Puutarhan hoito-ohjeet 1952

Viherkummun Viikonloppumaja Osuuskunta

Puutarhan hoito-ohje Nro 1

Laatinut Karl Linnamaa vuonna 1952

KEVÄTMUOKKAUS

Ne jäsenet, jotka jo syksyllä suorittivat n.s. maan syvämuokkauksen, suorittavat nyt kevätmuokkauksen kevyesti, koska maan kosteus ja myöskin kasviravinto näin ollen paremmin säilyy. Omenoiden, marjapensaiden mansikantaimien y.m. monivuotisten kasvien ympäri suoritetaan myöskin varovainen muokkaus kuokalla tai pienellä haravalla, niin että maan pinta rikkoontuu ja pöyhiintyy kuitenkin varoen, etteivät kasvien juuret vahingoitu.

KEVÄTLANNOITUS

Keväällä yleensä on varottava liian voimakasta lannoittamista. Hedelmäpuille, marjapensaille ja mansikoille on paras lannoitusaika lehti- ja kukkasilmujen aukeamisaika. Silloin voisi antaa yllämainituille kasveille Y-lannoitusta sekä Kekkilän puutarhalannoitetta, joita on eri laatuja eri kasveille.

Mikäli juurikasvimaa (lanttu, peruna, porkkana, rediisi y.m.) on syksyllä hyvin lannoitettu luonnonlannalla, luujauholla y.m., tulee keväällä kysymykseen ainoastaan apulannat. Niitä löytyy Y-lannoitteista ja Kekkilän puutarhalannoitteista sopivia laatuja juurikasveja varten. Näitä lannoitteita kylvetään kevätmuokkauksen yhteydessä maahan ennen kylvöä tai istuttamista.

Vihannekset (kaalit, salaatit, pinaatti, herneet, pavut y.m.) vaativat voimakkaan syyslannoituksen luonnonlannalla, jolloin keväällä ei tarvitse muuta kuin kastella lanta- tai apulantavedellä sen jälkeen kun taimet ovat nousseet. 10:lle litralle riittää kourallinen Y-lannoitetta tai Kekkilän lannoitetta. Tomaatit, kurkut ja kurpitsat vaativat ehdottomasti hyvin voimakasta palanutta lantaa sekä tomaatit säännöllistä kastelua lanta- tai apulantavedellä.

KALKITUS

Palstan kalkitseminen olisi hyvä suorittaa aina 3-4- vuoden väliajoin, jolloin voi käyttää noin säkillisen eli 50 kg kalkkia palstaa kohti. On otettava huomioon, että on kasvia, m.m. mansikat, tomaatit, rediisit ja perunat, jotka viihtyvät paremmin happamassa maassa. Neutraalimaassa, t.s. kalkitussa maassa viihtyvät taas m.m. omenapuut, marjapensaat, herneet, pavut, pinaatti, porkkana ja rabaperi. Purjo, punasipuli, salaatti, kurkku punajuuri, selleri ja parsa vaativat puolestaan erittäin kalkitun maan.

OMENAPUITTEN LEIKKAUS JA TALVIRUISKUTUS

Omenapuitten leikkaus ja talviruiskutus olisi tehtävä ennen huhtikuun 15 p:ä. Olisi parempi kääntyä nyt alussa jonkun asiantuntijan puoleen, ettei omenapuita pilata. Vähitellen jäsenet oppivat kyllä itse suorittamaan leikkauksen. Talviruiskutuksessa käytetään siemenkaupoista saatavia aineita.