Refugee Film Festival rantautui Tornioon!

Refugee Film Festival rantautui Tornioon!

Teksti: Sofia Mommo

Elokuva-analyysit: Sofia Mommo, Venla-Selina Hägg

Kuvat: Maria Hägg

Julkaistu: 18.12.2023

Refugee Film -festivaali järjestettiin 1. - 2. joulukuuta Aineen taidemuseolla, joka oli kiertueen ensimmäinen pysäkki. Pakolaisuutta, maahanmuuttoa ja ihmisoikeuksia käsitteleviä dokumentti- ja fiktioelokuvia näytettiin iltaan asti perjantaina ja lauantaina. 

Perjantaina lukiolaisille järjestetyn näytöksen ja keskustelutilaisuuden jälkeen esitettiin muun muassa toivon merkityksestä muistuttava Hanna Brotheriuksen ohjaama tanssielokuva 365 astetta - Tanssi Ukrainalle (Yle Areena, 2023) sekä Ali Al-Saffun ohjaama Normaalii (2023) neljän Itä-Helsingissä elävän, toisen sukupolven maahanmuuttajataustaisen nuoren elämästä. Lauantain ohjelmistoon kuuluivat esimerkiksi Nitin Sawhneyn ja Roger Hillin ohjaama dokumenttielokuva Flying Paper (2013, arabia), joka seuraa joukkoa nuoria leijaharrastajia Seifan kylässä Pohjois-Gazassa. Hassan Fazilin ohjaama Midnight Traveller (2019, dari) kertoo Talebanin vainon kohteeksi joutuneen elokuvantekijä Hassanin ja tämän perheen pakenemisesta Eurooppaan. 

Kiertue aloitettiin Torniossa toisen asteen opiskelijoille järjestetyllä näytöksellä, jossa näytettiin yhteensä viisi eri lyhytelokuvaa: Bisrat (ohj. Anna Blom), Aisti minut (ohj. Ada Johnsson, Youssef Asad Alkhatib), waking up in silence (ohj. Mila Zhluktenko, Daniel Asadi Faezi), Aysha (ohj. Cengiz Akaygun) ja You can’t stop the music (ohj. Hashim Didari). Lyhytelokuvissa nähtiin koskettavia selviytymistarinoita, sekä kuultiin 7 eri kieltä. Erasmus+ Europe on the screen -projektin opiskelijat kirjoittivat näkemistään lyhytelokuvista analyysejä, joista julkaisemme kaksi: toisen englanniksi ja toisen suomeksi.

Festivaalijohtaja Anna Korhonen toivottaa lukiolaiset tervetulleeksi iltapäivän tilaisuuteen. 

Nuoret keskustelemassa näytöksen jälkeen elokuvista. Lukiolaisista Aino Lappalainen ja Mette Mesilaakso osallistuivat keskusteluun. 

Flying Paper review by Sofia Mommo

Flying Paper, directed by Nitin Sawhney and Roger Glenn Hill, is an uplifting documentary about Palestinian kids and their life in the small village of Seifa, near the northern border with Israel. The name of the documentary comes from flying kites, which is a popular pastime activity among Palestinian kids. The 2013 documentary takes a different approach to life in the occupied Palestine. It shows the  side of Gaza that is not often talked about in the mainstream media. 

The documentary follows siblings Musa and Widad, who are enthusiastic kite makers. The documentary also features Abeer, a young woman who dreams of becoming a journalist. She wants to show the world what Gaza and Palestine are actually like. The friends and family of Musa, Widad and Abeer are also featured in the documentary. The documentary shows how Musa, Widad and Abeer prepare for the upcoming Kite Festival, where thousands of kites are flown in order to break the world record. 

The whole documentary is heavily centered around kites. Animated scenes of a paper kite flying around Gaza are shown in between the real footage filmed in Gaza. These animated scenes are used to show the viewer where the documentary was filmed. The colorful paper kite is also used symbolically. The animated kite represents the Palestinian people and their culture. It is colorful and bright, and it deserves to be free. 

To the Palestinian people the kite represents hope. Inspite of the challenges and hardships  Palestinians have and will face, they will rather look up and see beauty than look down and feel trapped. Flying kites is a tradition that has been passed down through many generations. It can be viewed as hope being passed down from parents to their children. The hope of a free Palestine. The kite is used as a symbol of hope in the animated scenes. In the documentary, when discussing the Israeli occupation of Palestine, an animated scene of a kite flying and getting stuck on a barbed wire fence was shown. This animated scene symbolized how the Palestinians are stuck in Gaza. They are stuck behind fences, with no way out. 

