne saavuttuani en ole kertaakaan epäillyt, etteikö tämä olisi ollut tähän kohtaan elämäni paras päätös.

Luonto ja minä

Luonto on merkinnyt minulle aina paljon ja sen arvostus on vain noussut, mitä vanhemmaksi olen elänyt. Kalastus on ollut aina tärkein syy lähteä luontoon, mutta viime aikoina yhtä merkittäväksi asiaksi on tullut myös retkeily. Nykyään aina ei tarvitse olle vapa- tai pilkkivälineet matkassa, vaikka ne usein ovatkin. Luonto tarjoaa uskomattoman paljon elämyksiä ainoastaan vain tarkkailemalla sen ihmeitä ja kuuntelemalla sen hiljaisuutta. Se monella tapaa myös avain omaan sisäiseen rauhaan ja seesteisyyteen.

Tykkään myös ajatuksesta, että luonnossa liikutaan ilman moottoriajoneuvoja; kävellen, lumikengillä, hiihtämällä, soutaen, meloen... Näin pystytään aistia kaikki luonnon tapahtumat herkemmin, päästään paljon lähemmäksi luontoa ja eläimiä rikkomatta sen idylliä. Tätä pyrin omilla retkillä mahdollisuuksien mukaan toteuttamaan. Toki joskus moottoriveneellä, -kelkalla tai mönkijällä on paikkansa, varsinkin etäisyydet ovat isoja ja matkaa pitää saada taitettua tai vaikka tavaraa kuljetettua isompia määriä.

Minulle on sellainen fiilis, että luonnolla on vielä paljon annettavaa ja opetettavaa minulle. Ja minä olen erittäin motivoitunut oppimaan uutta. Toiveena on, että luonto voisi tulevaisuudessa tavalla tai toisella tarjota minulle työtä ja toimeentuloa.