Lumikenkäretki
la 14.12.
Lumikenkäillen mieli virkeäksi
No, niin! Tässähän tämä tulee. Napapiirin oikealla puolella -blogin ensimmäinen varsinainen blogiteksti.
Me käytiin viime viikon lauantaina (14.12.) Evan ja Minnan kanssa lumikenkäilemässä. Eva ja Minna ovat luokkakavereitani ja opiskelevat niin ikään luonto- ja ympäristöalan perustutkintoa.
Tarkoitus oli käydä tuollainen muutaman tunnin reissu ihan Toivoniemen lähimaastossa. Pakkasimme reppuihin matkaan myös kevyet retkieväät, sillä eihän se ole retki eikä mikään, jos ei evästaukoa pidetä. Kenelläkään meistä ei ollut ihan liiaksi aiempaa kokemusta lumikengillä retkeilemisestä, joten uusia kokemuksia lähdettiin metsästämään. Itse on tullut vuosittain jonkun verran lumikengillä tepasteltua Savon metsissä, mutta sain huomata, että on se pikkaisen eri kuin mennä täällä Lapin runsaslumisessa ja koskemattomassa maastossa.
Lumikengät ja sauvat saimme lainaan opistolta. Pieniä varustehaasteita oli heti alkumetreillä, kun minun toisesta lumikengästä puuttui kiristyssolki. Eipä auttanut kuin nikkaroida narusta viritys, jolla sai auttavasti kengän sidottua siteeseen kiinni. Yllättävänkin hyvin tämä ajoi asiansa ainakin tällaisella lyhyemmällä reissulla.
Puitteet reissuun olivat suotuisat ainakin lämpötilan puolelta. Pakkasta oli vain pari astetta. Paksu pilvikerros roikkui alhaalla ja hämärsi entisestäänkin kaamoksen valoa, vaikka liikkeelle pääsimme vuorokauden kirkkaimpaan aikaan, noin klo 12.30. Tuo harmaan synkkä ilma sopi kyllä hyvin ainakin omaan lauantain mielen maisemaan. Ei ollut siis ihan paras päivä. Vaikka Lapissa ja Kaamasessa on ollut ihan käsittämättömän hienoa aikaa, niin kyllä aina välistä jotain murheitakin elämään mahtuu. Nii sillä elämällä on vain tapana mennä.
Ensimmäiset askeleet tämän talven lumilla
Alkuunhan oli tietenkin asiaan kuuluvasti oma säätämisensä, kun kolme aloittelijaa lähtee kokeilemaan uutta juttua. Lopulta kuitenkin päästiin liikkeelle ja lyhyen taivaltamisen jälkeen opiston pihalta lumikenkien oikeaan elementtiin, eli hankeen.
Ja kyllähän ne ensimmäiset askeleet yllättävät, siis miten raskasta ja fyysistä homma oikeasti on. Lumikengistä huolimatta pehmeän puuterimainen hanki upotti polveen asti, ellei välillä syvemmällekin. Jo heti alkumetreillä piti tehdä päätöksiä ennakko-odotuksia rauhallisemmasta matkanteosta. Vaikka pyrkimys oli rauhalliseen matkantekoon, niin kyllä hiki puski äkkiä pintaan ja täytyi pitää jo ensimmäinen vaatteiden kevennystauko.
Oivalsimme pian, että vuoroveto on ainut järkevä taktiikka edetä. Heti kun ”vetojuhta” alkoi väsyä pistämättömän lumessa kulku-uran aukaisuun, oli aika vaihtaa johtajaa. Ja tätä kannatti kokemuksiemme mukaan tehdä melko tiheään, korkeintaan muutaman sadan metrin välein.
Alkujärkytyksestä nautintoon
Ehkä noin kilometrin etenemisen jälkeen hommaan alkoi löytyä oikea ote. Huomio suorittamisesta alkoi siirtyä oikeasti merkittäviin asioihin. Koskemattomaan puhtaaseen luontoon, luonnon ääniin tai ehkäpä enemmänkin äänettömyyteen, hangelle ilmestyneisiin eläinten jälkeen ja nähtiinhän sitä alkumatkasta pari poroakin.
Myös fyysinen rasitus löysi sopivat mittasuhteet. Vaikka eteneminen oli raskasta ja sai hien virtaamaan, niin siitä huolimatta se tuntui hyvältä. Iso merkitys hyville fiiliksille oli jakaa tämä kaikki kahden hyvän kaverin kanssa. Välillä keskustelu karkasi jo luvalla sanoan levottomaksi hupsutteluksi, kuten joskus hyvien ystävien kesken käy. Mutta jutustelu saavutti myös toisen ääripään, kun jaettiin fiiliksiä mieltä painaneista asioista.
Yksi reissun huippuhetkistä oli tietenkin evästauko. Se on kyllä aina yhtä erinomainen tunne, kun fyysisesti kovan suorituksen lomassa pääsee ryystämään termospullosta höyryävän lämmintä kahvia ja tankkaamaan kroppaan uutta energiaa. Tällä kertaa omalta osalta mentiin aika matalan kynnyksen eväillä, kun energiatankkauksesta huolta pitivät ainoastaan Fastin proteiinipatukka ja jälkiruuaksi Maraboun maitosuklaata.
Yhteenveto
Meidän talven avausretki lumikengillä kesti kaikkiaan kolmisen tuntia ja kilometrejä tuli ehkä viisi. Siitä voi laskea, että tuntivauhti ei ollut hirmuinen. Mutta eipä sitä etenemisvauhtia tämän tyyppisillä retkillä kuulu miettiäkään. Ensimmäinen puolikas retkestä taivallettiin metsämaastossa ja jälkimmäinen puolikas taas Vastusjärven jäällä.
Oli hyvä saada tämä kokemus alle lumikenkäilystä, niin nyt osaa vastaisuudessa paremmin suunnitella tällaisia retkiä. Vaikka alku olikin vähän tahmea, niin ehdottomasti näitä haluaa jatkossa kokea lisää. Tämä on kyllä hieno ja rauhallinen tapa päästä kiireettömästi luontoon. Ja jos lähtiessä sattuu olemaan vielä kiire päällä, niin kyllä se äkkiä karisee pois matkasta.
Taas huomasi, miten hyvää raitis ulkoilma tekee mielelle. Siihen kun lisätään hyvät ystävät ja fyysinen aktiivisuus, niin kyllä se kohentaa harmaampaakin mielialaa. Ainakin itse olin reissun jälkeen vireystasolta kuin uudestaan syntynyt ja eipä maailman parantaminen sekä ulkoilu näyttänyt matkakumppaneillekaan hullumpaa tekevän.