Emil Behse
Emil Alfons Behse s. 21.08.1874 Helsingin pitäjässä k. 04.09.1938
Lääkäri, lääkintäupseeri 25.2.1917, lääkintämajuri 26.08.1919, lääkintäyliluutnantti
25.02.1919
Muistoni Emil-sedästä, hän oli isoäitini veli
Minulla oli ilo tutustua häneen kuuden ensimmäisen elinvuoteni aikana. Eräänä päivänä selasin vanhempieni vieraskirjaa ja sieltä löysin muistiinpanoja kastetilaisuudestani 31.12.1932. Läsnä olleiden joukossa olivat Emil Behse ja Anna Behse. Emil-setä osallistui aina perhejuhliimme. Hän istui useimmiten vaatimattomasti hieman sivummalla ja tarkkaili ihmisiä ympärillään. Hänen silmänsä olivat eloisat ja tarkkaavaiset ja hän nojautui keppiinsä, jota hän piti edessään tukenaan. Muistan myös kuinka hän saattoi istua ja hiljakseen jutella siskonsa, isoäitini Elisabethin kanssa yhteisistä muistoista. Heidän välillään heijastui syvä sisarusrakkaus. Äitini, joka rakasti väittelemistä, saattoi herättää hänessä erityisen kipinän, joka sai häneen eloa. Tällöin he istuivat keskustelemassa lääketieteellisistä tutkimustuloksista. Tunsin suurta kunnioitusta Emil-setää kohtaa enkä koskaan kiivennyt hänen syliinsä.
Anna-täti ja Emil-setä asuivat yhdessä Erottajalla ja kävimme usein heitä siellä tapaamassa. Näissä perhetapaamisissa Anna-täti lauloi ja Emil-setä säesti. Hän oli erittäin taitava pianisti. Silloin tällöin hän saattoi istua pianon ääressä ja soittaa hiljakseen muiden keskustellessa, hän oli silloin aivan kuin omassa maailmassaan. Vaikka olin kovin pieni, niin rakastin hänen musiikkiaan. Kapusin usein tuoliin aivan lähelle pianoa, istuin hiljaa ja kuuntelin. Joskus hän vetäytyi sivummalle omaan huoneeseensa ja silloin äiti sanoi minulle: ”Anna sedän olla rauhassa. Älä häiritse häntä. Hänellä on niin paljon pohdiskeltavaa.”
Äitini kertoi, että Emil-setä oli toiminut lääkärinä Itä-Suomessa. Hänen piti usein käydä potilaskäynneillä syrjäisissä kylissä, hevosella ja reellä. Yön pimeydessä sudet olivat suurena vaarana ja siksi hänellä oli aina mukanaan pieni revolveri, jossa oli ruskea, kiillotettu puu-upotus. Kyseisen revolverin äitini sai sittemmin periä ja meillä oli tapana tarkastella sitä – lataamattomana tietenkin. Valitettavasti meidän oli pakko luovuttaa se viranomaisille, koska meillä ei ollut sille lupaa. Se oli mielestäni todella harmillista.
Eräänä kauniina syyspäivänä olimme juuri tulleet kotiin sienimetsästä ja äitini sai viestin - Emil-setä oli nukkunut pois. Muistan, että isoäitini tuli erittäin surulliseksi ja näin kyyneleen hänen silmäkulmassaan. Kiipesin vaistomaisesti hänen syliinsä ja halasin häntä. Hän halasi minua hellästi ja nojasi rauhoittavasti märkää poskeaan minun poskeani vasten.
Emil-sedän hautajaiset pidettiin 04.09.1928 kirkkaana syyspäivänä. Olin saanut uuden mustan, valkopilkullisen leningin, valkoisen hatun, valkoiset polvisukat ja uudet mustat kengät. Pidin äitiä ja isoäitiä kädestä ja voin vielä tänä päivän tuntea sen erityisen tunnelman ja hiljaisen surun – jäähyväiset älykkäälle ja hienolle ihmiselle.
Benita Åkerlund 12.11.09
Olen täysin vakuuttunut että nuori Benita-tyttö on tehnyt hienon analyysin Emil-sedästään Olen nimittäin tutkimusretkilläni löytänyt Emil Behsen väitöskirjan Helsingin yliopistosta, antanut tehdä siitä uusiopainoksen ja sitoa sen ja tässä yhteydessä ollut kontaktissa silmälääkäreihin, jotka ovat lausuneet Emil Behsen väitöskirjan olevan yhä ajankohtaisen. Tämän päivän silmälääkäreillä on vain paremmat laitteet ja menetelmät diagnosointia varten. Väitöskirjan lisäksi olen löytänyt viisi esseetä Helsingin yliopiston Biomedicumista ja jotka käsittelevät sivuavia tieteenaloja. Näistä esseistä olen otattanut kopiot.
Tämän aineiston lisäksi olen löytänyt Finska Läkäresällskapet –lääkäriseuran pöytäkirjan 29.9.1938.
”Puheenjohtaja piti puheen lääketieteen ja kirurgian tohtori Emil Behsen muistoksi;
Emil Behse
Lääketieteen ja kirurgian tohtori, saniteettiyliluutnantti Emil Behsen menehtyi äkillisesti 4. syyskuuta. Kuolinsyy oli nopeasti etenevä sepelvaltimotukos. Behse syntyi 1874, kirjoitti ylioppilaaksi 1892 ja valmistui lääketieteen lisensiaatiksi 1901. Palveltuaan 4 vuotta ylimääräisenä lääkärinä Lääkintöhallituksessa hänestä tuli assistentti yliopiston silmäklinikalle. Vuonna 1907 hän väitteli tohtoriksi väitöskirjallaan ”Ûber den anatomischen Bau des Conus und der Aderhautveränderungen im myopischen Auge”. Assistentin työjakson jälkeen hän piti silmälääkärin vastaanottoa Helsingissä. Vuosina 1914-1917 hän työskenteli v.a. aluelääkärinä, ensiksi Kruunuporissa ja sitten Jämsässä. Suomen vapautumisen jälkeen hän astui uudelleen perustettujen puolustusvoimien palvelukseen, jossa hänellä oli monta eri virkatehtävää kunnes hän vuonna 1934 erosi. Sen jälkeenkin hän toimi mm. kutsuntalääkärinä.
Väitöskirjansa lisäksi hän julkaisi viisi työtä silmätautiopin alalta. (suku on otattanut kopiot näistä).
Tohtori Behse oli jossain määrin erakko, häntä ei useinkaan nähty lääkäriseuran tilaisuuksissa. Seuran nuoremmat jäsenet eivät häntä juurikaan tunteneet, mutta silmälääkäriyhdistyksen kokouksiin hän sitä vastoin osallistui vilkkaasti. Hänen käytökselleen etenkin nuorella iällä oli tunnusomaista eloisa, mutta rakastettava tempperamentti sekä merkittävä erityislaatuisuus, jota ei avioliiton yleensä mukanaan tuoma hioutuneisuus ollut muuttanut. Pyydän seuran jäseniä nousemaan kunnioittamaan hänen muistoaan.
Seuran jäsenet nousevat paikoiltaan.”
Allekirjoittanut Webmaster on halunnut liittää tähän yhteyteen Finska Läkäresällskapet – seuran ”kokousnekrologin”, koska se hienostuneella tavalla täydentää Benita Åkerlundin kuvausta Emil Behsen roolista perhepiirissä. RW
_displayNameOrEmail_ - _time_ - Ta bort
_text_