Suurempi määrä parkkipaikkoja tekisi hyvää jokaisen autoilijan mielenterveydelle. Työnnänkö autonromuni jokeen päivän ajaksi ja päivän päätteeksi tuhannen Jeesuksen voimalla revin sen sieltä ylös, vai hurautanko lukion aulaan, kun ei autolle tunnu löytyvän mistään paikkaa?
Aamulla lumituiskussa tehdyt lenkitkään autolta lukiolle eivät hirveästi innosta. Reppu painaa ja väsyttää, kun on yön miettinyt, kuinka pitkä aamuinen eräretki tulee olemaan. Reissut autolta lukiolle alkavat tuntumaan jo vanhempien ja isovanhempien tarinoilta heidän koulumatkoistaan, aina ylämäkeä ja hiihdettiin kesää talvea hirveässä säässä.
Mahtavimmat tilanteet ovat niitä, kun joku maanteiden sankari ja selvästi maailman johtava persoona on vallannut kaksi paikkaa, parhaimmillaan kolmekin, en tosin ymmärrä miten. Joten olisi mahtavaa saada lisää paikkoja ennen kuin hankin vaelluskamppeet, jotta pääsen koululle asti ehjin nahoin. Ei huvittaisi tulla tuntia ennen koulun pihalle ottamaan autoon nokosia, jotta saisi auton lähemmäs koulua.
Volvo kuski