Säännöt

Säännöt

Viherkummun säännöt on vahvistettu 22.5.1950 ja sittemmin on tehty muutos, joka on vahvistettu 17.2.1999.

Muutoksen aiheutti osuuskuntalain muutos, jonka takia jouduimme nostamaan osuuspääomaa ja osuusmaksua huomattavasti. Muilta osin säännöt ovat olleet alkuperäisessä muodossaan aivan näihin päiviin asti.

Yli viidessä vuosikymmenessä ovat aika ja olosuhteet muuttuneet melkoisesti. Useat osakkaat ovat toivoneet sääntöihin ajan vaatimia tarkennuksia. Vuoden 2007 aikana hallitus uudisti sääntöjä melko rajusti vastaamaan tämän päivän tarpeita. Osuuskunnan kokous antoi uudistukselle siunauksensa joulukuussa 2007 ja uudet säännöt vahvistettiin tammikuussa 2008.

Ohjesääntö

Ohjesääntö on nimensä mukaan ohjeistava. Ohjeet painottuvat

  • järjestyksenpitoon,
  • viljelyohjeisiin ja
  • rakennusohjeisiin, joka on laajuutensa vuoksi jaettu kolmeen eri ryhmään:
    • rakennusluvalla tapahtuva rakentaminen,
    • toimenpideluvalla tapahtuva rakentaminen ja
    • muuta rakentamisessa huomioitavaa.

Viherkummun ohjesääntöä on tarkistettu viimeksi 12.9.2000.

Tarkistustarpeen aiheutti Vantaan kaupungin rakennusviraston muuttuneet vaatimukset. Ohjesäännöt on kirjoitettu vuosien 2006 - 2007 lähes kokonaan uusiksi. Joulukuussa 2007 osuuskunnankokous vahvisti ne tässä muodossa.


Kaupungin järjestyssäännön on korvannut järjestyslaki, mikä aiheutti pieniä tarkistuksia meidän uusiin järjestysohjeisiin.

Viljelyohjeet olivat vuodelta 1950. Viljelytavat ovat huomattavasti muuttuneet puolessa vuosisadassa. Vaikka samat periaatteet pätevät vieläkin, tarkentamisen tarvetta oli ja tulee olemaan tulevaisuudessakin, koska osuuskunnassa on niin monenlaisista lähtökohdista olevia asukkaita. Viljelysäännöillä yritetään säilyttää Viherkummussa vanhaa siirtolapuutarhaperinnettä, eikä päästää sitä muuttumaan joksikin muuksi.


Vantaan kaupungin asemakaavoittaja on tarkentanut kaavaehtoja rakentamisen osalta ja rakennusvalvonta on tiukentanut otettaan. Rakennussääntö on uusittu tähän muotoon kaupungin viranomaisten kanssa yhteistyössä.


Osuuskunnan kokous voi tarvittaessa muuttaa ohjesääntöä hallituksen ehdotuksesta.