Ajatusten virtaa - Lappi, uusi kotini

Tällä kertaa hiukan erilainen, enemmän henkilökohtainen teksti siitä, kuinka Lapista on jo tunnetasollakin tullut kotini.

Tänään on uuden vuosikymmenen ensimmäinen päivä. Kun tätä kirjoitan, istun linja-autossa ja olen matkalla Oulusta Inariin ja Kaamaseen. Olen jo itseasiassa napapiirin oikealla puolella, kun Rovaniemikin jäi jokunen hetki sitten taakse. On todella vahva tunne siitä, että olen menossa oikeaan suuntaan, kotia kohti. Ja olen onnellinen!

On hienoa ajatella, että olen asunut Inarissa vain reippaat neljä kuukautta ja sinä aikana siitä on tullut tunnepuolella minulle enemmän koti kuin mistään muusta kaupungista, joissa olen asunut. Kun matkustin joululomalle ja Tamperetta kohti, niin jo Oulun korkeudella oli vahvasti sellainen fiilis, että olen menossa väärään suuntaan. Harmaus ja pimeys vaan kasvoi koko ajan, mitä etelämmäs saavuttiin. Tampereella ei tippaakaan lunta, vettä satoi ja kaikki vähäinen valo imeytyi kuin mustaan aukkoon. Se on todellista pimeyttä se, ei pohjoisen kaamos ole, mitään tuohon verrattuna.

No, kaikesta huolimatta joululoma oli hyvä! Oli mukava pitkästä aikaa nähdä siskon perhettä, vanhempia ja erityisesti niitä kahta ilopilleriä, siskon 4- ja 6-vuotiaita tyttöjä. Ei puuttunut joulusta menoa ja tekemisen meininkiä, ei ääntä, eikä tunteita. Se oli elämän makuista meininkiä! Muutama päivä meni vielä rauhallisemmissa merkeissä Tihusniemellä mökkeillen ja lumikenkäretkeillen vanhempien kanssa. Sijainniltaan Tihusniemi asettuu sen verran itään, että siellä oli jo ihan mukavasti lunta, ehkä joku 35-40cm.

Kuitenkin veto on ollut koko ajan takaisin pohjoista kohti. Tämän viikon maanantaiksi lupasi +4 lämpöastetta, joten valitsin sen matkustuspäiväksi Ouluun. Uuden vuoden aaton vietin Oulussa ihmetellen ison kaupungin meininkejä. Kävin parturissa ja shoppailemassa mm. suksivoiteita ja käytiin hyvän ystävän kanssa syömässä ja olusilla. Eilen illalla, kun kaverin asunnon kahdeksannesta kerroksesta katselin kohti kaupungissa siintäviä korkeita kerrostaloja ja keinovalon loistetta, mietin että tämä oli minun kotikaupunkini 10 vuotta. Kysyin myös itseltäni, että mitä minä täältä kaipaan, mitä minun on ikävä? Tähän oli helppo vastata yhdellä sanalla: ystävät. 10 vuoden aikana muutamasti ihmisestä tuli erityisen hyviä ystäviä ja heitä on välillä ikävä. Onneksi kuitenkin nykytekniikka mahdollistaa kontaktinpidon monilla eri tavoilla.

Ei kuitenkaan pidä tulkita asioita liian synkästi. Olen kuitenkin monella tapaa kiitollinen niistä vuosista, mitä vietin Oulussa. Viimeiset puolitoista vuotta ei ollut onnellisimmasta satutarinasta, mutta opin elämästä kuitenkin todella paljon. Suurimpana opetuksena varmasti, että elämässä täytyy olla aikaa myös ihmissuhteille ja ystäville. Vaikka rakastaakin jotain asiaa todella paljon, kuten minä rakastin koripalloa, niin se ei pitkässä juoksussa kuitenkaan riitä kantamaan elämää. Täytyy olla aikaa oikeasti elää ja nauttia elämästä myös muilla osa-alueilla. Tämän aion muistaa, kun uutta elämää Lapissa rakennan.

On huikeaa ajatella, miten nopeasti elämä voi muuttua, jos sille uskaltaa vain antaa mahdollisuuden. Vuosi sitten olin aika lailla elämäni aallonpohjalla ja pelkäsin, milloin taas olen pisteessä, ettei vain jaksa. Muutaman kuukauden sinnittelin ja alkoi olla oikeasti vaikeaa. Silloin, kahdeksan kuukautta sitten päätin, että en enää syksyllä jatka korishommissa Oulussa ja samalla päätin, että katsotaan nyt oikeasti se Lappi-kortti. Siitä eteenpäin, kun tavoite oli selvä, niin elämästä tuli paljon selkeämpää ja motivoivampaa. Olihan siinä vielä monta haastetta ja ongelmaa ratkaistavana ennen kuin päästiin Inariin ja Kaamaseen muuttamaan (siitä voisi joskus kirjoittaa oman tekstinsä), mutta nyt on helppo sanoa, että kaikki oli sen vaivan arvoista.

Uskallan rehellisesti sanoa, että nyt olen onnellinen. Bussin renkaat nielevät metrejä ahnaasti ja Inari lähestyy koko ajan. On todella kova into päästä takaisin kotiin tekemään niitä asioita, mistä nautin. Ulos, luontoon tuon ihanan lumipaljouden keskelle, retkeilemään ja kalastamaan. Kauas kaikesta turhasta pimeydestä, melusta ja valosaasteesta. Iso merkitys on myös niillä lukuisilla loistavilla ystävillä, joita tämän neljän kuukauden tänne on jo muodostunut, kenen kanssa on mahdollista viettää aikaa touhuten yhdessä mukavia asioita tai ihan olla vaan.

Elämä on juuri nyt todella jännittävää ja mielenkiintoista. En ole vielä varma, mitä teen, kun valmistun luonto-oppaaksi. On kuitenkin paljon mielenkiintoisia vaihtoehtoja ja kun annan asioille riittävästi aikaa, niin asiat loksahtavat paikoilleen. Se on kuitenkin jo nyt aivan varma, että haluan rakentaa elämää tulevaisuudessa täällä Lapissa, Napapiirin oikealla puolella.