26.6. Dresden - Bastei

Kartta

Ajamme aamulla taas ensin kaupungin halki joen rantaan ja käännymme siitä yläjuoksun suuntaan. Ensimmäistä kertaa ilma on lämmin heti aamusta. Pyörätie kukee pitkin laajoja tulvaniittyjä esikaupunkien ohi. Vastarannan rinteillä näkyy toinen toistaan komeampia taloja ja linnamaisia residenssejä, joiden pihoilta ja ikkunoista avautuu epäilemättä hienot näköalat yli jokilaakson.

Pillnitzin kohdalla ylitämme lautalla joen ja käymme tutustumassa 1700-luvulla rakennettuun palatsikompleksiin Schloss Pillnitziin ja sen puistoon. Linnassa on eri rakennuksissa näyttelyitä ja puutarha on valtava. Linna on rakennettu aivan jokitörmälle niin, että ovesta voi laskeutua portaita pitkin suoraan veneeseen. Sijainnilla on myös haittapuoli, sillä portaassa olevan tulvakalenterin mukaan linnan alakerran lattialla on muutamia kertoja - viimeksi 2013 - ollut pari metriä vettä.

Palaamme muutaman kilometrin päästä lautalla takaisin joen etelärannalle ja jatkamme Pirnaan, jossa ylitämme taas joen, mutta tällä kertaa siltaa pitkin. Pirnan kohdalla alkaa jokilaakso kaventua, kun saavumme Saksin Alpeille, hiekkakivikallioiden muodostamaan kanjoniin, joka jatkuu vielä vähän matkaa Tsekin puolelle. Kylätie vie meidät pitkin jokitörmää Basteihin, jossa taas on edessä lauttamatka. Basteissa kävimme pari vuotta sitten, mutta silloin autolla ylhäällä 194 metriä korkean äkkijyrkän kallion laella. Alhaalta katsoen kalliomassiivi on vaikuttavan kokoinen.

Pyörätie kulkee läpi rantametsien, kun palaamme Pirnaan. Kaupunki oli kaksi vuotta sitten aavemaisen hiljainen, kun kaikki keskustan liikkeet olivat kiinni vesivahingon takia. Tulva oli noussut laajalle alueelle vanhaan kaupunkiin, ja yksikään kauppa tai ravintola ei ollut silloin auki. Nyt on kaupungin keskustassa raatihuoneen aukiolla ihan mukava hiljainen pikkukaupungin tunnelma. Kahvilan kahvikone tosin on rikki, eikä sen paremmin kahvia kuin teetäkään ole tarjolla. Olutta sen sijaan sai.

Pauumatka kulkee osin vanhoja jälkiä pitkin takaisin Dresdeniin, jossa oikaisemme vähän puistojen läpi takaisin campingiin.