Kauan sitten Tornion yhteislyseon lukiossa janottiin tietoa koulussa meneillään olevasta draamasta, erilaisista tapahtumista sekä ylipäätään lukion arjesta. Lisäksi oppilaat pursusivat ideoita, joita halusivat päästä toteuttamaan. Syntyi Tornion yhteislyseon oma lehti, jonka tunnemme nykypäivänä nimellä Tylliläinen. Lehti kulki aikaisemmin nimellä Haltsari 7 entisen lukiorakennuksen osoitteen mukaan, mutta nimi vaihtui uudeksi 2010-luvulla. Nykyään lehti on toimittanut tietoa ja viihdyttänyt lukion opiskelijoita ja henkilökuntaa jo yli 30 vuotta.
Tylliläinen on aina aikaisemmin ilmestynyt kerran syksyllä ja kerran keväällä paperisena lehtenä. Nyt on kuitenkin muutoksen aika. Hetki muutokselle sopii täydellisesti, olemmehan me muutenkin muutoksen keskellä uuden oppivelvollisuuden ja opetussuunnitelman myötä. Vaikka paperilehdet jäävätkin lämpiminä muistoihimme, on Tylliläisen aika siirtyä verkkolehdeksi, jota pääsee halutessaan lukemaan vaikka koko maailma. Muutoksen myötä Tylliläinen julkaisee juttuja säännöllisemmin väliajoin eikä vain kaksi kertaa vuodessa.
Kuvassa vasemmalta: Josefiina Mäkitalo, Sirkku Kannala, Emmi Hooli, Sanni Mutanen ja Sonja Kinnunen
Uusi toimitus on valmiina muutoksen tuomiin haasteisiin. Ketä toimitukseen kuuluu ja millaisia uudet toimittajat ovat? Kysyimme muutamia kysymyksiä, jotta voitte tutustua heihin.
Josefiina Mäkitalo
harrastukset: kuntosali, lenkkeily, pyöräily
luma vai huma: luma
lempielokuva: Pikku naisia (2019)
lempivuodenaika: talvi
paperi- vai verkkolehti: molemmat, mutta tällä hetkellä verkkolehti
Sirkku Kannala
harrastukset: kuntosali, musiikki, käsityöt
luma vai huma: luma
lempielokuva: Mamma Mia!
lempivuodenaika: talvi
paperi- vai verkkolehti: molemmat!
Emmi Hooli
harrastukset: laskettelu, lukeminen, piirtäminen, maalaaminen
luma vai huma: huma
lempielokuva: Kerro minulle jotain hyvää
lempivuodenaika: kevät
paperi- vai verkkolehti: paperilehti
Sanni Mutanen
harrastukset: eri soittimien soittaminen, laulaminen, frisbeegolf, laskettelu
luma vai huma: molemmat, enemmän huma
lempielokuva: Harry Potter ja Azkabanin vanki
lempivuodenaika: talvi tai kesä
paperi- vai verkkolehti: paperilehti
Sonja Kinnunen
harrastukset: lukeminen, musiikin kuuntelu, kirjoittaminen
luma vai huma: luma
lempielokuva: Tähtien sota: Episodi III – Sithin kosto
lempivuodenaika: syksy
paperi- vai verkkolehti: verkkolehti
Sirkku Kannala