In the mainstream media, Gaza and occupied Palestine are often shown as warzones. Flying Paper takes a different approach to showing what life is like in Gaza. It shows markets, kids playing and telling stories. The kids discuss their everyday lives, dreams and what it’s like to live under Israeli occupation. School, traveling and bravery are discussed among the kids. Many of them tell how brave they have been during bombings, often exaggerating their bravery.  School grades are not exaggerated. The kids share their success and good grades with pride. 

Flying Paper is a beautiful representation of the Palestinian people and culture. It takes a unique approach to the Israeli occupation and sheds light on themes that are not seen in mainstream media. Flying Paper gives the viewer a chance to experience the beauty of Palestine through the eyes of children. Flying Paper is a documentary worth a watch.

 Aisti minut -lyhytelokuva koskettaa

Venla-Selina Hägg

Youssef Asad Alkhatibin ja Ada Johanssonin ohjaama viiden minuutin Aisti minut -lyhytelokuva (2022) kertoo Syyriasta paenneesta Samista, joka päätyy Suomessa eläinavusteiseen terapiaan. Siellä hän kohtaa Uuras-hevosen. Uuraksen  ja Samin välille syntyy vahva side, jossa eläimen rauhallinen läsnäolo helpottaa päähenkilöä olemaan oma itsensä. Uuraksen omistajan Ellun kannustuksella Sami pystyy uskoutumaan Uurakselle kertoen tulleensa raiskatuksi, kun oli vankilassa kotimaassaan.

Lyhytelokuvassa korostetaan erikoislähikuvin ja lähikuvin Uuraksen ruskeita lempeitä silmiä ja kevyttä kosketusta. Äänimaailma on maalaistunnelmaa luoden rauhallinen, eikä mieleeni edes jäänyt, kuuluiko musiikkia lainkaan. Seesteisyys korostuu elokuvan kohdissa, joissa Sami taluttaa Uurasta pitkin laajasti kuvattuja suomalaisia metsäpolkuja. Jokainen aisti täyttyy lämmöstä ja turvallisuudesta, kun Uuras luo eloa ja rohkeutta Samiin. 

Lyhytelokuvan maalaismaisema ja tyyni tunnelma on varmasti usealle suomalaiselle tuttu. Uskon myös, että moni on joskus jakanut eläimelle tunteitaan, koska suomalaiseen kulttuuriin on vahvasti kuulunut tunteista puhumisen vaikeus eivätkä toiset ihmiset pystyisi reagoimaan tyynesti eläimen lailla . Usein koemme itsemme kaltaisen sekä näköisen henkilön turvalliseksi, minkä takia maalaisrasisteille ja maaseutujen ennakkoluuloisille tällainen suomenhevosta silittävä pakolaismies saattaisi olla helpommin lähestyttävän oloinen kuin samainen henkilö tallustamassa pitkin Helsingin katuja. 

Koska Suomessa kulttuuri ja viihde on vahvasti keskittynyt etelän kaupunkeihin, ellei lasketa Lapin synkistelysarjoja, näkevät maalla asuvat televisioissaan lähinnä kaupunkilaisia, olipa kyse sitten pakolaisista tai ei. Jos olisi enemmän tämänkaltaista sisältöä, jossa näytetään vähemmistöihin kuuluvia ihmisiä tekemässä tyypillisesti maalaisuuten liitettäviä asioita, ehkä ajatus esimerkiksi tummaihoisista muuttuisi syrjäseuduilla. Myös pakolaisten ja maahanmuuttajien kynnys rakentaa yhteisöjä maalle voisi pienetä, jos mediassa ja kulttuurissa nähtäisiin muualta tulleita myös vähemmän urbaaneissa oloissa.

Aisti minut -nimi toteaa juuri, mitä hevonen tekee ihmiselle: tutkii olemusta, reagoi siihen, antaa tilaa ja lähestyy mutkattomasti, muttei pakottaen. Lyhytelokuva antaa keinon nähdä ihmisen ja hevosen välinen yhteys ja luottamus. On auvoisaa huomata, kuinka Samin oleminen avautuu Uuraksen kosketuksesta - hellästä tökkimisestä turvalla. 

Aisti minut-lyhytelokuvan päähenkilöt