22.6. Swanage-Poole-Bournemouth

Aamusumun hälvettyä ja tihkusateen tauottua lähdemme polkemaan kohti Bournemouthin lauttaa. Ensimmäinen kilometri on ylämäkeä ja sitä seuraavat pari kilometriä vaihtelevaa alamäkeä. Liikennettä on melkoisesti, eivätkä autot tahdo päästä ohittamaan mutkaisella ja kapealla tiellä.

Lauttamatka on lyhyt ja föri kulkee samalla tekniikalla kuin Turussakin: ketjuvetoisesti. Iso lautta tosin tarvitsee kaksi paksua kettinkiä. Taksa on punta per polkupyörä.

Vastarannalla suuntaamme ensiksi Pooleen, joka on entisaikoina toiminut tärkeänä lentosatamana. Ajamme lahden rantaa pitkin Poolen vanhaan kaupunkiin, ja sieltä pujotellen katuja pitkin takaisin kohti kanaalin rantaa.

Matkalla pidämme ruokatauon kohdalle sattuneessa pubissa.

Itse merenranta on tällä kohtaa tasaista hiekkaa, ja rantaa myötäilee pitkä promenadi, jota pitkin ajamme toistakymmentä kilometriä toista päätä saavuttamatta. Vielä on hiljaista, mutta lomakaudella saattaa väkeä olla liikkeellä, koska pyöräily promenadilla on kielletty heinä-elokuussa kello 10 ja 18 välillä. Vuokrattavia rantamökkejä on tuhatmäärin ja muutakin lomalaisille suunnattua palvelua tuntuu riittävän.

Palaamme takaisin campingiin menomatkan reittiä, ja kun loppupätkän loputtomalta tuntunut ylämäki saatiin selvitettyä, oli viimeinen kilometri huimaa laskua, jossa oli pakko välillä vähän jarrutella tien mutkaisuuden takia. Sittenkin nopeusmittari kipusi yli viidenkympin…

reittikartta

Lautalla yli

Poole harbour

Poolen vanhakaupunki

Hiekkaranta ja promenadi