Koblenz

Koblenzin käyntiä ei voi varsinaisesti sanoa ajopäiväksi, kun matkaakin kertyi kaupunkikävelyineen kaikkineen vain 23 kilometriä. Koblenzissa ei myöskään leiriydytty, vaan tultiin aamulla Cochemista noin 50 kilometriä ja jätettiin auto leirintäalueen pysäköintipaikalle.

Kaupunkiin on matkaa noin 7 kilometriä lähiöiden läpi. Viitoitus on huono tai olematon, ja reittiä joutuu vähän arvailemaan. Lisäksi matka vie aivan Koblenzin ydinkeskustaan. Vanhakaupunki löytyy kuitenkin suht helposti, ja pyörät saavat taas jäädä torin laitaan parkkiin.

Kaupupnkikävelyn jälkeen hakeudutaan Moselin ja Reinin yhtymäkohtaan, josta paluumatka autolle tehdään pitkin Moselin rantoja (joita olisi tarkemmin ajatellen pitänyt seurailla myös menomatka). Pyörätie on hyvin tai ainakin kohtuullisesti merkitty ja viitoitettu ja paluumatka autolle sujuu nopeasti.

Deutsche Ecke

Oikealta tulee Rein, vasemmalta Mosel

Avaa kartta Bikemap.netissä

Avaa kartta Sports Trackerissa

Matka jatkui saman tien moottoriteitä Kölnin campingiin.

(takaisin)