Mönin klintti

Tanskaa ja Hollantia pidetään perinteisinä pyöräilymaina. Jos ei ole ennen pyöräillyt tanskanmaalla, on hyvä aloittaa pienistä paikkakunnista, eikä lähteä ensimmäiseksi tutustumaan Kööpenhaminan keskustan pyörätieverkostoon. Se on kyllä mittava ja kattava, mutta niin täynnä pyöräilijöitä, joilla kaikilla tuntuu olevan kiire johonkin tai jostakin pois, että minkään sortin huviajelua on turha yrittää.

Mönin klintti on kalkkikiviseinämä Mönin saaren itärannalla. Auto oli leirintäalueella Ulvshalen rannassa. Ei kaksinen camping, mutta hyvän tien päässä.

Klintille ajo tapahtuu enimmäkseen pieniä kyläteitä pitkin pikku kylien läpi. Kumpuilevaa, avointa maastoa, joka tuulisen sään sattuessa ei tarjoa paljonkaan suojaa. Matkalla klintille on kaunis Liselundin linnan puisto.

Klintille ei voi ajaa pyörällä (paitsi ehkä maasto-), vaan paikkaan tutustutaan kävellen. Reilun viiden kilometrin kävelylenkillä laskeudutaan kalliojyrkänteeltä meren rantaan ja noustaan tietty myös takaisin. Porrasaskelmia kertyy vajaat 500 per suunta.

Paluumatka saaren eteläosan kautta on taas pieniä kyläteitä Stegen kaupunkiin asti, josta alkaa (huonokuntoinen) pyörätie kohti leirintäaluetta.

(Translate with Google)

Avaa kartta Sports Trackerissa tai bikemap.netissä

(takaisin)