Kalastus ja retkeily
Kalastus ja retkeily -
Tärkeimmät harrastukset
Kalastus on lähes koko elämäni ajan ollut yksi merkittävimmistä harrastuksistani. Isä ja äiti tartuttivat innostusta siihen heti siitä lähtien, kun onkivapa alkoi kestää kädessä. Nouruudessa myös isäpuolella oli äärimmäisen iso merkitys kalastuharrastuksen syventämisessä. Teini-iässä kalastus jäi joiksikin vuosiksi. Se menee itsenäistymisen piikkiin, kun ei enää niin hyvin viihtynyt vanhempien mukana mökillä ja halusi muutenkin touhuta ihan muita asioita.
Kalastaminen oli minulle pitkään "vain" mökkikalastusta. Siis mökillä ollessa käytiin heittämässä virveliä ja kalastettiin haukea rannasta, matalasta vedestä tai käytiin vanhempien kanssa onkimassa kukkoahvenia pieniltä suolammilta. Vuonna 2010 kalastuharrastus otti kuitenkin merkittävän askeleen vakavampaan suuntaan, kun ostin itselleni kelluntarenkaan. Se mahdollisti autottomalle ja veneettömälle miehelle keinon päästä aivan eri tavalla kalojen äärelle. Kalastin Oulussa asuessani pääsääntöisesti Oulujoella voimalaitoksen alapuolella Raatinsaaren ja Pikisaaren välisellä hitaasti virtaavalla alueella. Kohdekalana olivat hauki ja ahven.
Innostus kasvaa
Kelluntarenkaan hommaaminen lisäsi merkittävästi kalastusinnostusta. Oli käsittämättömän fiilis kamppailla parin kilon hauen kanssa käytännössä samassa elementissä, missä kalakin on. Se lisäsi kalastuksen nautinnon ja jännityksen aivan uudelle tasolle.
Kalastin pitkään pelkästään lusikoilla, lipoilla ja Stormin perinteisillä kumikaloilla. Kelluntarenkaan hommaamisen jälkeen aloin kuitenkin seuraamaan paljon kalastusaiheisia kanavia Youtubesta. Imin sieltä tietoa kalastumenetelmistä ja ajankohtaisista vieheistä. Aika nopeasti siirryinkin (lähes) pelkkään kumi- ja jigikalastukseen (kalashadit). Rakensin myös itse koukkuviritykset (rigit) shadeihin.
2015 tein uuden aluevaltauksen, kun aloitin myös pilkkikalastuksen. Pilkintää oli toki tullut lapsena tehtyä vanhempien kanssa ja satunnaisesti talvilomien aikaan mökillä, mutta Oulussa en ollut vielä omin päin meren jäälle löytänyt. Asunnoltani läheiselle meren lahdelle, Oritkariin, oli vain pari kilometriä ja taitoin tämän matkan pyöräillen. Ensimmäiset reissut eivät olleet mitään menestystarinoita. Varusteet oli melko puutteelliset (= meinasi tulla kylmä) ja kalapaikoistakaan ei ollut oikein hajua. Silloin tällöin sain kuitenkin ruoka-ahvenet pannulle.
Vaikka saaliilla ei päässytkään kehumaan, niin tykkäsin kuitenkin olla ulkona ja "luonnossa", jos Oritkarin merenlahtea voi luonnoksi kutsua. Ainakin pystyi leikkimään luonnossa olemista, kun käänsi savupiipuille selkänsä.
Kun kokemusta ja taitoa tuli lisää, niin saalisvarmuus parani. Enää ei juurikaan tullut puhtaita hukkareissuja, vaan lähes aina soppa-ahvenet lähtivät matkaan. Toisinaan sattui sitten parempikin parvi kohdalle, mistä sai temmottua ylös useamman kilon kalaa. Myös varustelpuoli kehittyi ajan saatossa. Kun oli kunnon haalari, kintaat ja lämpösaappaat, niin jäälle ei tarvinnut enää palella.
Perhokalastus
Pitkään ajattelin, että perhokipinä ei minuun iske... mutta iskihän se kumminkin. Ehkä se oli joku alitajuinen juttu, kun alkoi mielessä pyöriä mahdollisuus Lappiin muutosta. Keväällä 2019 sitten ostin ensimmäisen perhosetin ja melko aktiivisesti kevään ja kesän aikana tuli harjoiteltua perhon heittoa. Viime kesänä tuli aika aktiivisesti viskottua perhoa Kaamasen lähialueen jokialueilla (Kaamasjoki, Peltojoki ja Kiellajoki). Ihan komeita harjuksia erehtyi myös perhoon puremaan. Tämä on minulle vielä kuitenkin niin uusi juttu, että kehitettävää on vielä paljon.
Passiivipyydykset
Passiivipyydyksistä minulla ei oikeastaan ollut juurikaan kokemusta ennen kuin aloitin luonto- ja ympäristöalan perustutkinnon. Rehellisesti sanottuna en ollut edes kiinnostunut passiivikalastuksesta, kun vapavälinein oli paljon jännittävämpää pyytää kalaa.
Nyt kuitenkin asennoituminen passiivikalastukseen on muuttunut todella paljon. Kalastuskurssilla on opeteltu verkkokalastusta ja se on innostanut jopa niin paljon, että mietin yhtenä tulevaisuuden vaihtoehtona, että kalastaisin ammattimaisesti jossain tässä Inarin kunnan alueella.
Retkeily mukaan kuvioihin
Kiinnostus retkeilyä kohtaan on alkoi toden teolla heräillä Lappiin muuton jälkeen. Olin kyllä tuollaisia 3-8 tunnin retkiä ja kalareissuja tehnyt paljonkin, mutta yön yli kestävät reissut olivat olleet aika vähissä. Koulussa opeteltiin paljon taitoja, mitä varsinkin pidempään kestävillä vaelluksilla tarvitaan ja onhan täällä Lapissa niin mahtavat puitteet retkeilylle, että ei erämaasta vain pysty olla pois.
Kun taidot ja kokemukset karttuivat ja varusteet sai päivitettyä riittävälle tasolle, niin erämaahan suuntautuneita kalastusretkijä alkoi kertyä. Nykyään enää talvinenkaan erämaa ei pelota, vaan sinne on päästävä viimeistään keväthankien aikaan nollaamaan ajatuksia. Erityinen suhde minulla on muodostunut Muotkatuntureiden erämaa-alueisiin, joiden lähimmät tunturit näkyvät, kun suuntaa katseensa parvekkeelta kohti länttä. Siellä se minulle kutsuvasti huhuilee, joka kerta kuin katse sinne päin lipsahtaa.
