Bernkastel

Bernkastel-Kuesin kaksoiskaupungin leirintäalue on itse asiassa Wehlenin kylässä muutama kilometri Kuesista pohjoiseen. Hieno sijainti Moselin rantarinteellä. Vastapäätä jyrkkää viinirinnettä, jonka huipulla näkyy olevan riippuliitäjien suosima lähtöjyrkänne. Rinteet näyttivät sitäpaljon raskasnousuisilta, että täältä tehtiin vain kaksi pyörälenkkiä - kumpikin jokivartta myötäillen ensin ylävirtaan eli etelään ja sitten alavirtaan eli pohjoiseen.

Bernkastel-Trittenheim. Moselin laaksoa parhaimmillaan ja kauneimmillaan. Hyvät pyörätiet joko joen rantavallilla, viinitarhoissa, tai ainakin hyvällä ja leveällä tienpientareella. Pyöräilijöitä on paljon liikkeellä - eikä ihme.

Joki tekee valtavia mutkia, ja äsken edestä paistanut aurinko onkin yhtäkkiä selän takana. Vaikea sanoa, onko myötä- vai vastatuuli.

Kääntöpaikka on Trittenheimissä, jossa pääsee mukavasti joen yli (ylityspaikat ovat joskus vähän harvassa, ja ne osaltaan määrittelevät reitin pituutta). Paluumatka kulkee osin menomatkan reittiä, osin vastarantaa. Melkein koko reitin olisi voinut ajaa joen kahta puolta, mutta haluttiin varmistaa, että ei jouduta ajamaan autotiellä. Eikä varsinkaan kiipeämään viinitarhoihin.

Onneksi reitti on lähestulkoon tasamaata. Sattui nimittäin olemaan ehkä koko reissun kuumin päivä - 35-40 astetta varjossa.



Bernkastel-Pünderich. Alkumatkasta ensin joen yli, koska pohjoisrannalla (joka tässä kohdassa itse asiassa on eteläranta) näyttäisi ensimmäiset viisi kilometriä olevan vain vilkas autotie.

Machemin kohdalla palataan sillan yli takaisin alkuperäiselle rannalle, mutta pyörätietä ei täälläkään ole kuin paikoin. Tosin tien reunaan on erotettu reilu pyöräkaista, jota on hyvä ajella, jos ei anna ohiajavien autojen melun häiritä. Pyöräkaista on vain toisella puolella, ja tuntuu vähän villilä ajella vasenta reunaa liikennettä vastaan. Joki tekee vielä älyttömämmin mutkia kuin eilen, eikä ilmansuunnista olisi mitään tietoa ilman karttaa. Välillä ajetaan pohjoiseen, välillä etelään.

Pünderichissä on järjestetty lossikuljetus joen yli. Yhteyttä näkyi käyttävän myös viinitarhoille töihin menossa oleva tyttö, jolla oli nippu niininarua mukanaan köynnösten sitomiseen. Rinteellä valtava aurinkokello toimii ajannäyttäjänä. Mutta sitä ei ymmärrä, miten voi pystyä tekemään töitä niin kaltevalla pinnalla.

Paluumatka vastarannalla kulkee osin pyörätietä, osin pyöräkaistaa. Jotenkin maisemiin totuu, niin hienot kuin ne ovatkin. Reitillä on taukosopivia kyliä tasaisin välein ja matka joutuu nopeasti, kun se on käytännössä tasamaata. Lähinnä kylien kohdalla joutuu pieniin, mutta jyrkkiin ylämäkiin.

Wehlenin camping

Piesport

Pyötätie ja viinitarha (Dhron)

Pyöräkaista valtatiellä

Lossilla Moselin yli (Pünderich)

Avaa kartta Bikemap.netissä

Avaa kartta Sports Trackerissa

(takaisin)