Varjolilja

Varjolilja (Lilium Martagon) on todellinen maatiaislilja, sitkeä ja melko vaatimatonkin kasvupaikkansa suhteen. Vanhoilla tonteilla sitä saattaa pulpahtaa pintaan vuosienkin takaa vaikka keskeltä uudistettua viinimarjapensasta. Varjolilja on vanha lääkekasvi ja se onkin alun perin levinnyt luostarilaitoksen mukana Etelä-Euroopasta Ruotsiin n. 1700-luvulla ja sieltä Suomeen sekä myös Virosta ja Venäjältä.

Varjoliljan varsi on pysty ja vankka, kasvupaikasta riippuen 50 cm - yli 2 metriä. Jotkut varjoliljan varret, lehdet ja etenkin nuput ovat joskus villakarvan peitossa. Lehdet ovat kapeita, pitkänpuikeita ja selkeissä kiehkuroissa pitkin vartta. Kukat ovat pienet, riippuvat, turbaanimaiset, väriltään useimmiten samean liilanpunaiset ja niissä on monenlaisia täpliä ja pilkkuja. Muita värejä ovat valkoinen ja viininpunainen. Risteymistä yleisin on oranssiinvivahtava marhanlilja. Kukinta alkaa Etelä-Suomessa kesä-heinäkuun vaihteessa, pohjoisempana myöhemmin. Latvatertussa on 3-30 kukkaa, joskus jopa 50 kukkaa. (Kahila, 2010.) Kasvupaikkana paras on tuore multamaa, ravinteikas, puolivarjoinen, kalkittu paikka (Kukkiva Niitty, 2011).

Monistaminen

Varjolilja monistuu itsekseen sekä siemenistä että sipuleiden jakautumisen kautta. Varjolilja lähtee hitaasti kasvuun, on jaksettava odottaa ensimmäistä kukintaa 2-4 (joskus kuusikin!) vuotta, sillä kasvattaa ensin vahvaa juuristoa ja sivusipuleita.

Hyväkasvuinen lilja muodostaa tiukan sipulimättään, joka voi olla jalkapallonkin kokoinen ja sisältää 20-30 sipulia. Kun varret alkavat olla ohuita ja kukinta heikkoa, on aika nostaa rypäs ylös myöhään syksyllä. Sipulit erotellaan toisistaan ja istutetaan saman tien maahan 20-30 cm välein. Suuret sipulit kukkivat seuraavana kesänä, pienet pulskistuvat maassa muutaman vuoden ennen ensikukintaa. Sipulista voi myös irrottaa uloimpia suomuja syksyllä tai varhain keväällä ja työntää ne ruukkuun kuohkeaan multaan niin, että suomun kärki jää näkyviin. Suomujen alareunaan alkaa muodostua sipulinalkuja, jotka vähitellen pulskistuvat ja jotka voi istuttaa maahan sormenpään kokoisina. Sipulit kukkivat parin vuoden kuluttua. (Kahila, 2010.)

Siemenistä lisättäessä vaatii kylmäkäsittelyn joko keväällä tai syksyllä. Varjolilja saattaa olla vaikeasti itävä laji. Maatiainen ry neuvoo kylvämään siemenet heinäkuussa ulos maahan tai ruukkuun, sillä keväällä tehty kylmäkäsittely ei useinkaan tehoa. Multa ei saa kuivua kertaakaan. Näin siemenet saisivat osakseen ensin lämpökauden ja talvella kylmäkauden ja itäisivät näin seuraavana kesänä (Maatiainen 2011)

Koeistutus

Johtuen juuri tästä varjoliljan pitkästä ’juurtumisajasta’ päätin testata varjoliljan taimien istuttamista, josko tämän kurssikesän aikana jonkin niistä saisi kukkimaankin. Toukokuun lopussa sain yhdeksän varjoliljan jo nupussa olevia taimia, jotka istutin entiseen syvyyteen kalkitusta kompostimullasta tehtyyn omaan penkkiin, jonne paistaa vain ilta-aurinko. Taimet olivat aika moninaisia - toisissa oli sipuli, useimmiten hiukan hajonneena, ja vanhaa multaakin mukana, yhdessä taimessa ei ollut kuin pelkkä varsi!