Suihku: elämän pakollinen boss level
Suihku, paikka, jossa kohtaa itsensä, sähkölaskunsa ja kylpyhuoneen akustiikassa kaikuvan eksistentiaalisen kriisin. Ihan perustoiminto, ja silti se on henkisesti verrattavissa videopelin viimeiseen taisteluun.
Suihkussa käyminen voidaan jakaa kätevästi vaiheisiin, joista selviäminen on joillekuille vaikeampaa kuin toisille. Jos et koe näin, tämä teksti ei ole sinulle, mutta jatka silti lukemista, jotta voit ymmärtää, mitä suurin osa omasta hygieniastaan huolehtivista joutuu käymään läpi – tai ainakin minä joudun.
Ensimmäinen vaihe: valmistautuminen
Mentaalivalmistautuminen suihkuun kestää noin 4 – 72 minuuttia. Sitä edeltää kieriskely viltin alla ja pohdinta: “Jos en ole hikoillut, olenko likainen?” Pohdintaa seuraa sisäinen neuvottelu: “Voiko tämän skipata?” Lopulta voittaa järjen ääni – tai hiustenpesupäivän surullisen likaiset hiukset.
Toinen vaihe: vedenlämpötaistelu
Heti kun vesi alkaa valua, alkaa myös kylmän ja kuuman välinen eeppinen sota. Lämpötasapainon löytäminen omalle iholle sopivaksi on aina yhtä taistelua, kunnes uskaltautuu viimein hivuttautumaan suihkun alle jo kananlihalla olevine nahkoineen.
Kolmas vaihe: kriisit
Saippuaa silmässä? Tajuan yhtäkkiä, miten haurasta elämä on.
Kylpyhuoneen lattialle unohtuneet ja nyt märät sukat? Kuin koko kylpyhuone pitäisi minua henkilökohtaisena vitsinä!
Unohtunut pyyhe? Sosiaalinen tragedia: olenko nyt nudisti?
Kolahdus keittiöstä? Onko joku murtautunut sisään!? Olen paljas ja puolustuskyvytön.
Pahinta on kuitenkin se, kun muistaa shampoon olevan loppu vasta silloin, kun on jo kastunut kokonaan. Silloin oppii improvisoinnin jaloa taitoa. Tai huutaa.
Jos kuitenkin saa pestyä itsensä shampoolla, seuraa viimeinen vaihe: voiton jälkeinen tyhjyys
Peseytymisen jälkeen kaikki lienee hetken täydellistä. Iho höyryää, maailma tuntuu puhtaalta ja lupaa itselleen: “Huomenna en vitkastele.” Muistathan kuitenkin, että itselleen valehtelu on vain surullista ajanhukkaa. Me molemmat tiedämme, että huomenna edessä on taas uusi vanha boss level ylitettävänä.
Teksti: Venla Kinnunen