Lumikengät ja sauvat saimme lainaan opistolta. Pieniä varustehaasteita oli heti alkumetreillä, kun minun toisesta lumikengästä puuttui kiristyssolki. Eipä auttanut kuin nikkaroida narusta viritys, jolla sai auttavasti kengän sidottua siteeseen kiinni. Yllättävänkin hyvin tämä ajoi asiansa ainakin tällaisella lyhyemmällä reissulla.

Puitteet reissuun olivat suotuisat ainakin lämpötilan puolelta. Pakkasta oli vain pari astetta. Paksu pilvikerros roikkui alhaalla ja hämärsi entisestäänkin kaamoksen valoa, vaikka liikkeelle pääsimme vuorokauden kirkkaimpaan aikaan, noin klo 12.30. Tuo harmaan synkkä ilma sopi kyllä hyvin ainakin omaan lauantain mielen maisemaan. Ei ollut siis ihan paras päivä. Vaikka Lapissa ja Kaamasessa on ollut ihan käsittämättömän hienoa aikaa, niin kyllä aina välistä jotain murheitakin elämään mahtuu. Nii sillä elämällä on vain tapana mennä.

Ensimmäiset askeleet tämän talven lumilla

Alkuunhan oli tietenkin asiaan kuuluvasti oma säätämisensä, kun kolme aloittelijaa lähtee kokeilemaan uutta juttua. Lopulta kuitenkin päästiin liikkeelle ja lyhyen taivaltamisen jälkeen opiston pihalta lumikenkien oikeaan elementtiin, eli hankeen.

Ja kyllähän ne ensimmäiset askeleet yllättävät, siis miten raskasta ja fyysistä homma oikeasti on. Lumikengistä huolimatta pehmeän puuterimainen hanki upotti polveen asti, ellei välillä syvemmällekin. Jo heti alkumetreillä piti tehdä päätöksiä ennakko-odotuksia rauhallisemmasta matkanteosta. Vaikka pyrkimys oli rauhalliseen matkantekoon, niin kyllä hiki puski äkkiä pintaan ja täytyi pitää jo ensimmäinen vaatteiden kevennystauko.

Oivalsimme pian, että vuoroveto on ainut järkevä taktiikka edetä. Heti kun ”vetojuhta” alkoi väsyä pistämättömän lumessa kulku-uran aukaisuun, oli aika vaihtaa johtajaa. Ja tätä kannatti kokemuksiemme mukaan tehdä melko tiheään, korkeintaan muutaman sadan metrin välein.

Alkujärkytyksestä nautintoon

Ehkä noin kilometrin etenemisen jälkeen hommaan alkoi löytyä oikea ote. Huomio suorittamisesta alkoi siirtyä oikeasti merkittäviin asioihin. Koskemattomaan puhtaaseen luontoon, luonnon ääniin tai ehkäpä enemmänkin äänettömyyteen, hangelle ilmestyneisiin eläinten jälkeen ja nähtiinhän sitä alkumatkasta pari poroakin.

Myös fyysinen rasitus löysi sopivat mittasuhteet. Vaikka eteneminen oli raskasta ja sai hien virtaamaan, niin siitä huolimatta se tuntui hyvältä. Iso merkitys hyville fiiliksille oli jakaa tämä kaikki kahden hyvän kaverin kanssa. Välillä keskustelu karkasi jo luvalla sanoan levottomaksi hupsutteluksi, kuten joskus hyvien ystävien kesken käy. Mutta jutustelu saavutti myös toisen ääripään, kun jaettiin fiiliksiä mieltä painaneista asioista.

Yksi reissun huippuhetkistä oli tietenkin evästauko. Se on kyllä aina yhtä erinomainen tunne, kun fyysisesti kovan suorituksen lomassa pääsee ryystämään termospullosta höyryävän lämmintä kahvia ja tankkaamaan kroppaan uutta energiaa. Tällä kertaa omalta osalta mentiin aika matalan kynnyksen eväillä, kun energiatankkauksesta huolta pitivät ainoastaan Fastin proteiinipatukka ja jälkiruuaksi Maraboun maitosuklaata.