Ympäristönhoito-ohjelma on nimenomaan Suomea varten räätälöity ohjelma, jossa maatiloille tehdään ympäristönhoitosuunnitelma asiantuntijan avustuksella. Ohjelma on perusselvitys maatilan ympäristönhoidon ja -suojelun tilanteesta. Viljelijät sitoutuvat hoitamaan viljelytilaansa ja karjanhoitoa hyvien viljelymenetelmien mukaisesti. Ympäristötuen porkkanana on EU:lta ja Suomen valtiolta saatava ympäristötuki.
Tilat ilmoittautuvat vapaaehtoisesti ohjelmaan mukaan. Joitakin marginaaliryhmiä jää tuen ulkopuolelle: hakijan täytyy olla alle 65 vuotias ja Suomen kansalainen. Muutamat karjantuottajat, joiden karjalannan levityspinta-ala ei riitä ympäristötuen kriteereihin, jättävät ympäristötuen hakematta eivätkä näin ollen noudata tuen edellyttämiä rajoituksia.
Maatalouden ympäristöohjelman 2000-2006 mukainen ympäristötuki jakautuu perustoimenpiteisiin ja lisätoimenpiteisiin sekä niitä tehokkaampiin ympäristönsuojelu- ja hoitotoimia edellyttäviin erityistukimuotoihin. Erityistuen saamisen edellytyksenä on, että viljelijä on sitoutunut ympäris-tötuen perus- ja lisätoimenpiteisiin. Ohjelmaan sitoutuneen viljelijän on noudatettava kaikkia perustoimenpiteitä sekä yhtä valitsemaansa lisätoimenpidettä.
Ympäristötuen perustoimenpiteet ovat seuraavat:
viljelyn ympäristösuunnittelu ja seuranta
peltokasvien peruslannoitus
kasvinsuojelu
pientareet ja suojakaistat
luonnon monimuotoisuuden ja maiseman ylläpitäminen
kotieläintilan perustoimenpiteet (jos hakija on sitoutunut kotieläinti-laa koskeviin ehtoihin): tuotantoeläimiä vähintään 0,4 ey tuki-kelpoista peltohehtaaria kohti tai vähintään 10 ey koko sitoumus-kauden ajan
Ympäristötuen lisätoimenpiteet ovat seuraavat:
tarkennettu lannoitus
peltojen talviaikainen kasvipeitteisyys ja kevennetty muokkaus
maatilan monimuotoisuuskohteet
ammoniakkipäästöjen vähentäminen
tuotantoeläinten hyvinvoinnin edistäminen
maitohuoneen pesuvesien käsitteleminen
lannan kaasujen talteenotto
Kalakuolema