d. Biskajan lahti

Biskajalla

Tuulisten päivien jälkeen luvattiin Biskajalle pohjoisen puoleista tuulta 5bft, joten 2. elokuuta aamupäivällä klo 11.00 lähdimme myötävirtaan keula kohti Espanjaan. Pilvinen sää jatkui ja purjehdushaalarit olivat paikallaan. Biskajan lahdella mannerlaattojen yhtymäkohdassa, jossa meri syvenee sadoista metreistä kilometreihin, aallokko oli aika ilkeätä. Meille molemmille meinasi tulla huono olo, jota merisairaudeksi kutsutaan. Ruan laitto ja syöminen ym on sujuttava yhdellä kädellä, sillä toisella on pidettävä koko ajan jostain kiinni. Aamuyöstä aallokko rauhoittui ja veneen kulku tasapainoittui purjeiden tukiessa veneen kulkua. Etenimme 121 mailia ensimmäisen vuorokauden aikana. Matkallamme jo Pohjanmerellä ollemme havainneet, että myötävirrassa, isossa aallokossa ja heikossa myötätuulessa on hankala purjehtia. Virta vie venettä melkein tuulen nopeudella, jolloin tuuli ei pääse purjeisiin. Tällöin purjeet vain hakaavat puolelta toiselle veneen keinuessa aallokossa.

Toisena päivänä tämä ongelma osittain vaivasi menoamme, mutta silti etenimme 130 mailin verran vuorokaudessa. Kolmantena päivänä saatiin tuulta enemmän ja matkanopeus kasvoi. Navtex antoi gale varoituksen 8bft), mutta loppujen lopuksi tuuli ei voimistunutkaan niin kovaksi. Ajoimme spiiratuilla etupurjeilla ja vene kulki mainiosti. Yht´äkkiä kuului rasahdus ja tuulenpuoleinen spiirapuomi katkesi. Keräsimme palaset talteen, jos vaikka saisi jotenkin korjattua myöhemmin.Viimeisenä yönä tuulen nopeus oli noin 7.5bft. Iso purje pohjaan reivattuna ja kutteripurjeesta vähän ulkona surffasimme kohti Espanjan La Corunan kaupunkia, johon saavuimme 5. elokuuta klo 8.30 aamupäivällä.

Skoolasimme Biskajan ylitykselle.

La Corunassa teimme veneen kunnostustöitä. Maalausta, peräsinakselin voitelu, ohjauksen työsylinterin nivelen vaihto sekä spiirapuomin korjaus rosteri popniiteillä. Sattumalta La Corunassa samaan aikaan oli Tall Ships Race tapahtuma, jossa isot purjelaivat kokoontuvat ja yleisö pääsee niitä ihailemaan. Musiikki pauhasi, satoja ihmisiä vaelteli laiturilla. Olimme keskellä tätä suurta tapahtumaa suurien laivojen vieressä, touhutessamme arkisia puuhiamme. Huomiota sai veneemme Suomen lipun ansiosta. Illalla puettiin ykköset päälle ja vaelleltiin muiden mukana ihmisvirrassa.

Eräänä iltana löysimmme pienen kuubalaiseen ravintolan, jossa söimme herkullisia meren antimia.

Espanjalainen herkullinen bocadillos, jonka liha otetaan katossa riippuvasta lihakimpaleesta ja laitetaan kovakuorisen vaalean leivän väliin juuston ja tomaatin kanssa on turistille vahva välipala, jonka avulla jaksaa vaeltaa, ihailla nähtävyyksiä ja tietenkin shoppailla.